Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Uino

Uino

25.12.2011

Tukka takaisin päähän


Ihan illalla Samppa tuli autolla, moikkaamaan meidän perhettä ja availemaan lahjoja, joita koko perhe oli sille ostanu :) Oli kiva ylläri, sillä mäkään en tiennyt lahjoista mitään


Kello oli jo yli kymnenen illalla ja olisi aamulla lähtenyt muutenkin Sampalle päin, joten hyppäsin kyytiin, ettei aamulla tartte bussilla mennä.
Oli kyllä mahtava joulu perheen kanssa :)


Eilen, eli jouluaattona mulla meni hiuksiini hermot... Heti herättyäni lättäsin pituuksiin värin kun oli latvoista kulahtanut ja 23pv. illalla olin värjännyt pidennyksiä ja kuivuivat yön yli.

Mun piti jaksaa oottaa ensviikkoon, että kaveri laittaa pidennykset, mutta halusin tappaa aikaa ja päätin laittaa ne itse peilin kautta.Tämä on jo toinen kerta kun itselleni laitan pidennykset, eikä se oo niin hirveen vaikeaa kun niitä niin monta kertaa muille laittanut. Kädet vähän puutui, mutta valmista tuli.

Päässäni oli vanhoja pidennyksiä ,jotka olivat puolivuotta olleet käytössä. Sen verran huonossa kunnossa että heitin ne pois ja ostin pienemmän paketin uutta hiusta (45cm) tukusta. Ne olivat älyttömän lämpimät, joten tein tosi löysän kevytväriseoksen ja väri vaikutti vain muutaman hassun minuutin. 
Yleensä pidennyksien värjäys on tosi vaikeaa, mutta näistä tuli ihan täydeellisen väriset!

Muut pidennykset olin leikannut n.40cm ja ovat pari kk vanhat :) Ne värjäsin samanlailla kuin noita uusia, mutta väriseos oli kultaisempi, sillä pidennyket olivat aavistukset mattaiset.

Tonttu Tomera :D Tässä laittelin uusia teippejä pidennyksiin

Taitoin hieman enemmän kultaa päin väriä, mitäs tykkäätte :) Eivät ole ihan noin lämpimät, kuten kuvassa.

<3 itse viiksivallu 


Nyt täällä katellaan Matin ja Sampan kanssa muumipeikko&pyrstötähti ekokuvaa :D

32 kommenttia:

  • 12/25/2011 4:51 ip. , Blogger Olka kirjoitti...

    oot ihan sairaan kaunis ilman meikkiä ja tollasella hillityllä meikilläkin !

     
  • 12/25/2011 4:52 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    sä ja samppa ootte ihan sairaan söpö pari! toivottavasti ootte aina yhessä :)

     
  • 12/25/2011 4:52 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    spurgu?

     
  • 12/25/2011 4:54 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    onksun pidennykset rapunzel of swedeniltä?:) jos on niin mikä väri?

     
  • 12/25/2011 4:57 ip. , Blogger Uino kirjoitti...

    Kiitos kaikille :D

    Ei ole, olen kerran tilannut siktä teipit ja oli niin huonolaatuiset, että jäi vikaksi kerraksi :P Ostan kampaamotukuista, hieman kalliimpia, mutta parempi laatuisia

     
  • 12/25/2011 5:23 ip. , Blogger Noora kirjoitti...

    Ihanat hiukset, vaikka mun mielestä näytät hyvältä omallakin tukalla!;)

    http://ivory-noora.blogspot.com/

     
  • 12/25/2011 5:33 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    sulle sopii paljon paremmin sun omat, lyhyemmät hiukset, oikeesti! :D

     
  • 12/25/2011 5:52 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Osaatko muokata järjestelmä kameralla kuvat kalan silmä kuviksi ja jos osaat niin miten voitko kertoa :)? luin eettä osaisit yhdetä blogiteksitistäsi :)

     
  • 12/25/2011 5:54 ip. , Blogger Uino kirjoitti...

    siis ei niitä voi muokata, mutta joillakin kameroissa, on sellainen muokkausjuttu. Että voit muokata kuvia kun katot kamerassa kuvia. Mutta ei niistä tuu hyviä, pitäis ostaa kalansilmä objektiivi

     
  • 12/25/2011 5:58 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Tee joku meikkivideo ja laukun sisältö postaus! :)

     
  • 12/25/2011 6:27 ip. , Anonymous tanisha kirjoitti...

    kiva postaus ku oli vähä enemmän tekstiiki:D tää on edelleen mun lempiblogi jne, mut silti jotenki ikävä sitä aikaa ku postasit vähä useemmin ja pidempii postauksii jois oli enemmän tekstii ku nykyää ja myös videoita<3 ymmärrän kyl jos et joskus ehi/ei oo kauheesti postattavaa mut tiiät ehkä mitä tarkotan:) sellast postaustyylii mitä sul oli n. vuos sitte<3

     
  • 12/25/2011 6:30 ip. , Blogger Uino kirjoitti...

    kiva kuulla :) Mut teen nytkin päöivässä 1-3 postausta ja se tosi paljon. Mulla ei vaan oo niin paljon aikaa kun vuosi sitten, koulu ja duuni. Kun on vapaa-aikaa, se menee kamujen kanssa :)
    Yritän kyllä mahd paljon, mutten liikaa, muuten tää blogi alkaa tuntuu työltä ja se ei oo mulle kiva

     
  • 12/25/2011 6:37 ip. , Blogger Pinja kirjoitti...

    äftshg voi että kuolaan noita sun hiuksia <33 =D

     
  • 12/25/2011 6:47 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    toi kuva susta ja sampasta - aws, niin söpö! :-))

     
  • 12/25/2011 6:56 ip. , Anonymous tanisha kirjoitti...

    ootko muuten huomannu et sulle on tullu ALLE PUOLEN VUODEN aikana YLI 1000 lukijaa lisää?:) ei kyl mikään ihme<3

     
  • 12/25/2011 7:20 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Hei teit kerran postauksen sun meikeistä ja meikkisiveltimistä, jotka olit hommannut netistä .. Mikähän mahtaisi olla se paikka mistä ne tilasit :) siinä oli mm. se puuteri missä oli puinen kotelo..

     
  • 12/25/2011 7:30 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    sun jätkä on siis syntyny 1993 ?

     
  • 12/25/2011 7:46 ip. , Blogger Ella kirjoitti...

    Oi kun oot nätti! :)
    Oon seurannu blogias jo about vuoden ja en kyllä ole lopettamassa, tykkään sun tavasta kirjottaa ja sun kuvat on aina hyviä! Jatka samaa rataa :)

     
  • 12/25/2011 8:11 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    hei pakko kysyä miten saitte ton dolce guston toimii kun meillä ei toimi se :(,tosin ei testattu kun kerran eilen kun avattiin se.. mutta oisko mitään alku juttua miten voisit neuvoo oisin tosi kiitollinen :)

     
  • 12/25/2011 8:33 ip. , Blogger Viivu kirjoitti...

    Oot sairaan nätti! Videopostauksia!!! ne on niin ihaniii♥

     
  • 12/25/2011 8:37 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    ootko kokeillut jo dolce gustoa? ajattelin ostaa sen kotiini alennusmyynneistä, mutta siitä on hieman ristiriitaista palautetta netissä (:

     
  • 12/25/2011 9:11 ip. , Blogger Sofia Lundahl kirjoitti...

    tosi kivat hiukset ! :)

     
  • 12/25/2011 9:56 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Sun blogis on niin ihana, että huhhuh! Oikeesti sun blogia on aina niin piristävä lukea :p

     
  • 12/25/2011 10:07 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    eikö sulla oo ajokorttii? :o

     
  • 12/25/2011 11:27 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Tykkään hiuksista ! :--) Hianoo kun oli kiva joulu, mulla myös :)

     
  • 12/26/2011 3:20 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Aina ku tuun koneelle, niin täällä on aina uus postaus<3

     
  • 12/26/2011 1:09 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Onko sulla jotain halpis tukkaa jos menee jo puolessa vuodessa surkeaks :o

    Terveisin; reilu 2v samalla tukalla ja edelleen todella hyvässä kunnossa

     
  • 12/26/2011 2:46 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Ootko huomannu, että se MSCHIC by Seppälä puuteri, josta aina puhut on nyt alessa MSCHICin nettikaupassa? Puhut usein siitä miten hyvä se on :) Myös nudepunia on alessa!

     
  • 12/26/2011 5:41 ip. , Blogger Kiia kirjoitti...

    kaunis oot nois kuvis missä sulla ei ole meikkiä :)

     
  • 12/26/2011 6:59 ip. , Blogger Lotta kirjoitti...

    Ootte kyllä tosi söpöjä Sampen kanssa !:)

     
  • 12/26/2011 9:36 ip. , Blogger Helm! kirjoitti...

    voisitiko tehä viedon sun joululahjoista??:P ja toi meeko on kyllä ihana <3

     
  • 12/27/2011 4:26 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Mistä jutusta tuo sun otsikko on ?

     

Lähetä kommentti

Lue ennen kuin kysyt:

Nimi: Aino, Uino on vain ala-asteelta jäänyt lempinimi :)
Ikä: 20
Opiskelen: Helpassa parturi-kampaajaksi.
Perustin blogin: 31.10.2008
Kamera jolla kuvailen ja otan videoita: Nikon D3100
Kaulakoru joka aina kaulassa: Kultaliikkeestä (19v synttärilahja)ei ole siis GUESS:in kaulakoru.
Pituus:n.167cm
Hiukset: Teippipidennykset ja hankittu kampaamotukusta.
Rustokoru: Itse tehty hopeaketjusta ja omista korviksista.
Millä muokkaan kuvat: Paint.net (netistä ladattava)
Millä teen gifit: PhotoScape (netistä ladattava)


KYSYTYIMMÄT POSTAUKSET

Miten teen Gif animaatiot: http://uinon.blogspot.com/2011/10/siniturkoosipaita.html

Miten teen kiharani: http://uinon.blogspot.com/2012/03/kiharat-kuvina_10.html

Huoneeni:
http://uinon.blogspot.com/2012/01/huonevideo-kissa.html

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu