Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Uino

Uino

8.2.2012

Koulukuvat ja muuta jännää

Eilen kun menin nukkumaan niin ikkunasta loisti suoraan täysikuu. Oli kyllä tosi nätin näköinen, toisin kun nää kuva siitä..

Kierin niin pitkään, ei ihme kun en saanu unta :D

Tänään oli koulukuvaukset, koulussa eka pari tuntia omaa tukkaa ja nassua, jotta oltiin kuvauskunnossa.
Erikalle tein sen haluaman kampauksen ja monet on hänenkin blogissaan kyselleet ohjeita, niin tässä tulleee:

1. Laita nutturalle kiinni pääliosan osio, joka lähtee molemmilta ohimoilta. Tämä kohta kiharretaan.
2. Harjaa toinen sivu tiukaksi ja asiakas voi olla pää kallellaan, pidä tiukasti kiiinni ja suihkuta reilusti lakkaa. Laita pinneillä taakse kiinni pysysuoraan. Toiselle puolelle sama, mutta sitä ei laiteta kiinni vaan pyöritetään banaani nuttura taakse, kuten tokassa kuvassa.
Osio siis kieretetään ylöspäin ja kiinnitetään nutturan sisältä pinneillä.
3. Sivuille lakkaa ja siloita.

4.Pääliosa kiharretaan kihartimella, voi laittaa tiukkoja kiharoita, eripituisia yms.

5. Hiuspuuteria ja hiero.
6. Lopuksi kiharat asetellaan vapaalla kädellä ja kohotetaan pinneillä sekä tietysti reilusti lakkaa.








Jakku/Valtteri/H&M
Paita/Lindex
Housut/GT
Kengät/ UGG 
Laukku/albania
Vyö/Valtteri



 Sitten oli ja meni koulukuvaukset, oli lyhkäinen päivä ja menin kotia päin itiksen kautta. Isoveli tekstasi että Fidassa oli tosi hieno TigerOfSweden takki kokoa 34! Olin niin innoissani ja se oli niin hieno, harmi vaan että se oli ihmeen iso :( Vastasi enemmän 42 takin kokoa. 
Sieltä kyllä lähti kristalli maljakko kukille mukaan! Oon tarvinnut maljakkoa kauemmin, muttei tuu ikinä mieleen ostaa..

Eli kiinnostuneet (m-l kokoiset) menkää kyselee armyn vihreetä takkia hintaa 70€ Itäkeskuksen Fidasta.
(oikeesti maksaa yli 500€ )



Mangosta oma takki ja samalla kävin siellä sovittamassa, vahingossa ehkä ostin tuon ihanan sinisen topin ;)

Zarassa oli älyttömän hieno musta paita, missä selässä rikottuna pääkallo. Oon halunnut tollaista niiiin pitkään, mutta paidan malli oli niin iso ja miehekäs :(

Nyt kotona jälleen:





GT huppari





Päätin ostaa pepsi maxia ja  herkutella oikein selän takaa!! Nyt sellainen fiilis että haluun vaan mässyttää ja kattoo teeveetä :D 

48 kommenttia:

  • 2/08/2012 2:53 ip. , Blogger Oona kirjoitti...

    aivan ihanat noi hiukset !

     
  • 2/08/2012 2:58 ip. , Blogger Jasmine♡ kirjoitti...

    Moi mä luin tuolt vähä vanhempaa postausta ja ajattelin vaa ett onks sumes toi weekday liike?:o ja jos on nii missä?:p ja oot tosi kaunis ja ihanat hiukset (:

     
  • 2/08/2012 3:02 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    toi erikan kampaus on älyttömän makee. Sitten kun oma tukka on tarpeeksi pitkä niin sitten sitä kokeilen =)!
    ja olit taas tosi nättinä!

     
  • 2/08/2012 3:03 ip. , Blogger tutta aleksandra kirjoitti...

    upee meikki sulla!:)

     
  • 2/08/2012 3:10 ip. , Blogger Martina kirjoitti...

    Millä värillä sun hiukset on värjätty? Sävynumerot kans! :> t. parturi-kampaaja

     
  • 2/08/2012 3:14 ip. , Anonymous Mirap kirjoitti...

    mikä sun hiusten värin nimi/numero on?
    Rakastan sun hiuksia ylikaiken!

     
  • 2/08/2012 3:16 ip. , Blogger Mira kirjoitti...

    mikä sen värin nimi on mitä sun hiuksissa on?
    Rakastan niitä yli kaiken!♥

     
  • 2/08/2012 3:18 ip. , Blogger Uino kirjoitti...

    oonass: kiitos :)

    jasmine: Juu, helsingin aleksanterinkadulla :DD

    Kiitos!!

    A: Hih, nii o! sopii sille :) Erikalla alkaa olla tukka kohta liian pitkä, että jos osuu olkapäille, se on tosi hyvä pituus.

    tutta: :) kiitus!

    martina: hehe, no mulla on pituudessa 7/7 ja tyvessä kutosta seassa :))

    a: kiitos, tossa juuri kerroin :DD

     
  • 2/08/2012 3:24 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Aivan upea toi sun tekemä kampaus kaverilles, siis ihan mielettömän! :)

    Ihana asu muuten, näytät tosi kauniilta kiharretuissa hiuksissa.. ;)

     
  • 2/08/2012 3:24 ip. , Blogger Mira kirjoitti...

    oot tosi ihana!

     
  • 2/08/2012 3:31 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    voisitko tehä tosta meikistä tutorialin?

     
  • 2/08/2012 3:38 ip. , Blogger Nansku kirjoitti...

    Sulla on tosi nätit kivarat, tykkään! :) Ja toi Zaran paita näyttää tosi kivalta! Voithan sä itekkin koittaa tehdä moista, osta mieleisesi kivan mallinen paita, piirrä ja leikkaa ne kolot. Tosin en takaa tuleeko siitä yhtä hieno... Ainakin persoonallinen, ellei muuta! :)

     
  • 2/08/2012 3:40 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    ihana toi sun tukka:) Itselläkin toi karkki-tv linja tänään koska oon saanu jostain pahuksen talvi flunssan:(

     
  • 2/08/2012 4:09 ip. , Blogger Mira kirjoitti...

    Ihan sika hieno toi kampaus!:) Ja voi eiii.. kauhee karkinhimo iski nyt :D

    http://mira-itsmylife.blogspot.com

     
  • 2/08/2012 4:16 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Hihi ihanaa kun kuvaat taas Nikonilla silmä lepää kun parempi laatu! :) ♥ Sun blogis on lemppareita! :)

     
  • 2/08/2012 4:44 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Millä teet omat kiharasi? =) ne on meinaan niin ilmavat ja kuohkeat ja `löysät` ja niin kivan näköiset ! meinaan kun itse teen kihrtimella niin tulee sellaset ihan säännölliset ja tiukat vaikka tahtoisin tuollaiset, onko mitään neuvoja mitä pitäis muuttaa et saan tollaset ? :-)

     
  • 2/08/2012 5:40 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    mikä objektiivi sulla on??ja onko se niinkun nikonin oma??

     
  • 2/08/2012 5:54 ip. , Anonymous maria kirjoitti...

    hei mitä mieltä oot noist farkuista, löystyykö? en tiiä ostaisinko, kun pelkään taas et uudet pökät löystyy ihan huonoiks :-(

     
  • 2/08/2012 5:58 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    oikein olan takaa...ei selän takaa aino pieni =)

     
  • 2/08/2012 6:02 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Ihme kun Eerikalla ei oo taas "tööt huulet törröllä wannabe pissaliisa" tuossa kuvassa.

     
  • 2/08/2012 6:20 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    tosi makeet hiukset sulla ja erikalla! :D

     
  • 2/08/2012 6:36 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Hienot nuo Erikan hiukset!
    Miten jaksat aina mussuttaa herkkuja :D

     
  • 2/08/2012 6:40 ip. , Blogger hertta kirjoitti...

    Vautsi toi kampaus! Ja sun hiukses on kans ihan huiput!

    Mikä ton erikan blogin osote on?:)

     
  • 2/08/2012 6:43 ip. , Anonymous nanni kirjoitti...

    mulla ois sellasta kysyttävää, että paljonko sulla on noin suunnilleen tullu kustannuksia hiusalaa opiskellessa? ajattelin hakea hiusalalle yhteishaussa mutta vähän hirvittää kuinka paljon sitä rahaa palaisi heti alussa :(

     
  • 2/08/2012 7:33 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    näitkö ihmissusia kun oli täysikuu ? XDDDDD

     
  • 2/08/2012 7:41 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    miten ja millä teet noi sun "löysät" kiharat :)

     
  • 2/08/2012 7:44 ip. , Blogger Inkeri kirjoitti...

    paljonko toi sininen toppi makso?:)

     
  • 2/08/2012 8:22 ip. , Blogger Tiia kirjoitti...

    Ihan mieletön tuo tukka!

     
  • 2/08/2012 8:59 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Oon ettiny tuollasta rannekorua joka siulla on tuossa bannerissa (tuo niittikoru) Sit tässä postauksessa oli samantyylinen, mut näytti niitit lyhyemmältä kuin bannerissa:) Joten kysymys: onko sama koru ja mistä ostit?

     
  • 2/08/2012 9:29 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Aino oot tosi kaunis ja sul on upeet hiukset! :) oli ihan pakko sanoa toi,mut pääasiassa oli mielessä et mikä Eerikan blogin nimi on? :O

     
  • 2/08/2012 9:33 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    miten sun hiukset on noin kiiltävät?:D niinku ei likaset kiiltävät vaan tommoset terveen ja puhtaan näköset!:D mulla hiukset ei ikinä kiillä tollai vaikka ne ois ihan puhtaat... oon värjänny hiukset blondista ruskeiks, ja laitan hiustenpesun jälkeen semmosta öljyä minkä pitäs tehdä kiiltäväks mut ei;o ja aina kun suoristan tai teen kiharoita tms nii käytän lämpösuojaa mut ne on vaa tämmöset rumat ja hapsukkaat jos se on ees sana..:D;/;/ osaisikko auttaa?;/

     
  • 2/08/2012 9:33 ip. , Anonymous RiinaS kirjoitti...

    Oon kans halunnu tuollasta pääkallopaitaa ties miten pitkään... Tiedätkö löytyykö noit mistään muista liikkeistä kun mun muistin mukaan meillä täällä lahdessa ei zaraa ole :((

     
  • 2/08/2012 9:45 ip. , Blogger iida kirjoitti...

    ihana tuo erikan kampaus ja vois itekki kokeilla:)! tuli nyt vaa mielee ku tuolla on anonyymmit laitellu kaikkee.. et ite ku pidän blogia ja vaikka sinne ei tuu paljo kommenteja ja suurin osa on ihania mutta kyllä se jollain lailla masentaaa ku jotku tulee haukkumaa! että hyvä niitte anonyymien on huudella!!

     
  • 2/08/2012 9:47 ip. , Blogger Uino kirjoitti...

    Voi kiitos kaikille ihanista kommentaistanne :) vastaan nyt nopee vaan tohon kihara kysymykseen kun pitää tästä mennä pehkuihin.

    Teen kiharat ihan normi kihartimella, kuten kuka tahansa kihartaa hiukset. Joidenkin hiusket vain asettuvat erillaille :) Kaisa teki tänään kiharat ihan samanlailla ja myäs pidennykset, yhtä paksu oma tukka ja pidennyksen vain 5cm pidemmät. Silti hänelle tuli ihan erilaiset.

     
  • 2/08/2012 9:55 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    musta toi erikan tukka on kivempi ennen kiharrusta, aivan ihana <3

    mutta en ymmärrä miten jaksat ottaa ittestäs noin paljon kuvia ja vielä tollasilla kunnnon poseilmeillä.. vähän narsistinen meininki.

     
  • 2/08/2012 10:02 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Onpa Eerikalla epäonnistuneet meikit. Jotenki toispuoleiset.

    Aika jännä muuten miten sun tukka "vaihtaa" väriä erilaisessa valossa. Hirmu hyvän sävyn oot siis saanu aikaan :)

     
  • 2/08/2012 10:02 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    ihana erikan kampaus<3 ja sä oot niin kaunis:( ps olan takaa :D

     
  • 2/08/2012 11:27 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Oliko kyseessä tuommoinen kiharrin mikä postauksessakin näkyi? :) ite pyrin aina tuollaisiin pehmeisiin laineisiin, mutta useimmiten epäonnistun, sen takia oliskin hirmu kiva nähdä kenties joku aiheeseen liittyvä postaus alan ammattilaiselta!

     
  • 2/09/2012 7:09 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Noista sun kuvista, missä oot ite nii tulee mieleen ihan Miley Cyrus :)

     
  • 2/09/2012 11:24 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    tee postaus miten kiharrat hiukset !! vaikka sellane videoki ois nice:)

     
  • 2/09/2012 12:21 ip. , Blogger Erika Caroliina kirjoitti...

    oi paljon kuvia! minkä näköi oonkaa :D haha

     
  • 2/09/2012 12:22 ip. , Blogger Erika Caroliina kirjoitti...

    mähän aina haluan olla juuri se Wannabe pissaliiisa :D on kyllä asia kommentteja täälllä taas ;)

     
  • 2/09/2012 12:24 ip. , Blogger Erika Caroliina kirjoitti...

    aina musta tullaan huutelemaan sun blogiin, ehkä sä et hyödy asiasta mitään :) ja muutenkin miksi edes pitää toisia haukkua, minua tai edes Ainoa. onko heillä sitten varaa tuollaiseen :) ja joo hei toi kuva minusta on aika kamala muutenkin haha

     
  • 2/09/2012 1:25 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Hey! Mä ihastuin tohon kampaukseen ja suunnittelin tekeväni tuon kun meillä on ristiäiset tulossa 2 viikon päästä. Toivoisin että voisit tehdä toisen kerran ton kampauksen ja vaihe vaiheelta kun en ymmärtänyt tota alku juttua mitä tehtiin tolle banaanille ni ois kiva nähdä tarkempina kuvina! Olis täydellistä saada tollanen kampaus ristiäisiin! :))

     
  • 2/09/2012 2:48 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Mulla on samanlainen gt:n huppari mutta vaan harmaana ja siinä on sama lippukuosi hupussa! ;)

    http://lookingfor-mystyle.blogspot.com/

     
  • 2/09/2012 6:41 ip. , Blogger Chenille kirjoitti...

    Ei kannata tuommosta kallopaitaa ostaa, todella helppo tehdä itse. Laita vaikka youtubeen hakusanaksi skull shirt ja sieltä löytyy älyhelpot ohjeet. Kun olet muutenkin aikas kätevä käsistäsi niin saisit haluamasi malliseen paitaan tuon kallon ihan käden käänteessä!

     
  • 2/09/2012 8:07 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Mulla on samanlainen huppari ku sulla mutta punanen! :D

     
  • 2/12/2012 5:37 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Hei uino! Voitko tehdä videon tai jonkun postauksen noista sun hiuksista ,mitkä sulla oli noissa koulukuvauksissa koska ne on aivan IHANAT!!!!!! <3jos vaan kerkiät niin pikaisesti kiitos :)) olisin ihan älyttömän kiitollien sulle aino!

     

Lähetä kommentti

Lue ennen kuin kysyt:

Nimi: Aino, Uino on vain ala-asteelta jäänyt lempinimi :)
Ikä: 20
Opiskelen: Helpassa parturi-kampaajaksi.
Perustin blogin: 31.10.2008
Kamera jolla kuvailen ja otan videoita: Nikon D3100
Kaulakoru joka aina kaulassa: Kultaliikkeestä (19v synttärilahja)ei ole siis GUESS:in kaulakoru.
Pituus:n.167cm
Hiukset: Teippipidennykset ja hankittu kampaamotukusta.
Rustokoru: Itse tehty hopeaketjusta ja omista korviksista.
Millä muokkaan kuvat: Paint.net (netistä ladattava)
Millä teen gifit: PhotoScape (netistä ladattava)


KYSYTYIMMÄT POSTAUKSET

Miten teen Gif animaatiot: http://uinon.blogspot.com/2011/10/siniturkoosipaita.html

Miten teen kiharani: http://uinon.blogspot.com/2012/03/kiharat-kuvina_10.html

Huoneeni:
http://uinon.blogspot.com/2012/01/huonevideo-kissa.html

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu