Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Uino

Uino

9.4.2011

Lukijoiden blogeja part.1

Tässä siis kolme blogia ja huomenna laitan vielä toiset kolmet kun kommentteja tuli niin sikana :D
MILLOIN ALOITIT BLOGIN JA MIKSI?
1. Alunperin aloin bloggaamaan suurin piirtein vuosi sitten. Nykyinen blogini on kolmas blogini, ja sen aloitin tammikuussa. Aiemmat blogit eivät jotenkin tuntuneet omilta joten niiden pitämiseen ei into riittänyt, mutta nyt olen saanut blogista sellaisen omannäköisen ja sen pitäminen on pelkästään hauskaa :) Perustin blogin lähinnä siksi että saisin purkaa kaikkia tyyliin ja vaatteisiin liittyviä asioita johonkin ja että saisin kehitettyä tyyliäni.

MIKÄ INSPIROI SINUA ENITEN PUKEUTUMISESSA?
2. Luen tosi monia blogeja ja täytyy sanoa että eniten inspiraatiota saan niistä. Kadulla myös katselen monesti mitä ihmisillä on päällä ja välillä siitä saa kivoja ideoita omaan pukeutumiseen.

KERRO JOTAIN ITSESTÄSI:
3. Olen 20-vuotias ja valmistun nyt keväällä (toivottavasti) lähihoitajaksi. Aion yrittää päästä töihin johonkin kivaan päiväkotiin tai sitten kouluun avustajaksi. Tykkään vaatteista, hius- ja meikkijutuista, eläimistä, kesästä, lämmöstä, hameista, suklaasta ja ihmisistä. En tykkää inhottavista ihmisistä, kylmästä, ulkonäön perusteella luokittelusta ja stressistä.
MILLOIN PERUSTIT BLOGIN JA MIKSI
- Tämä nykyinen nimi on ollut osoitteessa vasta helmikuun lopusta mutta alunperin blogin kirjoittaminen on lähtenyt jo toukokuussa 2009 liikkeelle. Eli kohta tulee parivuotta täyteen :) Niinkin kliseiseltä kun se kuulostaa, halusin kokeilla muiden innoittamana blogia ja siitä se ajatus sitten lähti :)

MIKÖ INSPIROI SINUA ENITEN PUKEUTUMISESSA?
- Muiden blogit. Nuorempana olin punkkari, hukkateillä omasta pukeutumisesta, joka blogien myötä kasvoi naiseksi ja inspiroidun muiden tyyleistä. Loppupeleissä kuitenkin kuuntelen itseäni, enkä pukisi koskaan päälleni mitään sellaista, mistä en pidä! Tummaa höystettynä kirkkailla väreillä on aikalailla sitä, mistä tykkään :)

KERRO JOTAIN ITSESTÄSI:
- Olen Laura, kohta 20 vuotias naisen alku, joka rakastaa valokuvaamista ja kauniita asioita. Olen valmistunut media-assistentti ja pidän välivuotta opinnoista. Shoppailu on intohimoni, tosin olen (yrittänyt..) vähentää sitä. Silti joka viikko kenkä ja laukku hyllyt täyttyvät entisestään! On se vaan niin ihanaa :)
MILLOIN ALOITIT BLOGIN JA MIKSI?
- heinäkuussa 2009. Olin kirjoittanut aiemmin yhdessä blogia serkkuni kanssa ja vuoden tauon jälkeen tuntui, että haluan taas päästä kirjoittamaan ja jonkun paikan missä voisin jakaa asioita (eli kaikkea hömppää, mikä ei poikaystävää kiinnosta) :)

MIKÄ INSPIROI SINUA ENITEN PUKEUTUMISESSA?
- muut blogit, julkkikset, ihmiset kadulla, erinäiset sivustot (esim. chictopia ja lookbook), mallistot ja trendit..just nyt oon tykästynyt kovasti kirkkaisiin väreihin!
KERRO JOTAIN ITSESTÄSI:
- 20v./tällä hetkellä käyn töissä (ja tuhlaan kaikki rahani turhuuteen..) ja luen pääsykokeisiin/rakastan kaikkea kaunista, kirsikkapuun kukkia, ruokaa, aurinkoa ja vaatteita/olen aikaansaamaton perfektionisti/vihaan sääskien ininää.

Oli tosi ihanaa lukea blogejanne ja monet oli hyvinkin kiinnostavia eikä silmiä saanut irti. Menihän siinä hetki n.50 blogia lueskellessa! :)


6 kommenttia:

  • 4/09/2011 11:04 ip. , Blogger Jonna kirjoitti...

    Luin tuota alkua ja tarkistin bannerista jo kaksi kertaa että mitä hemmettiä kenen blogi tää nyt on, kun luin että valmistuu lähihoitajaksi:D Sitten selailin alaspäin ja huomasin ettet ollutkaan itse kirjoittanut noita juttuja:D

     
  • 4/09/2011 11:05 ip. , Blogger Hanna kirjoitti...

    Iiks, kiitos ihan kauhean paljon! Meinasin saada sydärin kun näin oman bannerin tossa :-D

     
  • 4/09/2011 11:55 ip. , Blogger Maia kirjoitti...

    hihi, kiitos♥ :) jotenki ihan hullua, että valitsit mut!

     
  • 4/10/2011 10:24 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    minne formspring on kadonnut? :o

     
  • 4/10/2011 11:06 ap. , Blogger Timjai kirjoitti...

    Sain yöllä semmosen kohtauksen, että saan syyttää sua tästä mun olotilasta! No ei vais! :) Kiitos ihan hirmusesti ja kaksi muutakin blogia on tosi kivoja :)

    p.s oon seurannu sua ihan sun alkuajoista lähtien :)

     
  • 4/10/2011 3:35 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Miks kaikki noi kolme oli jotain 20 vuotiaan pitämiä, olisit valinnu vähän erilaiset :)

     

Lähetä kommentti

Lue ennen kuin kysyt:

Nimi: Aino, Uino on vain ala-asteelta jäänyt lempinimi :)
Ikä: 20
Opiskelen: Helpassa parturi-kampaajaksi.
Perustin blogin: 31.10.2008
Kamera jolla kuvailen ja otan videoita: Nikon D3100
Kaulakoru joka aina kaulassa: Kultaliikkeestä (19v synttärilahja)ei ole siis GUESS:in kaulakoru.
Pituus:n.167cm
Hiukset: Teippipidennykset ja hankittu kampaamotukusta.
Rustokoru: Itse tehty hopeaketjusta ja omista korviksista.
Millä muokkaan kuvat: Paint.net (netistä ladattava)
Millä teen gifit: PhotoScape (netistä ladattava)


KYSYTYIMMÄT POSTAUKSET

Miten teen Gif animaatiot: http://uinon.blogspot.com/2011/10/siniturkoosipaita.html

Miten teen kiharani: http://uinon.blogspot.com/2012/03/kiharat-kuvina_10.html

Huoneeni:
http://uinon.blogspot.com/2012/01/huonevideo-kissa.html

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu