Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Uino

Uino

13.9.2010

Samuli Samppa Sam

Nyt kun mulla on paljon aikaa niin ajattelin toteuttaa ison postauksen Sampasta, ja kaikki alkaa illasta kun tavattiin.
Oli siis meijän kaverin synttärit ja ideana oli pukeutua juhlallisesti, Sampalla oli puku ja mullakin juhlavamekko.
Tämä oli siis 2009 alussa, jolloin mulla ja Sampalla oli mustat hiukset.
Sam räpsi juhlissa kuvia ja mähän halusin kuvia muistoksi, joten näin vaihdeltiin mesejä.

Käytiin muutamia kaveriporukalla luistelemassa helmikuussa, ja kummatkin oltiin aika ujoja, joten aloitteen tekeminen oli aika vaivailloista.  :D
Luistelemassa oltiin vaihdettu numeroita ja pian Sam lähti Alpeille hiihtolomalla ja mäkin olin laskettelemassa, mutta vuokatissa.
Me tekstailtiin kovaan tahtiin monia monia viestejä päivässä sen ajan.

Kun kummatkin oli taas Helsingissä niin kävin pari kertaa yksin/kaverin kanssa Sampalla, katsottiin leffaa yms. Ei mennyt kuin pari päivää niin alettiin 24.2.09 seurustelemaan. :)



Tässä meidän ensimmäinen yhteiskuva, olin niin onellinen siihen että olin löytänyt myös jonkun joka tykkää valokuvauksesta ja myös suostui ottamaan kuvia yhdessä. Kaikkia poikia ei yhteiskuvat innosta :D
Olin niin ihastunut kun olla ja voi, sillä Samppa oli ensimmäinen poika joka kohteli ihanasti ja otti mutkin huomioon. Kuka tyttö ei sellaisesta pitäisi?
Kevät alkoi tulemaan ja oltiin tosi tiukasti yhdessä, nähtiin miltein päivittäin ja sain vihdoin poikaystävän sekä parhaankaverin. Samppa kävi yläasteen vikaa luokkaa ja mä olin kympillä.


Sampan ylikasvanut töyhtö. Kun aloitin Helpassa opiskelun niin sen jälkeen mä oon ollut ainut joka sen hiukset leikkaa. Lukuunottamatta pojat jotka veti sille siilin pari viikkoo sitten kisisessä >: D

Musta on kivaa kun voi tehdä poikaystävän kanssa kaikkea, käydä nuortsissa, pelailla, softata, vaan olla.
Kuvissa näkee miten kummankin tyyli ja hiukset alkaa muuten pikku hiljaa muuttua :)

SAM

1. Kutsun aina Samulia: Sampaksi tai Sam, miltein kukaan ei sano sitä Samuliksi.
2. Opiskelee liikunnanohjaajaksi Lohjalla ja asuu myös siellä ma-pe. Perjantaina sillä lukiota
3. Omistaa Canonin 50D kameran
4. Se tykkää kuvaamisesta ja on siinä myös tosi hyvä
5. Sillä on Jekku koira, joka aina nuolee mun jalkoja (ja kaikkien muidenkin) ja se EI tunnu kivalta :D
6. Nykyään sen lempiväri on oranssi, kun tavattiin se tykkäsi keltaisesta.
7.Hullu bodari, me like <3 ;)
8. Samanlainen kuin minä, tosi höpsö ja se saa mut nauramaan ja iloiselle tuulelle tosi helposti, pelkkä sen ajattelukin saa mut hymyilemään.
9. Osaa napsuttaa sormiaan sika nopeesti, musta se on vaan niin ihmeellistä :D 3
10. Se kuuntelee paljon musiikkia, musiikki soi vaikka mulla tv päällä ja mun pitää aina käskee laittaa kuulokkeet :D oon varmaan ihan kauhee, mutta mä en miltein ikinä kuuntele himas musiikkii niin oon tottunu hiljaisuuteen.
11. Sen lemppari ruoka on pihvit ja sam on hyvä grillaa <3! nam
12. Tykkään sen tyylistä nykyään tosi paljon, alussa en ees kiinnittäny siihen huomiota enkä omaanikaan. 
Nytten se omistaa hienoja vaatteita, kesällä piti hattuja ja hienoja aurinkolaseja. Yes!
13. Meillä on samanlainen mutta erilainen elokuva maku, me tykätään kattoo miltein aina sama elokuva mutta sitten on niitä kun se löytää jonkun "jätkä" elokuvan joka liittyy sotaan ja vakoojiin, eikä ne oo oikein superisti mun juttu, tiettyjä lukuunottamatta. Mä taas välillä löydän kivoja tyttöjen elokuvia, enkä ees yritä suostutella sitä kattoo niitä :D
14. Ei juo eikä polta, joka on mulle ollu aina tärkee juttu.
15. Ollaan käyty Ruotsissa, Italiassa ja Turkissa. Sekä ympäri suomea :)
16. Sen pikkurilli on samankokoinen kun mun keskisormi.
17. 185-186cm pitkä ja taitaa jätkä kasvaa vielä, mä oon niin lyhyt sen rinnalla mutta se vaan hyvä juttu.
18. Rakastan sen hymyä, täydelliset hampaat ja kaikki.
19. Se haluisi että alkoisin harrastaa jotain mutta mä en vaan löydä sitä omaa laja ja kyllästyn. Tykkään kylla huvikseni rullistella ja pelata tennistä, mutten harrastukseksi.
20. Synttärit oli äskeittäin 6.9
21. Omena-valkosuklaa-lakut sen lemppareita.
22. Mähän rakastan maxia ja juotiin sitä aina yhdessä. En muista miten pitkää meni kunnes sain tietää että se tykkää enemmän Jaffasta :D   Mä jotenkin odotan et kaikki rakastaa sitä..



Tää on Italiasta jossa oltiin kesällä 09
mun hienosti muokkaama kuva :D hehh


Aloin vaalentamaan hiuksia niin hiukset oli puoli vuotta aivan kamala väriset. Olin tuolloin tosi epävarma, siksi musta ei miltein yhtää kuvaan oranssi/kelta tukkaisena. Samppa kyllä jaksoi mua kehua kauniiksi ja piristää kun mä halusin repiä hiukset pois päästä.

Sitten koitti se aika mitä pelkäsin, se haki keväällä Kisakallioon ja pääsi monista sadoista ihmisistä sinne opiskelemaan. Olin todella onnellinen että se pääsi sinne minne halusi ja pääsi tekemään mitä rakasti.
Mutta mua raasti ajatus olla arkisin yksin, olin niin kiintynyt Samppaan
Siitä huoliammat hyvin mä oon pärjännyt ja on itseasiassa tosi mukavaa kun näkee niin harvoin.
Ikävämpi on kova mutta se tunne kun näkee sen pitkästä aikaan.

tässä oltiin viettämässä vappua
Viime kesänä Sampan talo oli rempassa, joten ne joutu evakkoon kerrostaloon keskustassa.
Oli sille outoa muuttaa paritalosta jossa oli takapiha, niin taloon jossa oli naapurit.
Ne valitti koko ajan musiikista vaikka oli sitten loppujen lopuksi kuinka pienellä :D

Rullisteltiin kyllä paljon rannalle ja käytiin keskustassa, se oli kyllä kivaa. Mutta oli ihanaa päästä takas niiden kämpille Malmille.
Mulle ilmesty pitkät hiukset ja Samppa komistu vaan silmissä, yritän aina pitää siitä lujaa kiinni ettei kukaan muu tyttö vie sitä :D
Ranteessa mun antama joululahja!
Kolmen viiko matka Turkissa oli kyllä unohtamaton. 
Oli kivaa kokea kaikki sampan kanssa ja toivon että tuun kaiken muunkin kokemaan hänen kanssaan.

Ilman Samppaa, ei olisi iloista Ainoa. En oo ollu ikinä näin onnellinen ja iloinen mitä oon tän puolentoista vuoden ajan ollut. Ja se kaikki johtuu rakkaudesta.

Tunnisteet:

77 kommenttia:

  • 9/13/2010 1:13 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Aww kuinka söpä ja ihanaa et ootte löytäny toisenne! Näytätte tosi onnellisilta :) aws

     
  • 9/13/2010 1:23 ip. , Blogger Wilma-Jan kirjoitti...

    täää oli tosi ihana postaus, oli kiva nähä kuinka te ootte muuttunu ! onnea teille että ootte löytäny toisenne :---) <3

     
  • 9/13/2010 1:28 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    ooi te ootte niin söpöjä! :) onko samppa siis sua vuoden nuorempi? jos on niin kuuletko sä siitä koskaan mitää vittuilua tms (mikåä on kyllä melko naurettavaa)? ihan siis sillä kysyn, kun ite oon joskus kuullu omassa vastaavassa tilanteessani.

     
  • 9/13/2010 1:30 ip. , Blogger Uino kirjoitti...

    a: kiitos :))

    wilma: ollaanhan me aika paljon muututta ;DD

    anonyymi: en oo ikinä kuullut, musta vähän tyhmää jos joku iän takia pilkkaa? Varsinkin kun monet mun kaverit ei ees uskonut kun kerroin niille Sampan iän. Ne luuli sitä mua vanhemmaksi :D

     
  • 9/13/2010 1:36 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    tuli iha oikeesti kyyneleet silmiin, mä en tuu ikinä saamaan mitään tollasta.. oot tosi kaunis aino :) ulkoa aivan mielettömän upea ja sisältä sitäkin kauniimpi :)

     
  • 9/13/2010 1:42 ip. , Blogger Enna kirjoitti...

    Oi te ootte kyllä yksi sulosimpia pareja mitä oon nähny :D

     
  • 9/13/2010 2:11 ip. , Blogger Milla kirjoitti...

    Oi, ootte niin sulosia! Näytätte myös niin onnellisilta, pitäkää kiinni toisistanne. :)

     
  • 9/13/2010 2:25 ip. , Blogger ami kirjoitti...

    Aaaw. En kyllä usko että Sampalla on kiire mihinkään muiden tyttöjen luo kun sillä on sut ;D

     
  • 9/13/2010 2:29 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    voi että tämä tarina oli kyllä jotain niin koskettavaa, oma poikaystäväni on armeijassa, joten joudun myös olemaan aina viikot erossa siitä, joskus jopa kaks viikkoa peräkkäin, ja se ottaa koville:< mutta sitten on taas tuplasti ihanempaa nähdä<3 ollaan kans muuten seurusteltu 1,5 vuotta ja en voisi olla onnellisempi!<3 ( PAITSI sitten tammikuussa, kun muru tulee lopullisesti kotiin armeijasta!)

     
  • 9/13/2010 2:34 ip. , Blogger kullanmuru kirjoitti...

    Todella hyvältä näytätte yhdessä! Ja tiedän täysin mikä olo on, kun hän opiskelee niin kaukana. Oma poikaystäväni lähti opiskelemaan scotlantiin, niin ikävä on aika mahdoton! Mutta onneksi on netti, jonka kautta pystyy pitää yhteyttä ja siellä pystyy käymään :)

     
  • 9/13/2010 2:40 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    sait mut miettii et mitä teen täs suhtees kun oon tosi epävarma et oonko mä onnellinen vai en. äh.. sori ei oikei liity aiheesee. ootte suloint ikin

     
  • 9/13/2010 2:47 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    oi samppa on just mun unelmien mies! anna se mulle ;););)

     
  • 9/13/2010 2:48 ip. , Blogger Neea kirjoitti...

    ompas komea pariskunta :) kaikkea hyvää teille!
    muuten, onko sulla jo viimeinen vuosi menossa koulussa?
    itse olen parturi-kampaajaopiskelija ja tokalla luokalla. :)

     
  • 9/13/2010 2:49 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    ennen sanoit samppaa aina sampaksi, mutta kun erika alkoi puhua omasta poikaystävästään samina, niin sinäkin aloitit heti saman samsamsan-jutun

     
  • 9/13/2010 3:08 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Ihana postaus aino ja ootte tosi sulonen pari :))

     
  • 9/13/2010 3:21 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Ilman Samppaa, ei olisi iloista Ainoa. En oo ollu ikinä näin onnellinen ja iloinen mitä oon tän puolentoista vuoden ajan ollut. Ja se kaikki johtuu rakkaudesta. < mitä ihmettä aloin itkee ton lauseen luettuani :DD ! ihanaa !
    te ootte niin täydellinen pari , toivon teille kaikkea hyvää :) !

     
  • 9/13/2010 3:22 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    kyllä se samppa tulee ennen pitkää löytämään jonku toisen.. tai joku toinen sampan. ei nuoruuden romanssit kestä kuolemaan asti :)

     
  • 9/13/2010 3:28 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Löytäsimpä mäki. Onnea teille ja toivottavasti menette naimisiin vielä ;)

     
  • 9/13/2010 3:29 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    voi että, ootte niin kaunis pari ! mistäköhän mä löytäisin yhtä ihanan miehen itseni rinnalle:)

     
  • 9/13/2010 3:31 ip. , Anonymous aaino kirjoitti...

    ihana postaus ja oli kiva tietää enemmän sampasta =)

     
  • 9/13/2010 3:32 ip. , Anonymous aaino kirjoitti...

    ihana postaus ja oli kiva tietää enemmän sampasta =)

     
  • 9/13/2010 3:33 ip. , Blogger Noona kirjoitti...

    Te ootte kyllä niin suloinen pari! :-) Ihana postaus.

     
  • 9/13/2010 3:39 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Oon onnellinen sun puolesta. =)Sovitte tosi hyvin yhteen!

     
  • 9/13/2010 3:46 ip. , Anonymous Ella kirjoitti...

    siis woot onks samppa vast 17?:oo mut tosi kiva postaus, kiva ku jotkuu bloggarit kertoo tällee vähä enempi ittestää =)

     
  • 9/13/2010 3:48 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    täytyy sanoa, että multa tuli pari kyyneltä noitten vikojen lauseiden jälkeen.. onnea teille molemmille, toivottavasti pysytte yhdessä aina. :)<3 ootte näyttävä pari!

     
  • 9/13/2010 3:50 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Aaaw :) Teistä näkee et sovitte hyvin yhteen ja tuutte varmaan oleen kauan yhdessä :). Hassua miten ootte molemmat muuttunu yhdessä tummista vaaleemmiksi ja kauniimmiksi :D

     
  • 9/13/2010 3:53 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    OIII, ootte niin söpöjä!<3 sä oot niin kaunis ettei mitään rajaa:) voin sanoa omasta kokemuksesta että kyllä se rakkaus tekee onnelliseksi! itse seurustellu 2v 8kk maailman ihanimman miehen kanssa:> ja koko tää aika on ollu parasta aikaa mun tähänastisessa elämässä! :>> aw

     
  • 9/13/2010 4:00 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Siis ei voi sanoin kuvailla miten ihana pari ootte, voi vitsi <33 Oon niin ilonen että ootte löytäny toisenne!! Söpömpää paria saa kyllä hakea! :D

     
  • 9/13/2010 4:01 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    ihanaa :)) <3

     
  • 9/13/2010 4:04 ip. , Blogger Roosa-Maria kirjoitti...

    ihanaa luettavaa :)

     
  • 9/13/2010 4:08 ip. , Blogger KR kirjoitti...

    ihana postaus :) kuten aiemmatkin on sanonu, näytätte tosi onnellisilta ja nyt kun kattoo näitä kuvia nii ootte kyl aika paljo muuttunu :) mut ei tietenkää huonoon suuntaan.

     
  • 9/13/2010 4:09 ip. , Blogger Jennifer kirjoitti...

    Ootte vaan niin ihania!

     
  • 9/13/2010 4:23 ip. , Blogger hennap kirjoitti...

    oi <3 samppa on kyl iha äly komee (; mut sopii sulle ku sä oot nii nätti ! ootte tosi söpöjä yhessä, onnee teille <3

     
  • 9/13/2010 4:29 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    anteeks, tiiän et sul on lukihäiriö mut mua nauratti ihan sikana tää:
    "Siita huolitammat"

    huoli_tammat :D:D:D ihana <3

     
  • 9/13/2010 4:31 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    mä niiin toivon, että löydän joskus samanlaisen rakkauden niinkun sinä. Ehkä vielä joku päivä.. :) Ootte todella kaunis pari !

     
  • 9/13/2010 4:34 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    ootte iha unelmaparin näköne♥ :) tosi hyvä ku oot löytäny noin kivan poitsun.

     
  • 9/13/2010 4:59 ip. , Blogger Wez kirjoitti...

    Liian suloista :) Te todella tunnutte sopivan yhteen kuin paita ja peppu!

    Oikein ihanaa jatkoa teille molemmille <3

     
  • 9/13/2010 5:02 ip. , Blogger Uino kirjoitti...

    ;

    Anonyymi : apua, ei pitäny sua laittaa itkemään :D

    kiitos

    Enna; :D aww


    Milla : yritetään :)

    ami : toivotaan :D kiitos hei

    Anonyymi: oi vähänkö ihanaa! armeija ei oo kyl tosiaankaan kiva juttu ;(


    kullanmuru : oho!!! apua, mä en kestäisi. jaksamisia sulle :)


    Anonyymi : eiiiiiiii >:D

    Neea : toinen mulla on menossa :)


    Anonyymi: siis juu sen takia :D
    Ei vaan samppaa aina sanottu Sam:iksi. kuten aina ulkomailla kaikki muistaa sen nimen paremmin "sam" kuin "samppa". En mä sitä juttua sille oo keksiny :)
    Sitä me ollaan erikan kanssa tässä naurettu ja ihmetelty kun sen poikaystävän nimi on sami ja mun samppa. Kumpaakin kutsutaan nimella "sam".

    Anonyymi : kiitos ja ole hyvä :D

    Anonyymi: iik :D kiitos

    Anonyymi: kiitos vaan rohkaisusta hei :D!! hmp..
    sitä ei koskaan tiiä, kyllä on kuule pareja jotka tapaillu nuoruudesta lähtien ja vielä naimisissa vanhoina. Kaikki on mahdollista.


    Anonyymi : haha :D niin ja hankitaan talo ja hevonen!


    Anonyymi: kaikki aikanaan :)

    aaino: jehs :D

    aaino : arvelinkin että jotain kiinnostais ja se meni niin paljon mun mieles piti tehdä :)

    Noona kiitos paljon :)

    Anonyymi : i hope so! ;P

    Ella: juuh onhan se :D musta on kiva kertoo muustakin kun vaatteista aina

    Anonyymi: apua kun laitan kaikki vaan itkemään, mutta ei se pahastakaan ole, kiitos <3

    Anonyymi: nonii ! sampasta ei kyl ikinä tuu blondii, apua :D

    Anonyymi onnea teille hei!! ihanaa <3<<3

    Anonyymi : oltais viel söpömpi jos oltais koiranpentuja ;)


    Anonyymi:elmänä on<3

    Roosa-Maria : tänks !

    KR sanoi: kiitos!! hyvä hyvä


    Jennifer: säkin oot, tiesitkö<3?


    hennap : jeh <3 komea kuin mikä :)


    Anonyymi: apua :D huolin kaikki tammat

    Anonyymi : toivon että kaikki löytää jos ei oo löytäny

    Anonyymi : kiitos!!

     
  • 9/13/2010 5:18 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    aws samppa kuulostaa ihan joltain unelma poikaystävältä, pidä siitä kiinni! :)

     
  • 9/13/2010 5:25 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    oiii aloin melkee itkee tos lopus, tai no itkin:)) ootte ihana pari, toivottavasti toi kestää ! <3

     
  • 9/13/2010 5:28 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    sulatat mun sydämen :) ihanaa, että oot noin onnellinen, ja tosi rohkeeta että oot uskaltanu kertoo niin paljon itsestäs täällä blogista ja nyt myös miehestäs :) oot kerrassaan sydämellisin ja upein bloggaaja tässä pinnallisessa blogimaailmassa. sulla on varmaan mahtava perhe ja vanhemmat kun susta on tullut ihanin!

     
  • 9/13/2010 5:45 ip. , Blogger Leena kirjoitti...

    äää, apua olipa ihana postaus!! Tähän ei voi kyl oikeen todeta muuta ku et TÄYDELLINEN PARI! :') ♥

     
  • 9/13/2010 5:59 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    älä huoli ei sun samppaa kukaan vie

     
  • 9/13/2010 6:01 ip. , Blogger r-ii kirjoitti...

    äää ootte niin söpöjä ! :)

     
  • 9/13/2010 6:49 ip. , Anonymous Hennapenna kirjoitti...

    ja Samppa komistu vaan silmissä, yritän aina pitää siitä lujaa kiinni ettei kukaan muu tyttö vie sitä :D

    OIVOI toi oli niin ihanasti sanottu jotenkin, mutta kyllä se on myös niin, että sä kaunistut päivpäivält ja sampan tulee kanssa pitää susta lujasti kiinni :)

     
  • 9/13/2010 6:54 ip. , Anonymous M kirjoitti...

    Mäkin näen poikaystävääni vain viikonloppuisin, ja mielestäni tää on paljon parempi vaihtoehto kuin päivittäin näkeminen. Mikään tunne ei korvaa sitä kun toinen tulee takaisin <3

    Ihania olette!

     
  • 9/13/2010 6:59 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    ihanin postaus ikinä! :-)

     
  • 9/13/2010 7:16 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    ootte kyllä tosi sulosia :) ja oon onnellinen teijän molempien puolesta, että ootte löytäny toisenne :)
    ps. ja on toi samppa kyllä ihan helvetin hyvännäkönen, että kannattaa kyllä pitää kiinni :D

     
  • 9/13/2010 7:23 ip. , Blogger Meiju kirjoitti...

    Älyttömän sulonen postaus tämä! Ja tykkään muutenki sun blogista hirmusesti :>
    Se on muuten maailman paras fiilis, ku tuntee ja tietää että on löytäny sen oikean. Semmosen kenen kans kokee maailman parhaita hetkiä. :) Mä oon ollu poikakaverin kans nytte 1v ja ihan pian 9kk, ja se on ollu elämäni parasta aikaa kyllä.

     
  • 9/13/2010 7:50 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    tää on ollut varmaan kivoin postaus tähän mennessä!! :) ootte niin söpöjä yhdessä, ihan kateelliseksi tässä tulee, kun teitä katselee. :D sovitte tosi hyvin toisillenne!

     
  • 9/13/2010 7:58 ip. , Anonymous Emppu kirjoitti...

    Voi että, teistä kyllä näkee että ootte niin meant to be-pariskunta :) Loppua kohden tuli jo melkein tippa linssiin.
    Itsellä on ollut vähän sydänsuruja kun rakastuin yhteen jätkään, jota en kuitenkaan voi saada. Nyt tuntuu siltä etten tuu löytämään samanlaista henkilöä kuin hän, joka sais mussa aikaan samanlaisia tunteita kun hän sai. Mutta toivon kovasti että löydän kuitenkin joskus itselleni tällaisen ihmisen ja sellaisen, joka on myös huolehtivainen ja huomaavainen jne. Tää sun tarina antoi toivoa siitä :)

     
  • 9/13/2010 8:29 ip. , Blogger naeh kirjoitti...

    IHANA postaus <3 oikeesti niiiiiiiiin ihana <33 awwwww sain kunnon hellyyskohtauksen awww <3 te ootte niin ihana pari ja noi kuvat ja kaikki ja awww <3 :)

     
  • 9/13/2010 8:42 ip. , Anonymous kog kirjoitti...

    ootte iha valtavan söpöjä :-)

     
  • 9/13/2010 9:22 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    te ootte ihana pari. :) ja samppa on aivan hurjan komea. omistan ittekkin komean poikaystävän ja joskus saa olla vähä liianki mustis :D

     
  • 9/13/2010 10:34 ip. , Anonymous grrt kirjoitti...

    "Ilman Samppaa, ei olisi iloista Ainoa. En oo ollu ikinä näin onnellinen ja iloinen mitä oon tän puolentoista vuoden ajan ollut. Ja se kaikki johtuu rakkaudesta." voi eei, rupesin itkemään tän lauseen luettuani! :DD aivan tajuttoman ihana postaus , ja ootte niin onnellisen näkösiä ja hellusia yhdessä! kertakaikkiaan vaa aivan täydellinen pari! toivottavasti ootte vielä kauan yhdessä :)

    "kyllä se samppa tulee ennen pitkää löytämään jonku toisen.. tai joku toinen sampan. ei nuoruuden romanssit kestä kuolemaan asti :)" sullla on tainnu suhteet pissiä pahasti silmään ku näin sanot, monta paria on nuoruudesta asti seurustellu ja nyt naimisissa, enkä mä ainakaan usko et aino ja samppa kauheen nopeesti eroaa! (:

     
  • 9/13/2010 10:40 ip. , Blogger Amelia kirjoitti...

    vähänkö oot ihana ! hymyilin koko postauksen ajan :) rakkaus on aika jees !

     
  • 9/13/2010 10:49 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    tää oli kiva postaus! mua vaan häiritsi kun kerroit poikaystävästäsi "SE"-sanalla..

     
  • 9/13/2010 11:02 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    voi vitsi te oikeesti kuulutte yhteen! täydellinen pari :)

     
  • 9/13/2010 11:09 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    mite joku voi sanoo et samppa löytää jonkun toisen? ei se tuu koskaan löytämään ketään noin herttasta ja kaunista ja ihanaa tyttöä, eikä varmasti haluakkaan! :)

    ei sillä että mä tietäisin paljonki teidän suhteesta, mut te vaan ootte niin täydellinen pari :D tiiän yhen avioparin jotka on seurustellu 13-vuotiaista saakka ja on viel päälle nelikymppisinäkin naimisissa!

     
  • 9/14/2010 2:07 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    snif <3 Mie olen niin onnellinen teidän puolesta ja mie toivon että te olette koko loppu elämän yhdessä ja menette naimisiin ja kaikkea! <3
    Kiittelen vain jumalaa että ihanaa että aino löysi noin ihanan miehen ja on nyt onnellisempi ja iloisempi kuin koskaan! Ihanaa <3 :)

    Minni

     
  • 9/14/2010 3:16 ip. , Blogger antsu kirjoitti...

    Ihana postaus! Paljon onnea teille molemmille! On ihanaa löytää vastakappale :)

     
  • 9/14/2010 3:37 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    KAIKKI KIVA LOPPUU AIKANAAN.
    KUN OOTTE NOIN NUORESTA OLLU KIMPASSA JA JOS KUMMALLAKAAN EI OO OLLU KETÄÄN MUITA VÄLISSÄ NIIN TUUTTE EROO TAI PITÄÄ TAUKOO JOSSAI VÄLISSÄ SUHDETTANNE. VIIMESTÄÄN SITTEN KUN OOTTE JONKUN 6-7 VUOTTA OLLU. MUISTA TÄMÄ KOMMENTTI SITTEN, KUN SE TAPAHTUU.

     
  • 9/14/2010 3:38 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Mä isken sun äijäs. c(:

     
  • 9/14/2010 7:19 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    aw rakastan noita teidän yhteiskuvia, ootte ehkä maailman söpöimpiä ja sovitte niin hyvin yhteen :-------)) ♥

     
  • 9/14/2010 9:03 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Oi ootte tosi söpö pari ja sovitte toisillenne tosi hyvin! =) Kaikkee hyvää teille.

     
  • 9/14/2010 9:09 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Oiii miten sulosta, tuitui<3

     
  • 9/14/2010 9:14 ip. , Blogger Jonna kirjoitti...

    Ihania kuvia ja ootte kyl söpö pari (:!<3

     
  • 9/14/2010 9:14 ip. , Blogger AnZu kirjoitti...

    Joillakin anoilla näyttää olevan aika pessimistinen suhde teidän tulevaisuuteen. :D

    Mutta voin omasta kokemuksesta sanoa, että ei se ero ihan nuin vaan ovella koputtele, jos on löytänyt sen oikean. :) Itse olen seurustellut 15 -vuotiaasta saman pojan kanssa ja nyt ikää on 21 vuotta. Nykyään meillä on yhteinen oma asunto ja tykätään edelleen just samoista asioista ja edelleen miehen jutut jaksaa naurattaa. En vois kuvitellakaan olevani kenenkään muun kanssa. Arki on tietyllä tavalla tullut tietysti suhteeseen, mutta edelleen rakastan miestäni maailman eniten. <3

     
  • 9/14/2010 11:32 ip. , Blogger Emmi kirjoitti...

    Ihanan kannustavia noi muutaman anon kommentit..
    Mut niistä on turha välittää, pitäkää toisistanne kiinni, ootte tosi sulosia! :)

     
  • 9/15/2010 6:00 ip. , Blogger Johku kirjoitti...

    voi vitsi ootte ihania =) Toivottavasti pysytte yhes aina koska tykkään sun iloisuudesta ja positiivisuudesta! Piristät aina mun päivää =)

     
  • 9/15/2010 10:07 ip. , Anonymous Alru kirjoitti...

    Voi että kun näytätte onnellisilta! Ei saisi valittaa, mutta kyllä ottaa nuppiin kun ei löydä itselleen ketään, jonka kanssa olisi ihan oikeesti hauskaa. Onnea sulle onnestasi :)

     
  • 9/16/2010 4:36 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    näyttää siltä et teillä on ihan täydellinen suhde :) ei voi muutakun kadehtia.. ite elän parisuhteessa missä en ole onnellinen mut tää jotenkin rohkas, että tollanenkin on mahdollista:) kaikkea hyvää teille <3 ja muutenkin kiitos ihanasta blogista, löysin tän viikko sitten ja nyt oon kolunnu sun vanhoja postauksia läpi :-D

     
  • 9/20/2010 4:55 ip. , Blogger Ellu kirjoitti...

    Aivan ihana teksti, melkein aloin itkee lopussa ku oon niin ilonen teiän puolesta! :D

     
  • 9/24/2010 10:20 ip. , Anonymous Shäna kirjoitti...

    Ootte ihan helvetinn hyvännäköinen pari <3

     
  • 9/28/2010 4:48 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    "kyllä se samppa tulee ennen pitkää löytämään jonku toisen.. tai joku toinen sampan. ei nuoruuden romanssit kestä kuolemaan asti :)", anteeksi mutta monetkin meidän perhetutuista on seurustellut ihan 15 vuotiaista lähtien. mun omat vanhemmat alko seurustelee kun ne oli 14, ja nyt onnellisesti naimisissa! :) täytyy vielä sanoa sulle aino että oot mieletön, tosi upee. :) tuli tästä samppa-postauksesta mieleen ihan oma poikaystäväni, mekin nähään viikonloppuisin kun opiskellaan eri paikoissa, mutta ens syksynä tähän asiaan onneksi tulee muutos. onnea teille :)

     
  • 10/15/2010 11:44 ip. , Blogger Liisa kirjoitti...

    apua! tää postaus oli ihana! (: ja ootte kuin toisilleen luotuja! (: toivottavasti teil sujuu kaikki täst eteenpäin yhtä hyvin kuin alussakin (: onnee teille =) Ja ryhdyn nyt sun blogin lukijaks ! (: oon ihastunu sun tyyliin ja varsinkin niihin sun kaikkiin korkkareihin ! (:

     
  • 11/30/2010 9:11 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Ihan uteliaisuuttani kävin läpi blogiasi vähän ja huomasin sitten tämän postauksen Samista.

    Ainoa kysymykseni on että miksi te lyhyet tytöt tykkäävät pitkistä niin paljon?

    oon niin usein nähny 160cm tyttöjä jotka on just niitten 185cm+ jätkien perässä aina, miksi lyhyemmät eivät kelpaa?

    Vaikutatte molemmat aika pinnallisilta joten sovitte varmaan hyvin yhteen =)

     

Lähetä kommentti

Lue ennen kuin kysyt:

Nimi: Aino, Uino on vain ala-asteelta jäänyt lempinimi :)
Ikä: 20
Opiskelen: Helpassa parturi-kampaajaksi.
Perustin blogin: 31.10.2008
Kamera jolla kuvailen ja otan videoita: Nikon D3100
Kaulakoru joka aina kaulassa: Kultaliikkeestä (19v synttärilahja)ei ole siis GUESS:in kaulakoru.
Pituus:n.167cm
Hiukset: Teippipidennykset ja hankittu kampaamotukusta.
Rustokoru: Itse tehty hopeaketjusta ja omista korviksista.
Millä muokkaan kuvat: Paint.net (netistä ladattava)
Millä teen gifit: PhotoScape (netistä ladattava)


KYSYTYIMMÄT POSTAUKSET

Miten teen Gif animaatiot: http://uinon.blogspot.com/2011/10/siniturkoosipaita.html

Miten teen kiharani: http://uinon.blogspot.com/2012/03/kiharat-kuvina_10.html

Huoneeni:
http://uinon.blogspot.com/2012/01/huonevideo-kissa.html

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu