Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Uino

Uino

28.6.2010

Läski Jussi


Mä oon ollu koko vkl ajan ilman nettiä, hyvässä seurassa ruuan kera. Ei paremmin ja rennommin jussi ois voinu mennä. Kaikki akoi perjantai aamuna kuvasti, kun heräsin 12 aikaan ja lähdin ison kassin kanssa Sampalle. Sillä luvassa oli pitkä viikonloppu. Niillähän ei vielä netti siis toiminut siellä, joten en voinut postausta tehdän ja saatte nää kuvat nyt yhtenä kertana, näitä oli miltein 100 joten oli tosi kiva valita "parhaimmat"

Huonekalutkin tulevat vasta tiistaina sinne joten huone oli ihan tyhjä ja sehän oli mainio paikka ottaa sitten kuvia!
Toi mekko on siis noin pitkä, mutta vyön kanssa se on lyhyempi ja runsas.
Liivi: Vila
mekko: Monki
Vyö: Kirppis
Kengät: Dinsko
 Oli kyllä ikävä grilliä, ja päästiin ekan kerran kesänä käyttämään sitä. Tai siis Samppa pääs..

 Tainalla (sampan äidillä) oli synttärit, hän oli saanut työpaikalta shamppanjaa. Oli muuten jotain kamalinta alkoholijuomaa jota oon ikinä maistanut..
Niin ja Tainahan täyttä 24!
Ruokaa syötiin ihan rutosti, eli aivan liikaa. Mä olin tehnyt (mäkin) fiestasalaattia. Eli salaattia, paprikaa, tacoja, jauhelihaa sellaisen mausteen kanssa ja lisäsin vielä kurkkua. Oli ihan hullun hyvää ja olin jo siitä täynnä ennen kuin lihat olivat valmiita! :D Onneksi hetken sulatuksen jälkeen sain syötyä kanaa ja vähän makkaraa!


Lauantaina mentiin kuusijärvelle, oltiin kyllä aika vähän aikaan, sillä isot pilvet tulikin aika äkkiä ja nälkäkin yllätti..

Samppa lokoilemassa.
Arvatkaas mitä me sit ruuaksi tehtiin? Grilliruokaa :D!!

Olin kaksi päivää odottanut että kaupat vihdoin taas aukeaisivat, mentiin Itikseen Sunnuntaina ja ostin viime viikolla katselemaani farkkutakkia Vilasta, joka oli nyt puoleen hintaan 22,5€!
Tykkään!
.
Mulle tuli niin paha pakkomielle tohon salaattiin että tein taas sitä... Katottiin ulkona leffaa (käännettiin tv ulos päin) ja syötiin ja juotiin kahdestaan.
Siksi otsikko oli läski Jussi, ette varmaan tunnista mua enään kun taisin lihota 30kg viikonloppuna..



Tunnisteet: , ,

52 kommenttia:

  • 6/28/2010 6:26 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    sampan äiti täytti 24? :o

     
  • 6/28/2010 6:30 ip. , Blogger Sini kirjoitti...

    Oot varmaan kertonu että millä tekniikalla noi sun pidennykset on kiinnitetty, mutta se ei osu silmään... eli millä tekniikalla noi on kiinnitetty ja näkyykö kiinnityskohdat hiusten seasta? :)

     
  • 6/28/2010 6:46 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    MITÄ?! sampan äiti 24 ?!

     
  • 6/28/2010 7:01 ip. , Blogger Uino kirjoitti...

    anonyymi: juu kyllä!!!!

    sini: leteillä :))

    anonyymi: voi luoja.. :D vähän huumoria peliin

     
  • 6/28/2010 7:17 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    toi salaatti näyttää ihanalle!<3

     
  • 6/28/2010 7:30 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    24.......... ;)))

    oot kaunis! :)

     
  • 6/28/2010 7:55 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Niin paljonko se Sampan äiti oikeesti täytti? jäi vaivaamaan. :D Oot tosi kaunis, ja tykkään sun blogistas tosi paljon. Jatka samaan malliin ! ;>

     
  • 6/28/2010 8:12 ip. , Blogger ananaskala kirjoitti...

    upee nainen huhhuh

     
  • 6/28/2010 8:32 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Sun blogia on kiva lukea :) Myös kuvat on tosi hienoja. Oot tosi nätti :)

     
  • 6/28/2010 8:51 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Ai hän täytti oikeasti vasta 24! Aattelin että oli tullu virhe:D kuinka nuorena hän on sitte sampan saanu?:)

     
  • 6/28/2010 8:53 ip. , Blogger Uino kirjoitti...

    Anonyymi: ja oli vielä parempaa :)

    Anonyymi: haha :D ihme et joku älys sarkasmin!


    Anonyymi : se täytti 51 :)

    KENNi : kiitos :DD

    Anonyymi : paljon kiitoksia!!

    Anonyymi: sarkasmi on jännä juttu :)

     
  • 6/28/2010 9:00 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    pukeudut ja meikkaat nykysin karseesti. ei muuta.

     
  • 6/28/2010 9:02 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    voisin alkaa itkemää ja huutamaan ja raivoomaan ku oon sulle niiiiin kateellinen. oot ihan liian kaunis ja ihana >:(

     
  • 6/28/2010 9:05 ip. , Blogger Uino kirjoitti...

    Anonyymi : humalaiset käyttäytyy ja puhuu hirveästi, mutta niitä kiinnostaa mun mielipide yhtä paljon kun sun mua :D sori mitenkään pahalla.
    Ois kiva tavata ihan oikeasti niin voitais nähtä kasvotusten ja nähdä sun täydellisen meikin ja nassus<3


    Anonyymi: no älä nyt! Ihan turhaa tuollainen :D!! kiitos kumminki

     
  • 6/28/2010 9:11 ip. , Blogger Janika kirjoitti...

    Hei jos vaan pystyt niin oisko mahollista että teet siitä Sampan remontoidusta kämpästä postauksen?:)

     
  • 6/28/2010 9:12 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    toi neljäs kuva on ehkä maaaailman kaunein susta :-)

     
  • 6/28/2010 9:48 ip. , Blogger siniedit kirjoitti...

    ihanan valoisia kuvia! tyksin

     
  • 6/28/2010 9:51 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    koska aloitte olemaan yhes sampan kaas?
    tell me!:DDDD

     
  • 6/28/2010 10:07 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Hei oisko mitenkään mahollista et vastaisit kommentteihin, jotka on ASIALLISIA vähän vähemmän ilkeesti. On suoraan sanottuna p******* lukea näitä sun vastauksia, ku oot niin törkee.. Tää on vaivannu mua jo pitemmän aikaa.. Kuka tota sun "sarkasmia" ees tajuu?

     
  • 6/28/2010 10:07 ip. , Anonymous Elli kirjoitti...

    Voi Aino Aino en kyllä nää sussa mitään ylimäärästä oot ihan yhtä hoikka ja ihana kun ennenkin ;) ja meikkis on erityisen kivat ja tykkään niiiiiiin sun kulmakarvoista, oon varmaan sanonut tänän ennenkin haha :D

    ja hiukseskin on tommoset ihanan pöyhkeet noissa jussikuvissa, mitä oot tehny nille, ootko tupeerannu tai jotain? :)

     
  • 6/28/2010 10:08 ip. , Blogger aino kirjoitti...

    aaa oot nii kaunis ! ja noi bannerissa olevat kengät on iha sikaa ihanat (::

     
  • 6/28/2010 10:12 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    sori, mutta ei sun kannattais heti alkaa aukoa takasin jos joku kertoo mielipiteensä vaatetyylistäski ja meikkauksestasi. on se tosin vähän epäkohteliasta tulla sanomaan tänne anonyyminä ja netissä, mutta mun mielestä sun ei tarvis meikata noin paljon, kun oot niin kaunis vähemmälläkin meikkimäärällä, mutta jokainen tyylillään! :)

     
  • 6/28/2010 10:56 ip. , Anonymous tiia- kirjoitti...

    oi ihana kuvia! vaikutatte sampan kaa just semmoselt perfect parilt :>

     
  • 6/28/2010 11:04 ip. , Blogger Heli kirjoitti...

    ouuuu, oot niin kaunis ! ♥ :-)

     
  • 6/28/2010 11:21 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    heiii kuinka pitkät noi sun pidennykset on ja paljon makso postikulut ja kaua kesti että sait ne?:)

     
  • 6/28/2010 11:30 ip. , Blogger Roosa-Maria kirjoitti...

    aivan ihania kuvia taas :o

     
  • 6/29/2010 1:25 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    oot tosi kaunis, mut tommoset vaatteet? ja vielä kesällä? eikö oo kuuma? :D sori, mut (vaan?) mun mielestä noi kengät on ihan järkyt.. :<<

     
  • 6/29/2010 2:25 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    "Ois kiva tavata ihan oikeasti niin voitais nähtä kasvotusten ja nähdä sun täydellisen meikin ja nassus<3"

    Ei hyvä luoja. Ei nyt sentää tolleen pitäis sanoo... jos anonyymit tulee aukoo päätään,
    älä välitä. älä vastaa niille, mut ku sanot tollee nii saa tosi huonon kuvan susta, vaikka muka vaan heität'huumorilla'
    Tai sit estät anonyymeiltä kommentoinnin kokonaan?..

    peace! Im out.

    pps. :-) kiva blog!

     
  • 6/29/2010 9:17 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Milloin teet seuraavan videopostauksen? :)

     
  • 6/29/2010 9:38 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    "Ois kiva tavata ihan oikeasti niin voitais nähtä kasvotusten ja nähdä sun täydellisen meikin ja nassus<3"

    kusi noussu sulla hattuun :(

     
  • 6/29/2010 9:51 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    oon tosi pettyny suhun Aino. Oon lukenu sun blogia jo pitkään ja ymmärrän sen että ajan kuluessa ihmiset muuttuu jnejne. Mutta en mä silti voi käsittää miten susta on tommonen tullut !! Et ollu ennen ittees täynnä oleva narttu joka laukoo vaikka minkälaista tekstii takasin jos joku tulee anonyyminä tänne ja laittaa jtn negatiivista kommenttia. Nyt se on sulle ihan normaali tapa vastata jokaseen negatiiviseen kommenttiin ja kaikenlisäks viel semmosiin missä ei oikeestaan ole tarkoitettu mitään pahaa? En jaksa avautua tuosta sun pukeutumisesta/tukasta/meikkaamisesta kun niin moni on jo sen tehnyt ja luultavasti saisit siit jonkun syyn taas käyttää tota sun "purevaa" sarkasmias, sen vaan sanon että oot täysin eri ihminen ku ennen.. ilkee ja itserakas ihmine, ainakin näin lukijan silmin. sussa ei ole enään mitään persoonallista - joko matkit muita bloggareita tai sitten oot muuten vaan vetäny överiksi.

    terveisin: ilkee anonyymi.

     
  • 6/29/2010 9:51 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    oon tosi pettyny suhun Aino. Oon lukenu sun blogia jo pitkään ja ymmärrän sen että ajan kuluessa ihmiset muuttuu jnejne. Mutta en mä silti voi käsittää miten susta on tommonen tullut !! Et ollu ennen ittees täynnä oleva narttu joka laukoo vaikka minkälaista tekstii takasin jos joku tulee anonyyminä tänne ja laittaa jtn negatiivista kommenttia. Nyt se on sulle ihan normaali tapa vastata jokaseen negatiiviseen kommenttiin ja kaikenlisäks viel semmosiin missä ei oikeestaan ole tarkoitettu mitään pahaa? En jaksa avautua tuosta sun pukeutumisesta/tukasta/meikkaamisesta kun niin moni on jo sen tehnyt ja luultavasti saisit siit jonkun syyn taas käyttää tota sun "purevaa" sarkasmias, sen vaan sanon että oot täysin eri ihminen ku ennen.. ilkee ja itserakas ihmine, ainakin näin lukijan silmin. sussa ei ole enään mitään persoonallista - joko matkit muita bloggareita tai sitten oot muuten vaan vetäny överiksi.

    terveisin: ilkee anonyymi.

     
  • 6/29/2010 10:02 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    ääää, en tajuu mistä teet noi sun ihanat löytös! Ite oon kattellu farkku takkia mutta semmonen 40e ei sovi oikee budjettiii.

    Oon sanonun tän ihan pirun monta kertaa mut ooot ihan sairaan kaunis!

     
  • 6/29/2010 12:48 ip. , Blogger Arla Aabba kirjoitti...

    sun vaatteeeet on upeita!

     
  • 6/29/2010 1:16 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Huvittavaa lukea näitä sun vastauksia, ensinnäkin vaikka olet sanonut että pukeudut miten tykkäät ja että olet sen verran itsevarma nykyään ettei anonyymien (ja miksei muidenkin) negatiiviset kommentit tunnu missään, niin silti vastauksistasi kuultaa ihan oikea ärsytys ja takaisin vittuilun maku, yrität kompensoida sanomisiasi "muka hauskalla" ja kepeällä hymiöllä tai sydämmellä jokaisen vi**upäävastauksen jälkeen, mutta koska tyylisi niissä vastauksissa ei oikeasti ole iloinen, ystävällinen eikä positiivinen niin vastauksesi oikean luonteen näkee siitä heti vaikka perässä olisikin kymmenen sydäntä tai hymiötä. En ymmärrä miksi pitää esittää jotain muuta kuin on, miksei voi vain sanoa, että "kylläpä nämä yleensä ihanat blogin lukijat pistää välillä ärsyttämään ja kovaa!" koska selkeästi sulla on sellainen reaktio usein, ainakin noissa vastauksissasi.

    toinen asia mistä tahtoisin huomauttaa että ennenkuin oletat jonkun lukijan ymmärtävän "sarkasmiasi" opettele ensin itse sanan merkitys. Ei, omat heittosi eivät ole sarkasmia, vaikka sitä siksi kutsutkin, joten turha sen jälkeen aliarvioida tai naureskella lukijoille jos joku ei ole ymmärtänyt heittojasi, jotka eivät yleensä ole lähelläkään sarkasmia.

    ei mulla muuta, kiitos!

     
  • 6/29/2010 1:38 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Toi 5. viimenen kuva susta on ihana!

     
  • 6/29/2010 1:40 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Sä näytät vanhemmalta kun 18.v
    Ei siis mitenkään pahalla vaan näytät enemmän n.20 vuotiaalta pukeutumisen perusteella koska sulla on niin usein kaikkia korkkareita sun muita :D Älä ota pahalla tätä, ei oo negakommentti!

     
  • 6/29/2010 2:25 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    kyllä mä vaan tajusin ton sarkasmin tossa ihan hyvin :D Cmon hei, voi ihan järjelläki ajatella et tuskin Sampan äiti on saanu lasta sillei 7-8 vuotiaana?

    Sulla on tosi kiva blogi ja oot tosi kaunis <: Tee joskus joku lauluvideo!

     
  • 6/29/2010 4:21 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    miten pystyt oleen noin kuumilla vaatteilla kesällä?:O mut rakastan sun hiuksia<3 ja oot muutenkin nätti(:

     
  • 6/29/2010 5:41 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    HEI ANONYYMIT + muut kateelliset, oikeesti voisitte niinku antaa rakentavaa kritiikkiä eikä mitää kenkäs on rumat tai en tykkää tavastas meikata. Oikeesti ku luen aina uinon blogin ja nää kommentikki :D:D: nii menee hermot sellasiii ihmisiii jokka on vaa _KATEELLISIA_! :D Oon itekki kateellinen uinolle ku se on niin järkyttävän kaunis ja ihania vaatteita löytyy kaapista!

    Jatka samaa rataa aino! =)

     
  • 6/29/2010 9:50 ip. , Blogger Ansku kirjoitti...

    Hooi. Osaatko kertoa millä värilä noi sun hiukset on värjätty?

    ..Nyt rupeet luettelemaan niitä kampaajien ainekoodeja, joista mä en ymmärrä mitään:D

    Ihanat ne on jokatapauksessa.

     
  • 6/30/2010 12:21 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Vaikutat mukavalta tyypiltä ja vaikken sun tyylistä erityisemmin innostu, niin tykkään silti lukea blogiasi! Mut kommenttien vastaamisen osalta täytyy todeta, et jos et ''kykene'' vastaamaan negatiivisiin (joskus jopa törkeisiin) kommentteihin asiallisemmin/fiksummin, jätä mieluummin vastaamatta ku et vastaat jotain tän tapasta: ''humalaiset käyttäytyy ja puhuu hirveästi, mutta niitä kiinnostaa mun mielipide yhtä paljon kun sun mua :D sori mitenkään pahalla.
    Ois kiva tavata ihan oikeasti niin voitais nähtä kasvotusten ja nähdä sun täydellisen meikin ja nassus<3'', se ei anna susta uusille lukijoille eikä välttämättä vanhoillekaan hyvää kuvaa.. Ei mulla muuta, hyvää kesää Aino ja kiva ku jaksat postailla suht useesti :)

     
  • 6/30/2010 1:51 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Aino, sä voit kans jättää julkasematta ilkeet kommentit, niin kyllä ne siitä varmaan loppuu. Hyvää kesää :)

     
  • 6/30/2010 1:45 ip. , Blogger Uino kirjoitti...

    Janika :ei siellä kunlattiat vaihdettu ja seinät maalattu :)


    Anonyymi : kiitos paljon! :)


    siniedit: :D

    Anonyymi: 24.2.09 :) eli nyt 16kk


    Elli: hhih, kiitos paljon! en oo tupeeranu, ei oo oikein mun juttu! Kiharrettu vaan ;)

    Anonyymi: kyllä :).


    aino : kiitos aino :D!

    Anonyymi : välillä on musta kiva meikata paljon, ihan huvin vuoksi. Kyllä mullakin moni päiviä kun mulla vaan silmissä ripsaria. Välillä on katos huonoja päiviä niin noihin on vaikeaa vastata nätisti :))

    tiia- : kiitos! toivotaan että ollaa n:D

    Heli ::D kiitos kovasti!

    Anonyymi: ööömm. noi oli 55cm, maksoin 66€ mut oikee hinta 130€ ja tuli 5pv :)

    Roosa-Maria : :)))


    Anonyymi: toi oli tosi kylmä päivä! en mä tollasii kesällä pitäis mut oli pilvistä ja viileetä!

    Anonyymi: haha, sori ;D tollanen mä oon vastasessani kun ei tosiaankaan hyvä päivä.

    Anonyymi: sitteeen kun jakselen ;)


    Anonyymi: kusi? wtf :DD oon eka miettiny miten blogin pitämisestä voi kusi nousta hattuun?? ai ainakaan mua tunneta missään yms. ja iha kiva vaan :)
    Mä vaan välillä kyllästyn tollasiin ihmisiin ja vastaan sitten ilkeesti vaikkei pitäisi

    Anonyymi: jesh :)



    Anonyymi: kiitos kiitos :).. ei mullakin oli toi ongelma, ne on niin kalliita! mut alet on paras paikka löytyää :P

    ARLA AABBA: kiitos! ;I


    Anonyymi: kiitos :).


    Anonyymi: aijjaa :O no kiitos paljon!


    Anonyymi: hhih, hauskaa kun jotkut luulee just yli 18, joku taas luulee et oon alaikäinen yms :DD mutta kiitos tosta tosi paljon!


    Anonyymi : ihanaa.. tietenkään ei voi ymmärtää kun toi on vaan teksitä, ois pitäny kuulla mun "äänen sävy" kun sanon ton ;)

    Anonyymi: kylmä sää oli tona pv edelleen, siksi kuvatkin otettu sisällä :)


    Anonyymi : kiitos paljon !!!!


    AnsQ : en osaa ilman niitä sanomaan yhtään, enkä muista muutenkaan itse :D sori..


    Anonyymi : yritän postailla usein, mutta vie tosi paljon aikaa postaukset aika :)


    Anonyymi:nii"

     
  • 6/30/2010 6:13 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    nimim. "ilkee anonyymi" ja "sarkasmistasi" kirjoittava anonyymi, olen 110% samaa mieltä kanssanne!

    olen lukenut sun blogia melkein koko sen olemassaolon ajan, mutta nyt lähi kuukausina (jopa viikkoina!) muutos on ollut todella nopeaa ja havaittavaa, muutos lähti siitä kun aloit puhumaan pidennyksistä ja päätit hankkia ne jne ja siitä koko ajan huonompaan suuntaan.
    olet kaunis, kyllä. MUTTA maailmassa ja ihan suomessakin on satoja ja taas satoja kauniimpiakin ja nykyään et edes tuolta katujen ja baarien teinihelveteistä edes erotu, et ole mikään kaunotar, joka ilmeisesti kuvittelet olevasi.
    vaikutat nykyään todella itserakkaalta ja yrität olla kovin seksikäs, nykyään olet sellainen ihminen jolle "vanha-aino" olisi nauranut ja kovaa.
    voivoi, surullista tämä muutos, uskon että monet vakkarilukijatkin ovat hylänneet blogisi tämän muutoksen takia, niin myös kohta tämä lukija.

    hyvää kesää kaikesta huolimatta!

    Ella R, 24v Vantaa

     
  • 6/30/2010 6:24 ip. , Blogger Uino kirjoitti...

    anonyymi: kiitos vaan kritiikistä mutta munkin mielestä te voisitte vähän suut puhtaammine puhua :)
    Vielä toi että hiuksien takia??
    Ja mähän en illoin tuolla kaduilla ja baareissa mene, sillä mä vihaan sellaista elämää.

    Mun mielestä jotkut lukijatkin on muuttunu ja ihmetelleen kun en pysy samanlaisena. Alotin tän kun olin kymppiluokalla ja kaikki vaatteet oli miltein kirppiksiltä ja silloin se oli mun juttu, nykyään tykkään käydä kirppiksillä mutta myös ostaa kaupoista sillä sieltä löydän enemmän sellaisia, mitä oikeasti sitten pidän pitkään.
    En osaa selittää mutta ihmiset muuttuu ja mä oon nyt tälläinen enkä se sama mustatukkainen epävarma tyttö :)
    Mutta hyvä kestä sullekkin!

     
  • 6/30/2010 6:26 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    että noi anonyymit ja vielä toi ella :DDDD
    Miten ihmiset osaa olla noin töykeitä ja ihmettelee jos sä oot takas? rajansa kaikella. Mäkin mietin miksi kaikki luulee heti Ainon olevat tosi itserakas ja kaikkee mahdollista kun se hankkin noi pidennykset ja nykyään ei vihaa hiuksiaan, mitä se silloin yhessä postauksessa sano.
    Ihmiset on ihan outoja kyllä.

    Uinon fani aikojenalusta

     
  • 6/30/2010 9:04 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Kyl mä ainaki ymmärrän miks ostat nykyää sun vaattees kunnon kaupoist,etkä kirppareilt. Ennen (n.1-2v sit) ei kaupois oikee löytyny mitää kivaa ja sen takii ittekki kävin kirppareil tekee löytöi. Nyt on tullu mun mielestä kauppoihi uusia, värikkäitä ja mukavia vaatteita ja siks käyn ostaa vaatteita aleista :)

     
  • 6/30/2010 9:25 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    No kyllä nyt jokaisen olis luullu tajuuvan ton Sampan äiti heiton.
    Ainahan sitä sanotaan että ollaan kakskymppisiä vaikka oikee ikä olis vaikka just se 50v.
    Ihan yleinen läppähän se on.

     
  • 6/30/2010 11:17 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    vaikutat kivalta ja sulla on upee kroppa! :)

     
  • 7/01/2010 1:34 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    voi herranjumala, anonyymit voisitte itsekkin katsoa peiliin. Eise mikään ihme ole että Aino vastaa kommentteihinne töykeästi jos te haukutte sitä nartuksi, itserakkaaksi ym. Musta se nyt olis aika ihme ettei ihminen 2 vuoden sisässä muutu yhtää:D. Ja mitä väliä sillä on käykö nykyään kirppareilta ostaa kaikki vaatteet vai kaupasta!?

    mutta Aino oot tosi kaunis ! ja hyvää kesää :) !

     
  • 10/14/2010 3:45 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    voi vitsi sulla osuu aina no hyvät alet kohallee tai sit mä vaan meen huonoon aikaan ostoksille!! :D just kun lähin kanssa ulkomaille ja ajattelin et joo ois kiva hankkia joku kiva tunika tms ja tulin tyhjin käsin siltäkin reissulta. jotenkin ei vain irtoa mukaan kaupasta mitään ja sulla on ihan tajuttoman hyvä maku ja löydät kans aina kaikkee kivaa. =)

    joo ja tosta haukkumisesta puheenollen nii ihan voi omana tietonaan pitää omat mielipiteet toisista ja toisaalta kattoo myös omaa naamaa. jokanen on sellanen mitä on. mielestäni uinolla on mahtava tyylitaju ja erottuu välillä joukosta asuillansa.

     

Lähetä kommentti

Lue ennen kuin kysyt:

Nimi: Aino, Uino on vain ala-asteelta jäänyt lempinimi :)
Ikä: 20
Opiskelen: Helpassa parturi-kampaajaksi.
Perustin blogin: 31.10.2008
Kamera jolla kuvailen ja otan videoita: Nikon D3100
Kaulakoru joka aina kaulassa: Kultaliikkeestä (19v synttärilahja)ei ole siis GUESS:in kaulakoru.
Pituus:n.167cm
Hiukset: Teippipidennykset ja hankittu kampaamotukusta.
Rustokoru: Itse tehty hopeaketjusta ja omista korviksista.
Millä muokkaan kuvat: Paint.net (netistä ladattava)
Millä teen gifit: PhotoScape (netistä ladattava)


KYSYTYIMMÄT POSTAUKSET

Miten teen Gif animaatiot: http://uinon.blogspot.com/2011/10/siniturkoosipaita.html

Miten teen kiharani: http://uinon.blogspot.com/2012/03/kiharat-kuvina_10.html

Huoneeni:
http://uinon.blogspot.com/2012/01/huonevideo-kissa.html

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu