Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Uino

Uino

27.12.2010

Tammi-Joulu


 TAMMIKUU


Tammikuussa tehtiin mun synttärireissu perheen ja Sampan kanssa Ruotsiin. 8.01 tuli siis 18-vuotta täyteen.
Olin muys tukan saanu vaalennettua mutta se katkeili aika paljon ja lyheni nopeesti ittesteen.. Huomasin vasta nyt että mun kulmakarvat oli melko tummat tällöin :D

HELMIKUU




Helmikuussa oli sitten vuotinen Vuokatin reissu malmin seurakunnan kanssa. Vuosi tuli myös täyteen sampan kanssa 24.2

MAALISKUU


Maaliskuusta ei oikeesti vaan oo kunnolla muistikuvia :D Ainakin shoppailtiin Erikan kanssa silloin aika paljon ja aika suuri osa lumista oli sulanut jo <3

HUHTIKUU



Huhtikuussa mun tukka oli lyhentynyt vielä lisää ja sitä oli tosi vaikea hallita. Mulla on niin paksu ja taipuisa tukka että noin lyhyenä sitä ei saanu mitenkään kuriin. Siksi mulla oli aina kiinni hiukset jotenkin. Mä kaipaan tota vilpoisan lämmintä säätä :D Talvi lopu jo! 

TOUKOKUU






Toukokuussa mä sain päähäni ekat pidennykset ja samalla kaikki alkoivat valmistautua kesälomaan. Silloin alkoi ekat grillaukset ja prätkän huolto.

KESÄKUU






Kesäkuussa oli isosiskon valmistujaiset, mun ja kaverien päättärit, eka prätkäajelu sekä paljon grilli ruokaa<3

HEINÄKUU




Heinäkuu oli työnteon lisäksi shoppailua, Viron matka Erikan ja sen perheen kanssa sekä kolmeviikkoa Turkissa. Oon niin paljon nähnyt lähiaikoina Turkista unia, tahdon ulkomaille!!

ELOKUU



Elokuu ja koulu alkoivat jälleen, meillä alkoi heti värioppi ja mäkin sain uudet pidennykset päähän, kun vanhat meni aika huonoon kuntoon ulkomailla.. :D

SYYSKUU


Syyskuussa oli ehostuskurssi koulussa ja se oli sika kivaa! Mä todella kaipaan kesäistä ja syksyistä pukeutumista.. talvella jotenkin meen niin tylsäkis että ärsyttää! :(:(

LOKAKUU


Lokakuu meni sitten kynsillä leikiten mutta alko mennä hintavaks toi ja opiskelijapudjetilla ei oikein pärjänny huoltaa noita :D Kynnet oli kyllä kivat..

MARRASKUU




Marraskuussa oltiin luokan kanssa kolme päviää next gate messuilla laittamassa muotinäytöksen mallejen tukkia ja meikkejä. Oli kyllä sika kiva kokemus ja haluisin uudestaan :) 

JOULUKUU















Joulukuussa on ollut kylmä, mutta se on ollut myös täynnä rakkautta ja jouluruokaa. Oon saanut ihanan nallen Sampalta ja lomaa ollaan päästy viettelemään. Hauskaa miten mä oon muuttunu tässä vuoden mittaa, sitä välillä itsekkin unohtaa ;D

Tunnisteet:

47 kommenttia:

  • 12/27/2010 8:25 ip. , Blogger Ejvi ✮ kirjoitti...

    OMG, I love you :)
    Absolutelly great photos. You look amazing everywhere.
    You are sooo inspiring to me, thanks for that :)
    I am looking forward to all your posts!

    http://ejvifreedom.blogspot.com/

     
  • 12/27/2010 8:35 ip. , Blogger Sanna kirjoitti...

    Tuo toisiksi viimeinen kuva susta on tosi kaunis ! Joku siinä kuvassa vaan iskee muhun. <:

     
  • 12/27/2010 8:36 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Jesjes kiitos Aino kun toteutit mun postaustoiveen ♥ Ompa aika mennyt tosi nopeasti! Ja tosiaan kesä voisi jo kohta alkaa tulemaan, tai ainakin tää pakkanen saisi jo laantua kokonaan!

    Kaikkea hyvää sulle, olet ihana tyttö ♥

     
  • 12/27/2010 8:41 ip. , Blogger Johanna kirjoitti...

    olipa kiva tällanen postaus, jossa näki sun tyyliä eri vuoden ajoilta jne:)

     
  • 12/27/2010 8:49 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    heinäkuun eka kuva <3 täydellinen

     
  • 12/27/2010 8:54 ip. , Blogger Anniina kirjoitti...

    voi kun sun tukka on aina tosi kivan näköisesti joka kohdasta! ja vaatteetkin on kaikki tosi kivoja, jos ite vetäisin mitä tahansa noista päälle niin näyttäisin naurettavalta..

     
  • 12/27/2010 8:59 ip. , Blogger Elizaveta kirjoitti...

    tosi ihana toi kuukausi hommeli(: vois itekki tehä tommonen niin vois siin samal kelata vähän et mitä kaikkee on vuoden aikana ehtiny tapahtuu (:

     
  • 12/27/2010 9:03 ip. , Blogger Hebi kirjoitti...

    Iteki ku teki tommosta nii tajus et kui sitä tosiaa on vuodes muuttunu ja tapahtunu :D Nättejä kuvia susta! :)

     
  • 12/27/2010 9:05 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Magee postaus, pointsit sille! <3

    -onegirl

     
  • 12/27/2010 9:06 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Ähh! Oot kyllä niin täydellinen, että melkeen ärsyttää! Haluaisin niin kovasti sun tukan! Iteki oon miettiny värjäämistä blondeiks, mutta olisin sen jälkeen ihan kalju! :---D

     
  • 12/27/2010 9:10 ip. , Blogger rriiiina kirjoitti...

    HEI! ootko suunnitellu mallin uraa? vai ootko jo mallina jossai, sopisit ihan sairaan hyvin malliks! :)

     
  • 12/27/2010 9:46 ip. , Blogger Sirpale kirjoitti...

    Hitsi miten kauniita kuvia<3 Ole kaunis!:)

     
  • 12/27/2010 9:53 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Oot niin kaunis etä vaan pysähdyn jokaisen kuvan kohdalla sitä ihmettelemään. Hui hui :) musta sulle kyllä passaa tosi kivasti noi huhtikuun hiukset! Mutta tietty pitkätkin ja kun kerran itse viihdyt niissä niin hyvin ;) Mun pahin pelko oikeesti on se päivä kun tuun tänne ja oot lopettanu bloggailun, sitä päivää ei saa koskaan tulla Aino! Raksutan suo ;o

     
  • 12/27/2010 9:57 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    kuinka pitkä oot:)?

     
  • 12/27/2010 10:04 ip. , Blogger silva kirjoitti...

    tätä oli tajuttoman lukee tai ehkä enemmänkin katella :) varsinki kun ite en lukenu sun blogias ennen ku syyskuussa niin oli mielenkiintosta.

     
  • 12/27/2010 10:42 ip. , Anonymous neea kirjoitti...

    sulla on niin paljon missi ainesta että huhhu,voisin oikeesti kuvitella sut miss suomena! kui pitkä oot? oot ihan helvetti suomen kaunein nainen ihan suoraansanottuna ja sun kuvat on ihania :33 mieti oikeesti jotain missi/malli juttuja

     
  • 12/27/2010 10:53 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Oot niin helvetin kaunis !!!!!!

     
  • 12/27/2010 10:55 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Wow, ku näitä kuvia kattelee ni alkaa itekki tajuamaan, että kui pitkään on ollu oikeen sun lukija.

    Melkeenmpä vuoden jo oon blogias lueskellu ja vieläkin ykkönen.

    Oot mahtava Aino Rossi!

     
  • 12/27/2010 11:14 ip. , Blogger Kiia kirjoitti...

    voi oot vaa niin nätti!! (:

     
  • 12/27/2010 11:14 ip. , Blogger eve kirjoitti...

    mahtava asukokonaisuus tossa lokakuun kuvassa! :)

     
  • 12/27/2010 11:15 ip. , Blogger Essi kirjoitti...

    ei hurja miten kauniita kuvia! Ku näin tän: http://1.bp.blogspot.com/_UX1cYnGdDzo/TRjHgFJQ5aI/AAAAAAAABE0/E6S8_SXdHbY/s1600/30.jpg ni tuijotin vaa ja ajattelin et kauniinpaa kuvaa ei voi tullakaa, mut sit tuli tää: http://2.bp.blogspot.com/_UX1cYnGdDzo/TRjJQgvbHHI/AAAAAAAABFA/4WSHxHJmbrg/s1600/152.jpg ja melkee pyörryin :DD Oikeesti, oot uskomattoman upeen näkönen ja tosi upeita kuvia :)!

     
  • 12/27/2010 11:22 ip. , Blogger Eve kirjoitti...

    miusta sulle sopi paljon paremmin lyhyet hiukset ! :)

     
  • 12/27/2010 11:25 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    oot kyllä oikeesti ihan uskomattoman kaunis!

     
  • 12/27/2010 11:29 ip. , Blogger Roosa-Maria kirjoitti...

    Tosi hyvä postaus, oli kiva nähä koko vuosi yhessä paketissa! :)

     
  • 12/27/2010 11:30 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Löysin vähänaika sit sun blogin ja jäin heti koukkuun! Mut rupesin vaa miettiin et missä oot koulussa? :o ku just tommone koulu kiinostas mua ihan sikana! :) eli jos sen kertosit olis kiva! mut sun blogi on ihana! :>

     
  • 12/27/2010 11:50 ip. , Blogger Laalaa kirjoitti...

    Tosi kiva tämmönen postaus! :) varsinkin kun oon lueskellu vasta pari kuukautta ni oli tosi jännä nähä sut lyhkäsissä hiuksissa ja muutenki et miten sun tyyli on kehittyny/ mimmosia asuja oot käyttäny kesäaikaan. onks muuten sampsalla tatuointi? tossa teidän poreallas kuvassa näyttäis vähän niinku sillä ois joku kuva tossa kädessä.

     
  • 12/28/2010 12:22 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    APUA ! oon aina luullu et oot muutaman vuoden vanhempi :o huom. ota tää kohteliaisuutena ;) oot älyttömän kaunis ja tyylis on jotain täydellisyyttä :) postaus tahti ja blogin tyylikin on mahtava :) hyvät uudet vuodet sinne !

     
  • 12/28/2010 12:39 ap. , Blogger senja kirjoitti...

    huhhuh näytät kyllä ihan mallilta noissa kuvissa! ja noi lyhyetki hiukset sopii sulle tosi kivasti:)

     
  • 12/28/2010 2:18 ap. , Blogger jennyellen kirjoitti...

    sul on ihanat hiukset ja oot muutenki tosi nätti (=

     
  • 12/28/2010 11:03 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Voi että oot niin kaunis! Sun blogi on ehdottomasti mun lemppariblogeja(siis ei vaan sun ulkonäön takia) Vaikutat tosi mahtavalta tyypiltä ja sit oot vielä noin kauniskin älä ikuna lopeta bloggailiua!!<3

     
  • 12/28/2010 11:36 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Ihana postaus! <3

     
  • 12/28/2010 12:31 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    onko nuilla sun kavereilla blogeja?:) ootko syntyny siis -92?

     
  • 12/28/2010 1:33 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Ihania kuvia oikeesti! Oot joka kuvassa melkein niin kaunis ja sul on nii hienoja vaatteita!<3 Kesäkuvat varsinkin olivat superihania! Oot ihanan ja aidon oloinen tyttö:-) Ja toi banneri on maailmanihanin!!!

     
  • 12/28/2010 3:57 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    oon niin kateellinen kaikille noille siun kengille!! ne on jotain niin uskomatonta ja ihanaa ettei mitään järkeä!! :) itekki yritän aina kovasti löytää jotain kivoja kenkiä mutta kun asuu jossain jumalan selän takana niin täältä pahemmin löydä muuta ku tyyliin crocseja :D:D

     
  • 12/28/2010 8:20 ip. , Blogger Riikka kirjoitti...

    oot ihan liian kaunis:) ja sulla on aiva mahtava blogi!

     
  • 12/28/2010 8:41 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Niinkun joku tossa äsken kysy et missä koulussa oot, nii olis kyl kiva tietää millä puolella oot :) ku noi koulukuvat näytti niiiin kivoilta! :) oli mun mielestä olis kans kiva saada tietää että millä puolella oot, tykkäisin kans
    kauheesti jos viittisit kertoo! :)
    Ja sun blogi on IHANA!<3

     
  • 12/28/2010 9:40 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    En blogeja yleensä lue, mutta sun blogiin oon koukuttunu. Oot todella kaunis niin ulkoisesti kuin sisäisestikin ja välillä kadehdin sitä sussa. Rakastin näitä kuvia (joista yksi oli mieleeni eniten), jäin niitä vain tuijottamaan välillä. Postauksen lukemiseen meni ehkä 20 min. :----D

    Toivottavasti jatkat tuolla elämänasenteella jatkossakin ja tajuat, että oikeesti kaikki ilkee tulee vaan siksi kun muut ei osaa käsitellä toisten hienoja puolia. Oot mahtava ja joskus haluaisin olla sä!

     
  • 12/29/2010 2:26 ap. , Blogger ANNI kirjoitti...

    Toi prätkäkuva susta on niin siisti!

     
  • 12/29/2010 2:08 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Sun tyyli on niin upee kertakaikkiaan =)

     
  • 12/29/2010 2:36 ip. , Blogger Jeanie kirjoitti...

    Ää, sulla on aivan upee kroppa! :O
    Hahah, hajosin aika huolel tolle menkkaside kuvalle :DDD

     
  • 12/29/2010 3:35 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    oon lukenu sun blogia vasta kolmisen kuukautta ja musta vaikutat ihan eri ihmiseltä näitte kuvie perusteella (en siis tunne, kuvista katsoen vaan)!! tykkään sun blogista jsut sen takia, et vaikutat luonnolliselta ja omalta iteltäs ja vaikka tosi kaunis ootki ni vaikutat siltä ettei oo noussu kusi päähä! nois vanhemmis kuvis näytät ehkä jotenki vähä siltä et oot ittees täynnä, mut ihana huomata et ainakaa mun mielestä nykysistä kuvista ei voi sanoa samaa! vaikutat niin aidolta ja ihanalta! :)

     
  • 12/29/2010 4:59 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    oot ollu niiin kaunis ympäri vuoden ! :)

     
  • 12/29/2010 8:23 ip. , Blogger Henna / Newbie kirjoitti...

    Vaude mitä kuvia susta!! Toi Huhtikuun ensimmäinen kuva on mun lemppari! :)

     
  • 12/31/2010 12:09 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    niinkuin tolla on jo pari kysellyt nii millä puolella oot koulussa?
    Ootko jollain parturi puolella? olis niinku SUBER kiva jos VASTAISIT! =) <3

     
  • 12/31/2010 11:30 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Keksin sulle postaus idean, voisit viikon pukeutuu ja meikkaa, kuten pukeuduit vuos sitte. Kattoo pystytkö :)

     
  • 1/05/2011 10:24 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    VOI LUOJA SÄ OLET KAUNIS! :OO oon lukenu sun blogia jostain helmikuusta ja nyt oli pakko kommentoida. lisäks sulla on ihana kroppa!! täydellisyss. ja ootte tosi söpöjä sampan kaa ;) kiva ku kerrot aina juttuja siitä ja teistä :)

     
  • 9/17/2011 8:53 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    AUUUUU miten kauniita kuvia, erityisesti oot niin herttasen ja sulotuksen näkönen tuossa karvalakkikuvassa ja sit on yks kuva välissä ja taaaaaaas hurmaava lady gagan näkönen kuva!! vau!!!!

     

Lähetä kommentti

Lue ennen kuin kysyt:

Nimi: Aino, Uino on vain ala-asteelta jäänyt lempinimi :)
Ikä: 20
Opiskelen: Helpassa parturi-kampaajaksi.
Perustin blogin: 31.10.2008
Kamera jolla kuvailen ja otan videoita: Nikon D3100
Kaulakoru joka aina kaulassa: Kultaliikkeestä (19v synttärilahja)ei ole siis GUESS:in kaulakoru.
Pituus:n.167cm
Hiukset: Teippipidennykset ja hankittu kampaamotukusta.
Rustokoru: Itse tehty hopeaketjusta ja omista korviksista.
Millä muokkaan kuvat: Paint.net (netistä ladattava)
Millä teen gifit: PhotoScape (netistä ladattava)


KYSYTYIMMÄT POSTAUKSET

Miten teen Gif animaatiot: http://uinon.blogspot.com/2011/10/siniturkoosipaita.html

Miten teen kiharani: http://uinon.blogspot.com/2012/03/kiharat-kuvina_10.html

Huoneeni:
http://uinon.blogspot.com/2012/01/huonevideo-kissa.html

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu