Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Uino

Uino

30.1.2012

Kolme mustaa ostosta

 Eilinen ilta ei mennyt ihan putkeen, sillä sain pari todella ärsyttävää kommenttia. Mua raivostuttaa se, että ihmiset menee henkilökohtaisuuksiin ja vielä kertovat valheita tai yrittävät vain huvikseen pilkata mua. Eniten kaikista vihaan sitä, että ihmiset oikeasti luulevat tuntevansa mut, tietävänsä mun tunteet, käyttäytymisen ja ajatukset ?! En ymmärrä edelleenkään, mitä oikein nämä ihmiset tästä saavat itselleen?
Luulevatko he, että kaadun lattialle ja saan jonkun itkupotkuraivarin enkä enää ikinä nouse jaloilleni. 
Miettivät varmaan tätä mielikuvaa, nauraen (pahisnaurullaan) isolla nahkaisella tuolilla, silittäen valkoista kissaa :DD?? 

Mun ekat reaktiot ovat sellaiset, että mietin minkälainen ihminen on kommentin takana ja mitä hänen päässään menee. Miksi jotkut oikein haluavat pilkata toisia ja nauttia siitä, että toisella on paha olla. Mun sydäntä raastais, jos tekisin toiselle jotain tälläsistä. Miten joillekkin nuo haukkimis- ja pilkkaamiskommentit tuntuvat olla jokapäiväistä puuhaa, jota tekevät huvikseen. Joistakin kommenteista jopa näkee että sama henkilä on kirjoittanut monta kommenttia peräkkäin.. fiksua.

Eilenkin tuli sellainen fiilis, että oikeasti.. tätäkö tää on kun pitää blogia, johon uhraa kuitenkin tosi paljon aikaansa. Eilen oli kirjaimellisesti sellainen fiilis, että halusin juosta Sampan syliin ruikuttaen, onko pakko jatkaa blogin pitämistä jossei enää jaksa?!! ;((  Olin eilen muutenkin tosi väsynyt, että enegriat oli loppuneet totaalisesti.

No tämähän oli vain hetken kestävä fiilis joka onneksi meni ohi. Olin yksin, joten jätkän piti puhua mulle järkeä FB:n kautta :D Hieno paikka tuo FB tosiaan <3 Onneksi tässä blogin pitämisessä on vain pikkiriikkinen huono puoli, mutta näitä hyviä puolia on niiiiiiin paljon. Mä tulen iloiseksi että saan kirjoittaa tänne, avautua, jakaa asioita, mun intohimoja, jutella teidän kanssa, kuulla mielipiteitänne, toteuttaa toiveitanne, laittaa valokuvia, pitää tätä ihanaa harrastusta yllä ja tää on myös tosi paljon auttanut mun kirjoittamisen kanssa. Oon huomannut, että kirjoitusvirheitä ei ole enää niin paljon, alan jopa edistyä :)
 No mutta anteeksi pitkä teksti, tähän päivään siis!! Koulu alkoi vasta puoli 1.. tai niin luulin :D Sain tietää Kaisalta itiksen kohdalta että se alkaa puoli 2. Mulla oli siis tunti ylimääräistä aikaa itiksessä, en valittanut. Koulussa mulla oli vain matikankoe ja päivä oli pulkassa. Sieltä takaisin kotiin päin, äiti osti mulla kebabin ranskalaisilla kun kotona oli niin paljon valoa jääkaapissa. 



En ollut mitenkään erikoisenkivasti pukeutunut joten en jaksanut asukuvia rumasta asusta ottaa, olen pahoillani siis :) Mun nellyn laukku kuvassa.

Sitten tuttu tuli tekee mun ripset, se otti eka kaikki pois. Olin laittanut ekan kerran liikkeessä ja ne ripset oli täynnä sitä liimaa. Tekijä ihan ihmetteli, eikä ollut ikinä nähnyt vastaavaa ja jälkeenpäinnäytti kuvia. 

Kun ripset otti pois, niin omia lähti väkisinkin mukana, sillä liimaa oli vaan niin paljon niissä kiinni :(

Olin laittanu kivasti paikat valmiiki :) Sain ainakin otettua pienet torkut!!

Noh, nyt on uudet ripset mut ohuemmat, pitää odottaa että lisää ripsiä kasvaa takaisin. Ainakin sain silmistä ne liimaklimpit pois.

En ollut siellä itiksessä tuntia ihan turhaan:



Oon ihaillut tätä jo niin pitkään Zarassa, että oli pakko ostaa!! Mä rakastan älyttömästi mustia yksinkertaisia mekkoja. Tää sopii minne tahansa, vaan vaihtamalla asusteita :)
Kesällä sandaalit ja ranto laukku kaupungille, tai juhliin värikkäät korkokengät ja pikkulaukku.




Kaisa vinkkas jo viime viikolla, että oli Zarasta löytänyt hienon mustan hameen. Jouduin käymään kolme Zaraa että löytyi yksi XS koko kun kaikkialla oli M,L tai XL. Onneksi itiksen varastossa oli yksi :)

Älysin hetki sitten, että omistan 4 mustaa hametta. Yksi on liian korkea ja liian pitkä. 
Sopii juhlaviin tilaisuuksiin kyllä! Toinen on ihan ok, aika pitkä myös, mutta siinä on reikä...
Kolmas hame on hyvä ja se myös Zarasta, se on taas aika matala, eikä voi laittaa vyötärölle, ellei halua että pylly näkyy. Se on kyllä mainio rentojen paitojen kanssa. Ja vika on vaan ruma.. Sen pituinen sen!



Mangon aleista pitsijakku jota myös katselin pari viikkoa takaperin, mutten jaksanut kokeilla. 
Tänään kokeilin ja oli kyllä niin ihana! Voi kun tulis jo lämmin, tämä, tuubitoppi ja hame ois niin kiva ja yksinkertainen yhdistelmä :( 

47 kommenttia:

  • 1/30/2012 11:06 ip. , Blogger STELLÄ kirjoitti...

    ooot kaunis ja oon niiin samaa mielt ton su eka tekstin kaaa!

     
  • 1/30/2012 11:14 ip. , Blogger Janika kirjoitti...

    älä Aino lannistu ilkeilijöiden kommenteista! Heillä vaan itsellä joku ongelma kun pitää muita pilkata netissä. Vaikka on varmasti välillä vaikeeta ottaa vastaan inhottavia kommentteja jos niitä tulee joka päivä ja ihan syyttä. Tsemppiä, äläkä vain lopeta blogin kirjoittamsita, sun blogia on aina niin kiva lukea:)
    Ihan myös tuo uus mekko, olis kvia nähä miltä se näyttää sun päällä:)
    Hyvää viikkoa! <3

     
  • 1/30/2012 11:16 ip. , Anonymous Superwomen kirjoitti...

    Ihanat noi sun vaatteet :)

     
  • 1/30/2012 11:23 ip. , Blogger Erika Caroliina kirjoitti...

    törkeen hienot vaatteet! laukku ja mekko ykköset <3 kerro kun nähää että mistä ja hinnat yms. ja mä meinasin juuri eilen kirjoittaa jonkunnäköisen tekstin noista ilkeistä anoista. mutta jos sama jatkuu niin pakko myös kirjoittaa. hyvä teksi. kerrot kun jutellaan taas että mistä oli kyse !! <3

     
  • 1/30/2012 11:30 ip. , Blogger Uino kirjoitti...

    kiitos janika paljon <3333

    eekka puhutaan huomenna todellakin :D Kiitos paljon, ihania on juu, siksi ostin. toi laukkuhan on jo pari kk vanha. <3 huomenna nähää

     
  • 1/30/2012 11:36 ip. , Anonymous Night at Vogue kirjoitti...

    Kaunis tuo lamppu! Älä välitä tyhmistä kommenteista!

     
  • 1/31/2012 12:07 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Koita jaksella vaikka toiset ei ymmärrä, että bloggaajatkin on ihmisiä! Oot ihan mahti ja musta on ihanaa kun jaksat nähdä vaivaa blogin eteen ihan siinäkin määrin, että postaat kivan usein :) Itse saa valita, lukeeko tätä blogia vai ei ja jos ei miellytä, ei sitä tarvi erikseen sanoa. En tiedä lohduttaako tämmöinen yhtään. Oot huippu tyttö, jatka samaan malliin!

     
  • 1/31/2012 12:12 ap. , Blogger Roxy kirjoitti...

    Hyi, miten ajattelemattomia ihmiset osaa olla. :(

    Mut ihan sikakivat vaatteet ja toi laukku! Ja rakastuin tohon pandaan tuolla sänkys vieressä! :)

     
  • 1/31/2012 12:16 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Uinukka :D Älä lannistu lanttuni. Tää on ehdottomasti mun lemppari blogi, ei yksi niistä, vaan täys kymppi! Ja voin sanoa, että luen tosi paljon muitakin blogeja :) Hyvää yötä ja hyvää huomenta <3

     
  • 1/31/2012 12:22 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    älä välitä typeristä kommenteista, niitä kirjoittelee joko elämättömät, kateelliset tai muuten ongelmaiset ihmiset. olet upea ja mielettömän ihana, pysy aina tuommoisena! <3

     
  • 1/31/2012 12:24 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    rakastan sun blogia ja on ihanaa ku postaat niin usein että aina melkeen saa lukea jotain uutta! :)ja ihana tuo viimenen paita!

     
  • 1/31/2012 1:14 ap. , Blogger ziiri kirjoitti...

    Okei toivottavasti tää ei lannista sua tai muuta...
    Saanko kysyä miten pysyt noin hoikassa kunnossa vaikka krhöm syöt aika paljon - roskaruokaa ja karkkia vaikka uskon et sun ruoka valioon kuuluu muutakin mut -- Miten pysyt hoikkana mässäilyn jälkeen?
    Itte turpoon vaan ku syö yhen karkkipusiin kahesviikos...

     
  • 1/31/2012 1:16 ap. , Blogger Reetta // Rae -blogi kirjoitti...

    Ihania uusia juttuja olet ostanut!!

    Mä en myös voi ymmärtää sitä että mitä iloa toiset saa siitä että haukkuu ihmistä jota ei edes tunne. Onneksi osaat kuitenkin jättää ne sellaiset tyypit omaan arvoonsa.

    Tykkään sun blogista paljon ja vaikka se on todella suosittu niin tunnut silti jotenkin aidolta etkä miltään "pissikseltä".

    Jatka samaan malliin piristämällä meidän lukijoiden päiviä ihanilla jutuillasi ♥

     
  • 1/31/2012 1:35 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Älä välitä ilkeistä kommenteista, ne on kaikki jotain kateellisia (no ei nyt äkkiä tuu muutakaan syytä mieleen, kumminki jotain salaa Samppaan ihastuneita katkeria tenuja :DD) tai muuten vaan elämättömiä. Tuli mieleen se postaus tuhat vuotta sitte, missä olit laittaas kynsiä kaveris luona ja pöydällä näky sytkä, niin hirvee "siis poltaXä siis omg sä oot sanonu ettet polta ja siis hej ekkös sä oo uskos???" -.- Niinku näin esimerkkinä että miten mitätöntä joittenki eläminen on.

     
  • 1/31/2012 2:20 ap. , Blogger KWASHA kirjoitti...

    Oon seuraillu erilaisia blogeja jo aika pitkään. Kaikki jotka mua kiinnostaa on tuntunu olevan aika pinnallisia siinä mielessä, että hirveän vähän omasta elämästä kerrotaan, vaikka mielenkiintoisia ovatkin. Oon nyt ite alottanu kirjottamaan blogia ja vaikka kirjotan muodista ja sisustuksesta nii oon ajatellu, että kerron myös omaa elämääni ja siksi lähinnä halusinkin kirjottaa, jakaa omaa elämääni kuten sinäkin :) Kun eksyin sun sivuille viime viikolla, niin pakko oli jäädä lukemaan. Tuntuu, että tämmöseen mäki tähtään :) Ja on tosi kiva nähdä, että on myös tämmösiä blogeja, joiden kirjoittaja vaikuttaa aidolta ja kirjottaa oman mielipiteensä just niinkun ajattelee. Arvostan sitä! Itsekin haluan omasta blogista aidon näköisen vaikka pinnalistakin olisi.
    Ja mitä noihin negatiivisiin kommentteihin tulee, niin onhan se harmillista. Mutta kannattaa ajatella näin, että ei ne sun blogia lukis ja kirjottais mitään kommentteja jos ei tää ois mielenkiintoinen ;) Kannattaa vaan päästää toisesta korvasta ulos...
    Hyvää loppuviikkoa sulle, koita nauttia elämästä :)
    Terveisin innokas uusi blogin kirjoittaja, josta sait vakkarilukijan ;)

     
  • 1/31/2012 2:20 ap. , Blogger KWASHA kirjoitti...

    Oon seuraillu erilaisia blogeja jo aika pitkään. Kaikki jotka mua kiinnostaa on tuntunu olevan aika pinnallisia siinä mielessä, että hirveän vähän omasta elämästä kerrotaan, vaikka mielenkiintoisia ovatkin. Oon nyt ite alottanu kirjottamaan blogia ja vaikka kirjotan muodista ja sisustuksesta nii oon ajatellu, että kerron myös omaa elämääni ja siksi lähinnä halusinkin kirjottaa, jakaa omaa elämääni kuten sinäkin :) Kun eksyin sun sivuille viime viikolla, niin pakko oli jäädä lukemaan. Tuntuu, että tämmöseen mäki tähtään :) Ja on tosi kiva nähdä, että on myös tämmösiä blogeja, joiden kirjoittaja vaikuttaa aidolta ja kirjottaa oman mielipiteensä just niinkun ajattelee. Arvostan sitä! Itsekin haluan omasta blogista aidon näköisen vaikka pinnalistakin olisi.
    Ja mitä noihin negatiivisiin kommentteihin tulee, niin onhan se harmillista. Mutta kannattaa ajatella näin, että ei ne sun blogia lukis ja kirjottais mitään kommentteja jos ei tää ois mielenkiintoinen ;) Kannattaa vaan päästää toisesta korvasta ulos...
    Hyvää loppuviikkoa sulle, koita nauttia elämästä :)
    Terveisin innokas uusi blogin kirjoittaja, josta sait vakkarilukijan ;)

     
  • 1/31/2012 3:17 ap. , Anonymous LINDAS kirjoitti...

    Väskan är ju skitsnygg! :)))

     
  • 1/31/2012 7:46 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    oot niin KAUNIS!!! Älä lannistu noista jutuista, vaan porskuta eteenpäin ! Sun blogi on vaan niin jotain huippua!!!! <3 Samoin Eerika Carolinan ,mutta en voi kommentoida sinne? :) KIITOS näistä postauksista <3 love ya!

     
  • 1/31/2012 8:39 ap. , Blogger Laura kirjoitti...

    Tää saattaa kuullostaa vähän "mä tiedän missä sä asut"-kommentilta, mut mul on semmonen fiilis, et asut aika lähellä mun omaa kotiani. Tuokin pizzeria on ihan kävelymatkan päästä himasta ja monessa muussakin postauksessa on esiintynyt tuttuja paikkoja :) En vaan oo koskaan nähny sua vaikka samoilla suunnilla liikutaan. Oot niin hirmuisen kivan oloinen ja kaunis, että voisin vaikka moikatakkin :D

     
  • 1/31/2012 9:03 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Älä välitä ilkeilyistä, oot ihana ja kuolisin jos lopettaisit sun blogin! :D

     
  • 1/31/2012 9:30 ap. , Blogger Ansku kirjoitti...

    Ahh mikä mekko 8)) Ja mikäs toi pitsihomma on, miksen oo nähny Mangossa tota vaikka käyn siellä ainakin kerran viikossa :D Hitto. Löydät aina parhaat aletuotteet. Tämä on epparia.

     
  • 1/31/2012 9:56 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Oot upee tyttö, ja ne huonot kommentit tulee vaan kateellisten suusta tai sit kun ne on omaan elämäänsä tyytymättömiä, ja kun sun elämä näyttää niin kivalta niin sit pitää haukkuu.

    voimia :) <3

     
  • 1/31/2012 10:03 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    jos sun tekee mieli pitää breikki, pidä. sä nimittäin toivonmukaan pidät tätä blogia ITSEÄS varten, etkä meitä muita. sillon sulla on täysi päättämisvalta. vai?

     
  • 1/31/2012 10:07 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Tää taitaa olla eka kerta kun kommentoin, vaikka oon lukenu sun blogia jo kauan :)

    Tosiaan pistää mietityttämään, kun JOKAISESSA blogissa (oli sitten suosittu tai ei) on noita älykääpiöitä, jotka haukkuu bloggaajaa minkä ehtivät. Onko kyse sitten siitä, että näillä haukkujilla on niin huono itsetunto ja surkee elämä, et täytyy kateellisena tulla laukomaan ilkeitä kommentteja ihmisille, joiden elämät on kohdillaan?

    Ei voi tietää, mutta tollaset vähäpätöiset persoonat pitää jättää vaan omaan varjoonsa, kerta siellä tykkäävät oleilla ja pönkittää egoaan dissaamalla muita :)

    Jatka samaan malliin, oot ihana!

    Terveisin ystävällinen ano.

     
  • 1/31/2012 10:57 ap. , Blogger Sara kirjoitti...

    Älä välitä noista haukkujista. Mä veikkaan, että ne on vaan ihan hirveän kateellisia sulle, niillä on huono itsetunto ja ne on ihan loputtoman kyllästyneitä omiin elämiinsä. :)

     
  • 1/31/2012 12:05 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Mahtaa meinaa olla tylsä elämällä niillä jotka jaksaa käyttää kaiken energiansa toisten mollaamiseen netissä, huhhu. Kritiikkiähän saa antaa, mut naurettavaa jos ei voi asiallisesti mielipidettään ilmasta vaa tarvii pitää tollasta ihme tahallista ilkeilyy.

    Sinä ja blogis ootte oikein kivoja tällasena! :))

     
  • 1/31/2012 12:12 ip. , Anonymous Ellu kirjoitti...

    ääää en vois oikeesti elää ilman sun blogia <3 Sun postaukset on niin kivoja, oot kaunis, ja sun huone on tosi kaunis :) haluisin lisää juttua siitä sun kissanpennusta ? :) älä lannistu niistä ilkeistä kommenteista :( ne tulee vaan ihmisiltä jotka on kateellisia sulle ! :)

     
  • 1/31/2012 12:17 ip. , Blogger Roosajulia kirjoitti...

    Ihmisiä on moneen pulkkaan, ja aina on valitettavasti niitä keillä ei yksinkertaisesti ole omaa elämää, joten sitten pitää toisten elämää ruveta terrorisoimaan. Tsemppiä, älä missään nimessä lopeta tätä blogia, on niin ihana aina lukea sun juttuja ja katella kuvia :) <3

    http://whatthethell.blogspot.com/

     
  • 1/31/2012 12:21 ip. , Blogger Sofia kirjoitti...

    ne haukkujat on vaan sulle kateellisia. oot kaunis ja ainaki tekstien perusteella tosi hauska, älä lopeta vielä piiitkään aikaan (:

     
  • 1/31/2012 12:39 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Sä oot ihana ! Ja jos lopetat blogin nii mun elämä on ohi :--D Älä lannistu vaan jatka samaan malliin, täällä ruudun toisella puolella on niin paljo meitä jotka susta tykkää ihan hirmusesti ! :)<3 ps nauroin nii tolle mielikuvalle että silittää valkoista kissaa :--D

     
  • 1/31/2012 2:09 ip. , Anonymous Kaisa kirjoitti...

    Hmh, harmittaa sun puolesta kaikkien niiden ilkeiden anonyymien kommentit. Toivottavasti positiivisia tulee kuitenkin enemmän, koska oot kaikki ne kannustavat ja tyytyväiset kommentit kyllä ansainnut :)

    Tsemppiä! ♥

     
  • 1/31/2012 2:21 ip. , Anonymous Silja kirjoitti...

    Muista myös että ilkeiden kommenttien lähettäjät ovat usein trolleja ja haluavat vain provosoida. Älä välitä niistä. :)

     
  • 1/31/2012 2:59 ip. , Anonymous Elsa kirjoitti...

    en ymmärrä mikä siinä on, kun pitää esim. ihan tahallaan toisen päivä pilata :) tsemppiä sulle aino! <3

     
  • 1/31/2012 3:33 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Muista aina, että sulla on semmoisia lukioita täällä(minä) jotka oikeesti tykkää sun blogista ja susta. Jotka käy joka päivä kattoon, että onks Uino tehny uuden postauksen, joittenka maailma tuntuis tyhjältä ilman UINO HOOKED ON FASHION!! Jotka saa ideoita ja vinkkejä SUN blogista, jotka ihailee sun tyyli ja huonetta.Olet monille meistä päivittäinen juttu(ironista) joten älä lannistu vaan viskaa moiset kommentit roskiin!

     
  • 1/31/2012 3:41 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Eikää, älä lopeta tätä blogii ainakaa parii vuotee! Oon niin riippuvainen tästä ;D ikävä et jotku kisaa haukku yms. mutta ei niistä kannata välittää!! Tsemppaan sua aina!!<3

     
  • 1/31/2012 4:10 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    oot älyttömän kaunis! <3 älä tosiaan välitä inhottavista kommenteista, jätä ne omaan arvoonsa. tää sun blogi on aivan ihana :)

     
  • 1/31/2012 4:17 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    miks mä en tajunnu tätä lausetta: "äiti osti mulla kebabin ranskalaisilla kun kotona oli niin paljon valoa jääkaapissa." valoa jääkaapissa tä? :D

     
  • 1/31/2012 5:48 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Älä välitä itseään täynnä olevista ihmisistä, ei ne ite osais ees bloggeria käyttää, tai varsinkaan tehdä siitä näin upeaa blogia kuin sulla! Oon lukenu sun blogia nyt puolivuotta ja täysin koukuttunut tähän, tää on ihan ykkösblogien joukossa ja ainavaan jaksaa lukea lisää (:

     
  • 1/31/2012 6:41 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Pyhit ja pahit niille jotka sua arvostelee !(: vaikken henkilökohtaisesti tunnekkaan niin blogia kun seurailen, vaikutat ihan ÄÄÄRETTÖMÄN mukavalta ihmiseltä c:

     
  • 1/31/2012 7:10 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    en löytänyt nellyn sivulta tota laukkua, toi ois nii ihana!!!!

     
  • 1/31/2012 7:12 ip. , Blogger Jossuh kirjoitti...

    Se vähän tuntuu siltä, että mitä ihanampi ja aidompi ihminen bloggaaja on sitä enemmän se saa paskaa päälleen. Oon vaan huomannu sen tapaista...

     
  • 1/31/2012 7:58 ip. , Blogger Lumitimantti kirjoitti...

    Tyhmää sellanen ilkeiden kommenttien kirjottelu :( Vaikka varmasti susta tuntuu pahalta, enkä ihmettele (vaikken sisällöstä tiedäkkään), mut muista että sulla on myös paljon lukijoita jotka tykkää sun blogista :) Kuten mä ;) En yleensä jaksa kommentoida, mut luen silti joka päivä sun blogia :) Paljon voimia sulle ja muista, mikä ei tapa, se vahvistaa ♥ Musta sun blogi on kiva ja sitä on kiva lukea! Kiitos siis sulle! :) Siunausta ♥

     
  • 1/31/2012 9:35 ip. , Blogger Garmen kirjoitti...

    Komppaan edellisiä tsemppauksia, ei kannata yhtään välittää ilkeistä kommenteista! Se on vaan tämä ikävä fakta mihin netissä usein törmää, meitä on moneen junaan ja myös ilkeitä löytyy, jotka haluavat purkaa inhottavaa oloa meihin iloisiin ihmisiin.
    Lisäksi oot oikein nätti tyttö, joten arvaa vaan kuinka paljon kateellisia ihmisiä löytyy myös varmasti lukijoistasi ;)
    Tsempit sulle jatkoon! :)

     
  • 1/31/2012 11:35 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Hei, paljon toi pitsijakku maksoi? haluan tollasen niin paljon!! :)

     
  • 2/01/2012 10:45 ip. , Anonymous Lena kirjoitti...

    Älä välitä niistä, ovat vain kateellisia tai yksinkertasesti äärettömän lapsellisia ihmisiä joilla ei ole parempaakaan tekemistä kuin istua ruutunsa ääressä ja kirjoitella sontaa nimettömänä johonkin nettiin. Turha ottaa sellasta itteensä! Sun blogia on kiva seurailla, huomaa että panostat sun postauksiin ja ne on aina pitkiä ja niissä on paljon sisältöä. :) Haleja!

     
  • 2/02/2012 4:39 ip. , Blogger Miia kirjoitti...

    Oon usein itekkin miettiny että mitä joidenkin ihmisten päässä oikeesti liikkuu ja minkä ihmeen takia joku tahallisesti haukkumalla ja paskaa puhumalla haluaa satuttaa joitakin? pistää aina niin vihaks kun kuulee jotain tommosia. >:( Noh mutta älä välitä noista paskanpuhujista tai muista! :)

    http://lifeofmima.blogspot.com/

     
  • 2/27/2012 11:23 ip. , Blogger Noora kirjoitti...

    Hei tuli mieleen, että ootko myyny ton laukun vai miks sitä ei ollu tossa sun uusimmassa laukkupostauksessa? :) Yritin metsästää tota nellyn sivuilta, kun toi on ihan täydellinen!

     

Lähetä kommentti

Lue ennen kuin kysyt:

Nimi: Aino, Uino on vain ala-asteelta jäänyt lempinimi :)
Ikä: 20
Opiskelen: Helpassa parturi-kampaajaksi.
Perustin blogin: 31.10.2008
Kamera jolla kuvailen ja otan videoita: Nikon D3100
Kaulakoru joka aina kaulassa: Kultaliikkeestä (19v synttärilahja)ei ole siis GUESS:in kaulakoru.
Pituus:n.167cm
Hiukset: Teippipidennykset ja hankittu kampaamotukusta.
Rustokoru: Itse tehty hopeaketjusta ja omista korviksista.
Millä muokkaan kuvat: Paint.net (netistä ladattava)
Millä teen gifit: PhotoScape (netistä ladattava)


KYSYTYIMMÄT POSTAUKSET

Miten teen Gif animaatiot: http://uinon.blogspot.com/2011/10/siniturkoosipaita.html

Miten teen kiharani: http://uinon.blogspot.com/2012/03/kiharat-kuvina_10.html

Huoneeni:
http://uinon.blogspot.com/2012/01/huonevideo-kissa.html

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu