Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Uino

Uino

18.1.2012

Päivä kissanaisena

Aamulla oli matikkaa, tunnit olivat hyvin..hmm.. "mielenkiintoisia". Varsinkin sen osalta etten a. osaa YHTÄÄN matikkaa ja b. vihaan istua paikallaan kynä kädessä kun kaikki ovat hiljaa.

No onneksi tätä oli pari tuntia ja seuraavaksi oli meikkausta. Monet ovat kyselleet, käynkö meikkauskoulua samaan aikaan, niin EN. Ehostus kurssi kuuluu tähän ammattiin, viimeisenä vuonna voi vielä ehostuksen valita ja jatkaa harjoittelua :)

Naureskelin kun Sanna oli ostanut mansikan makuista kahvia, sillä mä vain osasin kuvitella miten pahalta se maistuisi. :D  Aloin ottamaan videokuvaa juuri kun hän tämän avaisi ja otti siitä huikan. Sitten vielä antaa Mialle ja se ottaa huikan. Voin sanoa että ilmeet kertoi todella paljon, ettei se ollut hyvää. (kuten jonkun takia arvelinkin..) Toi video oli ratkiriemukas!
Söpön näköinen juu, mä en edes pystynyt maistamaan..

M.I.A oli tänään mun hovikuvaaja <3


Tyttö sai mut myös nauramaan ja tässä kuva aidosta hymystä  :D 
Näytän vähän hamsterilta, jolla on ilmavaivoja, mutta hei, mitäs sille mahdan!




Neule/H&M
MEkko/Valtteri/Zara
Kengät/Topshop
Kello/Kultajousi
Rannekoru/Glitter
Sormus/Stylebytyra
Laukku/Albania

 Olin hurjalla päällä.

Tunnilla oli aiheena juhla-/iltameikki. 
 Tein katjalle: 
Katja teki itselleen kulmakarvat, sillä noi oli mulle kyllä mahdotontehtävä :D

Hän minulle:



Musta olin heti ihan eri näköinen, kun toinen oli tehnyt mulle kulmakarvat. Ja luomiväri oli kivaa vaihtelua, sillä itse käytän luomiväriä ehkä kerran viikossa ja sekin ruskeaa ;)

Koulun jälkeen hirveä nälkä ja tiesin ettei kotona ollut mitään ruokaa. Äiti pääsi samaan aikaa ja mentiin vakkari paikkaan Itiksessä. (sijaitsee s-markettia vastapäätä, portaat ylös)
 Väki on tuolla niin mukavaa ja ihanan rauhallinen paikka! 


 En  tiedä miten me edes päädyttiin kukkakauppaan ,mutta mä sain kivan pikku puun mun huoneeseen <3 
Oi vitsi huomenna on jo TORSTAAIII! Mä odotan viikonloppu tosi kovasti, sillä mulla on Samppa ihan älytön ikävä ja en malta odottaa että pääsen sunnuntaina myymään Valtterille :)

74 kommenttia:

  • 1/18/2012 7:16 ip. , Blogger alisa kirjoitti...

    ihania kuvia! nuo meikit näyttää tosi ihanilta :-)

    http://alisainheaven.blogspot.com/

     
  • 1/18/2012 7:16 ip. , Blogger IraCassandra kirjoitti...

    Ihania nuo juhlameikit, voi kunpa itsekin osaisi! :)

     
  • 1/18/2012 7:19 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    höpö höpö, sun hymy on ihana! :)

     
  • 1/18/2012 7:21 ip. , Blogger Pinja kirjoitti...

    Ainaku mainitset Sampan tai joku muu kertoo poikaystävästään, mul tulee kauheen surullinen olo, koska en ikinä voi saada sitä jätkää kenet haluisin.. =(

     
  • 1/18/2012 7:21 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Ostin tota starbucks mansikkamaitoo joskus , oli ihan järkyttävän makusta en ymmärrä miten se maku liittyy yhtään mansikkaan.

     
  • 1/18/2012 7:21 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    noi toisen tekemät kulmakarvat sopii sulle paljon paremmin, kauniimmin muotoiltu. :)

     
  • 1/18/2012 7:28 ip. , Blogger Katri kirjoitti...

    ihanat nuo sinun kulmat tuossa juhlameikissä! :) ei millään pahalla, mutta sopii sulle paljon paremmin :)mikset itsekin meikkaisi niitä noin? vai tykkäätkö enemmän omasta tyylistäsi?

     
  • 1/18/2012 7:31 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    sulla on just kiva hymy =D ja et näytä hamsterilta, ja vaikka omasta mielestäs näyttäisitki, nii hamsteritha on söpöjä!

    noi kengät..... *kuolaa*

     
  • 1/18/2012 7:31 ip. , Blogger tutta kirjoitti...

    noi kengät on vaan täydelliset <3

     
  • 1/18/2012 7:49 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    munki mielestä nuo toisen tekemät kulmakarvat sopii paremmin sulle :)

     
  • 1/18/2012 7:50 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    LAITA SE VIDEO TÄNNE! :D ja ihanat kulmakarvat, tykkään noista enemmän :)

     
  • 1/18/2012 7:53 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    ääh mä en kyllä ymmärrä kun sä oot tosi luonnonkaunis ja sun hymy on kaunis, miks pitää aina kaikkien alottaa '' mä näytän kyllä ihan siltä ja siltä.... '' :(

     
  • 1/18/2012 7:53 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    nauroin nii tollee hamsetri jolla on ilmavaivoja'

     
  • 1/18/2012 7:59 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    OOH näyttääpä sun silmät isolta (ja kauniilta) tuossa juhlameikissä :o

     
  • 1/18/2012 7:59 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Toi kahvi juttu näyttää niin hyvältä!!:D Mut uskon et se maistuu iha hirveelle :D

     
  • 1/18/2012 8:00 ip. , Blogger Janika kirjoitti...

    ihanasti sopii sulle tommonen tummempikin meikki :) ja aivan upeat nuo sun saappaat! olet päivieni piristys Aino :)

     
  • 1/18/2012 8:05 ip. , Blogger Kiira kirjoitti...

    hihii nauroin ääneen tolle sun selitykselle tossa sun naurukuvassa :D sulonen <3

    http://bykiira.blogspot.com/

     
  • 1/18/2012 8:08 ip. , Blogger ♥ Marja kirjoitti...

    NOI KENGÄT! ♥ paljon noilla oli hintaa? :-)

     
  • 1/18/2012 8:11 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Toi hymy on aidosta kaukana, teennäinen sanoisin. (Jolla ei kyllä ole mitään väliä, älä ota tätä väärin!)

    Nuo kulmat on parhaimmat mitä sulla on koskaan ollut!

     
  • 1/18/2012 8:14 ip. , Blogger sssus kirjoitti...

    tiedän ton tunteen ku joku muu on meikannut kulmat :D mietin yli kauan miks näytän mun fb:n profiilis kuvas niin oudolta, kunne tajusin että koulussa oltiin silloin meikattu toisemme :D

     
  • 1/18/2012 8:16 ip. , Blogger Laura kirjoitti...

    Ensinnäki, ihana toi kuva missä hymyilet tai niinku sun ominsanoin näytät hamsterilta jolla on ilmavaivoja vähänkö nauroin:DD
    Toiseks, ihanat kengät, niin kauniit ja naiselliset:)
    Ja kolmanneks, upeet meikit!

    <3: http://thelittlenotebook2.blogspot.com/

     
  • 1/18/2012 8:16 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Onko sulla tuossa meikkikuvassa irtoripset vai ripsipidennykset? :)

     
  • 1/18/2012 8:22 ip. , Blogger Oona kirjoitti...

    Sä oot tosi hyvä meikkaamaan :)! Ja sulla on ollu kiva asuki tänään, ja olipa kiva lukee vaihteeks vähän pidempää postausta ;)

     
  • 1/18/2012 8:27 ip. , Blogger elli kirjoitti...

    upeet noi meikit ! :) teee joskus joku postaus missä teet tollaset ? :)

     
  • 1/18/2012 8:29 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    paljonko tuolla kiinalaisessa maksaa buffet ja onko siinä sushia kans?:D

     
  • 1/18/2012 8:32 ip. , Blogger Anniina (PFH) kirjoitti...

    Moi ! Millä meikeillä teitte iltameikit =)

    http://partyfashionhair.blogspot.com/

     
  • 1/18/2012 8:33 ip. , Blogger Who Says You Aren't Pretty kirjoitti...

    apua ku noi kengät on superkorkeet,en ikinä itse pystys käveleen noilla ! :---D Oon muutenkin surkee korkkareilla kävelijä,mut onneks on mittaa semmoset 175 cm ni en tarviikkaan ees korkkareita :D

     
  • 1/18/2012 8:36 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Ainooo! toi sun hymy on just ihana ! sä et oo hamsterii nähnykkää :D mut monen aikaa oot siellä valtterissa sunnuntaina koska vois tulla sinne moikkailemaan sua ja tällee !! :)

     
  • 1/18/2012 8:39 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Ei mansikan makuista kahvia vaan mansikkamaitoa... Maistuu mansikkapirtelölle! :-) Nam!

     
  • 1/18/2012 8:44 ip. , Anonymous Salla kirjoitti...

    oi kuinka söpö hymy sulla on! :)
    ja hei ihan asiaan liittymättä, noin kuukauden päästä on wanhojen tanssit ja haluisin kysyykkin sulta et mitä sä laittaisit jatkoille päälles? :) oon ihan hukassa et millasen mekon haluisin sinne :D
    kiva jos vastaat ees jotenkin :)

     
  • 1/18/2012 8:46 ip. , Blogger jjenika kirjoitti...

    Mää tykkään tosi paljon sun blogista ja oot tosi nätti :)

     
  • 1/18/2012 8:53 ip. , Blogger jansu. kirjoitti...

    Tosi kivan näkösiä meikkejä! :)
    ..ja noi kengät, ihanat!

     
  • 1/18/2012 9:12 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Aluks toi ei oo kahvi toi on mansikkamaitojuoma (ja se on iha hyvääää) ja oli tosi kivan näköset meikit noi juhla!

     
  • 1/18/2012 9:16 ip. , Blogger NooranElämää kirjoitti...

    Tosi kivoja meikkejä :)

    Mansikkakahvi kuulostaa ihan saatanan kamalalta :D

     
  • 1/18/2012 9:18 ip. , Anonymous Elsa kirjoitti...

    tosi söpöjä kuvia! :D ja upeat meikit <3

     
  • 1/18/2012 9:24 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    ihanaa ku jaksat näyttää joka päivä noin hyvältä ja tehä postauksen!:-) noi kengät on upeat<3

     
  • 1/18/2012 9:26 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    noi kulmakarvat on tosi kivat ja sopii mun mielestä paremmin sinulle! (:

     
  • 1/18/2012 9:33 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    hei kiitti kun taas vastailet. miks ylipäätään julkaset näitä kysymyksiä täällä kun et vaivaudu niihin vastaamaan.

     
  • 1/18/2012 9:38 ip. , Blogger Vilma kirjoitti...

    Oon maistanu tota mansikkakahvia ja lupaan ettei se maistu yhtäään kahvilta vaan enemmänki mansikkapirtelöltä!

     
  • 1/18/2012 9:39 ip. , Blogger Minka kirjoitti...

    Tosi hienoja noi meikit, olispa nähny kokonaamakuvaa tuosta kaveristas! Noi sun kulmat on upeat, sopis sulle ihan sika hyvin, ihanan luonnolliset verrattuna niihin mitä ite tykkäät pitää! Ei sillä, jokainen tietää itse mikä tuntuu parhaalta mutta mun mielestä noi oli tosi kiva ja sun silmät tuli esii ihanasti tolla meikillä :)

     
  • 1/18/2012 9:54 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Aah, tuolla on ihanaa ruokaa! Kerran oon faijan kanssa käyny ja rakastuin (::
    Kun nyt kerran päätin kommentoida ekaa kertaa, ni pakko sanoo että tykkään blogistas PALJON, ja että noi kengät on ihan mun rakkaus, ostaisin heti samanlaiset jos en ois näin pitkä jo valmiiks (176cm).
    Mut kiitos ku jaksat kirjottaa niin usein! (:

     
  • 1/18/2012 9:56 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Onko sun omat kynnet kärsineet geeli/rakennekynsistä? Itse otin geelarit pois ja omat kynnet oli ihan kamalassa kunnossa..

     
  • 1/18/2012 10:01 ip. , Blogger Emma kirjoitti...

    Vitsit nuo meikit näyttää hyvältä! :) Nuo kulmat varsinkin! :O

     
  • 1/18/2012 10:07 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    näettekö sampan kanssa joka viikonloppu? :)

     
  • 1/18/2012 10:20 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    ei vitsi oot niin kaunis. ois niin hauska nähdä sut ihan livenä et millanen oot ja sillein! :D vaikutat hirveen pirteeltä.

     
  • 1/18/2012 10:31 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    siis ei tolla juomalla oo mitään tekemistä kahvin kanssa, siin pullossaki itseasiassa lukee että mansikkajuoma tms! :)

     
  • 1/18/2012 10:42 ip. , Blogger Iltsu kirjoitti...

    Olet kyllä todella taitava! Ja kaunis! :)

     
  • 1/18/2012 10:50 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Paljon paremmat kulmat ku normisti! Ja sul on MAAILMAN SÖPÖIN hymy :D oli pakko hymyillä takas

     
  • 1/18/2012 11:09 ip. , Blogger Nukke kirjoitti...

    voi paska miten upeet kengät! Tuo starbuckshan on ihanan makuista : D

     
  • 1/18/2012 11:20 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    en nyt tienny missä tätä kysyisin sulta joten laitanpa tähän postaukseen kommenttia! Ostin tossa sellasen hiusnaamion ja mulla ei oo hajuukaa miten sitä käytetään ja kuinka usein ja mitä häh :D oon totaalisesti pihalla. Ajattelin et josko sä osaisit auttaa jotenkin?

     
  • 1/19/2012 12:43 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Hei tiiätkö missä voi lyhetnää klloa ja paljonko se maksaa :) ?

     
  • 1/19/2012 1:33 ap. , Blogger Joanna kirjoitti...

    Vedin täällä Lontoossa kerran samaa kuraa ihan janoon, mikä virhe :D Tosissaan kamalan makusta..

    Ja tosi makeet noi meikit, ihanan voimakas pigmentti noissa luomiväreissä!

     
  • 1/19/2012 7:42 ap. , Blogger Roosa kirjoitti...

    Ihania kuvia <3 :)

    http://whatthethell.blogspot.com/

     
  • 1/19/2012 8:26 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Ei toi oo mansikkakahvia vaan mansikkapirtelöä :D Mut joo, toi oli kyllä paha pettymys! Starbucksista saatava "oikee" Strawberry and cream frappuccino on taas ihan taivaallisen hyvää :P

     
  • 1/19/2012 11:08 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    PALJON paremmst noi kulmat jokka sun kaveri piirsi. Normaalimman muotoset jne.

     
  • 1/19/2012 11:52 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    " Anonyymi sanoi...

    hei kiitti kun taas vastailet. miks ylipäätään julkaset näitä kysymyksiä täällä kun et vaivaudu niihin vastaamaan. "

    Miks musta tuntuu, että tälläset kommentit ei ainakaan nopeuta sitä vastaamista? Yleensä kuitenkin ihmisillä on muutakin tekemistä koneella istumisen lisäksi/ sijaan. ;D

     
  • 1/19/2012 12:10 ip. , Blogger Henssi kirjoitti...

    Vähänkö kivat noi meikit :) ja sulla on aina tosi ihania vaatteita ♥

    www.henssi-myblog.blogspot.com

     
  • 1/19/2012 2:46 ip. , Anonymous Donna kirjoitti...

    Sulle sopii todella hyvin tummakin silmämeikki, vaikka oot ilman meikkiäkin todella kaunis :)

    Ps. Kadehdin sitä kun pystyt pitään korkee vartisia kenkiä, itellä on niin tapit jalat että näyttäisin ihan typerältä :D

     
  • 1/19/2012 3:07 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    apuaa! oot niin nättii! uinoo videopostauksiaa:):)? rakastan niitää♥:---]

     
  • 1/19/2012 4:09 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Voitko tehä videopostaukseeeen ? :) Kerrot vähä valtterin ajo ohjeita ja sillai ? :=

     
  • 1/19/2012 4:16 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Ainoo tee huonepostaus? :)

     
  • 1/19/2012 4:34 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Paljon paremman ja luonnollisemman mutoset kulmakarvat noi sun kaverin tekemät! suosittelen!

     
  • 1/19/2012 5:03 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    rakastan sun postauksia!! voisiks kirjottaa tänää viel tänne jotain :))

     
  • 1/19/2012 5:58 ip. , Blogger Suvi kirjoitti...

    "Näytän vähän hamsterilta, jolla on ilmavaivoja, mutta hei, mitäs sille mahdan!"

    Repesin ääneen yksinäni :D sairaan hauska kommentti vaikka ei pidäkkään paikkaansa :)

    Ite tykkäsin kyllä tosta starbucksin juomasta, ja en juo kahvia. Tuo on siis semmoista mansikkajuomaa vaan, tai niin muistaakseni siinä takana luki :)

    Kivaa viikonloppua sulle! :)))
    Suvi :)

     
  • 1/19/2012 6:22 ip. , Blogger EErin kirjoitti...

    Voi jukra te teitte Katjan kans hienot meikit !! miksen mä osaa :D

     
  • 1/19/2012 6:43 ip. , Anonymous Rouss kirjoitti...

    Hei löysin tällaisen pikku-uinon:D kun vähän selailee postauksia voi huomata et oot tuon tytön idoli!;)
    http://thewhiteshirtgirl.blogspot.com

     
  • 1/19/2012 7:15 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Postailet nykyään aika laiskasti tai siis harvoin..

     
  • 1/19/2012 7:48 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Heei, ei liity mitenkää tähä postauksee mutta ihan pakko kysyä !=) nii että mistä toi sun korutelinejuttutsydeemi on? oon aiva helisemässä omien korujen kanssa ku en saa niitä mitenkää nätisti esille ja en löyä tollasia mistää :(

     
  • 1/19/2012 8:53 ip. , Anonymous Noora kirjoitti...

    En yleensä ikinä komentoi blogeihin, mitään, mut rakastuin noihi Katjan ripsiin! Oi että ku sais samanlaiset, tiedätsä onko sil kuin pitkii ripsenpidennyksii? Kiitos tosi paljo jos viitit vastata! :)

     
  • 1/19/2012 9:26 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    voisitko mitata ton sun hopeen sydänkaulakorun, sanoit että se on 40 cm mutta se näyttää paljon pidemmältä kuin omani, joka on 40 cm, ja tuon pituista etsin kuin sinulla:)?

     
  • 1/19/2012 9:56 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Voitko tehä videopostauksen? oon koukussa niihin :--3 Oot tosi kaunis ja rakastan sun silmiä ! :)

     
  • 1/19/2012 11:45 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Huomaa viimeistään nyt miten liioitellusti teet itse kulmat kun pistää heti silmään miten luonnolliset ja sopivat sulle nuo paremmin meikanneen on.

     
  • 1/21/2012 3:39 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    hiukset <3

     
  • 2/13/2012 8:13 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    opiskeletko myös meikkausta?

     

Lähetä kommentti

Lue ennen kuin kysyt:

Nimi: Aino, Uino on vain ala-asteelta jäänyt lempinimi :)
Ikä: 20
Opiskelen: Helpassa parturi-kampaajaksi.
Perustin blogin: 31.10.2008
Kamera jolla kuvailen ja otan videoita: Nikon D3100
Kaulakoru joka aina kaulassa: Kultaliikkeestä (19v synttärilahja)ei ole siis GUESS:in kaulakoru.
Pituus:n.167cm
Hiukset: Teippipidennykset ja hankittu kampaamotukusta.
Rustokoru: Itse tehty hopeaketjusta ja omista korviksista.
Millä muokkaan kuvat: Paint.net (netistä ladattava)
Millä teen gifit: PhotoScape (netistä ladattava)


KYSYTYIMMÄT POSTAUKSET

Miten teen Gif animaatiot: http://uinon.blogspot.com/2011/10/siniturkoosipaita.html

Miten teen kiharani: http://uinon.blogspot.com/2012/03/kiharat-kuvina_10.html

Huoneeni:
http://uinon.blogspot.com/2012/01/huonevideo-kissa.html

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu