Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Uino

Uino

20.1.2011

Parturi-Kampaaja

Mulle satelee aina kommentteja liittyen mun kouluun, joten aattelin siihen koskien tehdä postauksen, jotta kaikki saisivat vastaukset kysymyksiinsä :)
Mä hain yläasteen jälkeen jo tonne, mutta tosiaan 7,2 keskiarvo ei mitenkään riittänyt. Kävin 10-luokan ja keskiarvo nousi tasan kahdeksaan ja kymppiluokan käynti otettiin myös pistemäärässä huomioon.
Tossa mun takana on koulun rakennus, sijaitsee Pasilan juna-aseman vieressä ja 58, 69 sekä 23 bussi tulevat ihan koulun viereen. Koulussa on 4 kerrosta, joista ensimmäinen on nolla kerros, jossa on pyykkitupa, liikuntasali, terveydenhoitaja ja pari luokkaa lukuaineille. 

Ykkös kerroksessa on ruokala ja punaisten tuoleja vastapäätä asiakkaiden vastaanotto. Sekä siipi jossa ovat kosmetologit.


Koulun ruokala on melko suuri, ruoka tulee palmialta ja välipalaa saa ostettua kassalta.
Kahdessa ylimmässä kerroksessa miltein kaikki luokat ovat parturi-kampaajien luokkia, mutta löytyy myös luokka meikkaukselle ja kuvaukselle, sekä tavallisille oppiaineille. Joten kyllä, täällä opiskellaan myös yhden jakson ajan vuodessa englantia, ruotsia, äidinkieltä, kemiaa yms. Mutta aineet tukevat tätä työtä, sekä liittyvät alaan :)

Latvakiharat


Kannattaa varautua hankkimaan kamera, sillä kannattaa jokaisesta harjoittelusta ja asiakkaasta ottaa kuva, niitä tarvitaan vikan vuoden portfoliossa. Itse olen ottanut kuvia melko paljon, mutten ihan tarpeeksi.


Permanentin harjoitusta


Folioraidoitusta



Ihan ensimmäinen jakso meillä oli kampaus1, eli lettejä. Joskus niitä tuli tehtyä koko päivä, eli sen kahdeksan tuntia ja sormet oli ihan jumissa. Ensimmäinen kuva on siitä, kun tehtiin ekan kerran letti, opettaja pyysi kaikkia tekemään ranskanletin ja kertoi mitä teki väärin ja tehtii uudestaan. Siinä siis eka "kampaus" koulussa :) Toinen letityksen tein ihan huvikseni, kun sai vapaaehtoisesti tehdä kaunispäälle jotain.
Samana päivänä tehtiin oma keksimä lettikampaus. Musta oli tosi kivas että heti ryhdyttiin tosi toimiin :)
Joillakin eka jakso oli jo värjäystä ja joillakin lukuaineita.

Rullausta

Tässä oli tehtävänä tehdä mallipäälle ponnari ja vartti aikaa tehdä kampaus. :)


Solmukampaus, joka oli kyllä tosi vaikea, tämä oli kampaus2 kurssilla. Paljon lakkaa ja hengettömiä!

Lukuaineet on kyllä ihan kivoja, mutta niiden tunneilla aina ymmärtää miten kaipaa sitä näpertelyä ja kaikkea tekemistä. Itse ehkä tykkään eniten muodonmuutoksista  tässä alalla, on kiva katsoa kuinka ihminen muuttuu hiusten avulla ja permpi vielä on, jos asiakas on tyytyväinen.



Leikkaus2 oli ekan vuoden lopulla ja mentiin luokan kanssa Santtikseen leikkaamaan miesten hiuksia muutamaksi tunniksi. Olikohan se 3h mitä me siellä oltiin. No se jono aiknakin meni pitkäksi ja ehdin 8 miehen hiukset siinä leikata, aika moni kyllä halusi pikkuisen keesin ja vaan pari "kokonaan pois" pyyntöä tuli. Oli kyllä kiva kokemus :D



Välillä on sitten niitä ihania päiviä kun saadaan itseämme hemmotella, välillä värjäillään, tehdään hoitoja tai saadaan päättää itse mitä tekee mieli. Ei silloin tunnu yhtään koululta kyllä.


Hienoja muistoja on ja näitä kuvia katsellessa kaipaan niin noille tunneille, alkaa tulla jo fysiikat ja matikat korvista ulos.. 







 Meikkauskurssi oli kyllä myös jotain ihanaa, kuka nyt ei rakastais meikata?! Okei, ei nyt kaikki, mutta mä rakastan. :)
Muutamat myös kyselleet minkä verran rahaa menee tarvikkeisiin, niin kannattaa ehkä sellainen 600-1000 varata kolmeksi vuodeksi. Aluksi oli iso lista mitä piti hankkia, kammat ja harjat saatiin koulusta mutta loput hankittiin itse. Listalla oli kaikenlaista enkö nyt muista kaikkea, mutta älkää välittäkö mun oudoista sanoista.

Leikkaussakset 30€ 
Muotoilusakset 30e
Veitsi+ vaihtoterät 15€
Partaveitsi+ vaihtoterät 15€
Suoristusrauta 30€
Fööni 45€
Essu 10€
2 naispäätä 100€
miespää 40€
Hiustenleikkuukone 90€
Pinsetit 7€
Tässä on kiinnostuneille noin hintoja mitä itse maksoin ja kuten sanoin, en todellakaan muista mitä kaikkea piti hankkia :D 

Moniin kurssiin myös kuuluu kirja, jotkut pitää hankkia, mutta kaikkia ei, hinnat ovat n. 50-120€.
Toivottavasti jotkut sai jotain selkoa kysymyksiinsä.



Tunnisteet:

30 kommenttia:

  • 1/21/2011 7:58 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Lisää kuvia erilaisista kampauksista, mahtavia ! (::

     
  • 1/21/2011 8:06 ip. , Blogger Annika kirjoitti...

    kivoja kuvia! oli kivaa tietää mitä/miten opiskelet! :)

    http://annika-its-all-me.blogspot.com/

     
  • 1/21/2011 8:07 ip. , Anonymous Roosa kirjoitti...

    Mun unelmatyö ois just joku kosmetologi, kampaaja meikkaaja ?? :) Sulta sain innostusta ja ideoita enemmän ! Oon 7 luokalla ja keskiarvo on jo nyt 7,3 :D hihhiii. Mutta panostan ! :)

     
  • 1/21/2011 8:19 ip. , Blogger Be happy kirjoitti...

    tää postaus oli aivan huippu !! :) kiva tietää sun ammatista vähän enemmän. ja aivan ihana toi kolmanneks viimeinen kuvaa !! ((:

     
  • 1/21/2011 8:42 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Mikä on Erikan blogin osoite? :)

     
  • 1/21/2011 8:44 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    oi vitsi vaikuttaa iha mielettömän kivalta alalta toi:) vaikka ei mulla olis taitoja kampaajaks mutta silti:D

     
  • 1/21/2011 8:50 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Hei, on ihan pakko kysyä, että kävitkö yläasteen Maunulan yhteiskoulussa ?? ja vastaus ois kans ihan jees ! : )

     
  • 1/21/2011 8:56 ip. , Blogger Sarra kirjoitti...

    Voiko tuolla sun koulussa siis opiskella myös valokuvausta, vai käsitinkö nyt ihan väärin? :DD

     
  • 1/21/2011 9:14 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Iso ruokala muka?
    paskat:) pienihän se on:DDDDD

     
  • 1/21/2011 10:18 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Voiko tossa kampaaja-alalle hakiessa olla esteenä semmonen että jos itsellä on kuiva ja hieman atooppinen iho ni ei pääsis sinne sitte? :(

     
  • 1/21/2011 10:24 ip. , Blogger Petra kirjoitti...

    kivoja kuvia<: !

     
  • 1/21/2011 11:13 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    ääää Uino ihan mahti postaus!!! Alkaa jo harmittaa etten oo menos amiksee
    ...
    lukio ja koeviikot, lovelyy -.-

     
  • 1/22/2011 10:22 ap. , Anonymous Tiinu kirjoitti...

    Vau, mitä kampauksia :o Varsinkin noi lettikampaukset teki vaikutuksen muhun.

    Pystyisitkö/voisitko tehä niiden teosta vaihe-vaiheelta postausta? Niin että tällainen tavallinen kaduntallaajakin osais kenties tehä :D

     
  • 1/22/2011 11:31 ap. , Anonymous Nera kirjoitti...

    Todella kaunis minustakin tuo 3. vika kuva!:) Asu, kampaus ja meikki on kaikki aivan täydelliset!:)

     
  • 1/22/2011 11:54 ap. , Anonymous Minttu kirjoitti...

    Joo,ihana postaus!
    toi letti postaus (vaihe vaiheelta!) ois hyvä ku ite oon hakemassa pk alalle,ja pääsykokeissa vissii pitä osata jonkinmoinen letti tehä,ni ois kiva saada vinkkejä:)
    +voisit vielä kertoo että millaset pääsykokeet sulle oli!

    itellä ka tällä hetkellä 7.8,mut yritän korottaa kevääks 8.0.toivotaan että pääsen tonne alalle : >

     
  • 1/22/2011 11:56 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Kiva postaus,kiitokset.
    Itse oon kuullut, ettei Pasilan parturi-kampaaja -koulussa olis parhaat mahdolliset opiskelumahdollisuudet, opettajat vaihtuisivat usein, eivätkä aina ilmestyisi edes paikalle?
    Nyt kymppiluokalla olen, ja näissä yhteishauissa ajattelin tonne pasilaan hakea, mutta kannattaako?
    Onko opetus hyvää, opiskellaanko ihan perusteellisesti, vai nopeasti asiasta toiseen?
    Iso kiitos jos vastaat.

     
  • 1/22/2011 1:25 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Löysin sun blogin Lauran blogin avulla :] Ihan sairaan nätti muuten toi viimesen kuvan tyttö tässä postauksessa toi oikeenpuolimmaisin! Sen meikitkin on niin ihanat siinä, sopii islle tosi hyvin. Vaikka ootte te kyllä kaikki nättejä :] Alan kyllä ehdottomasti seuramaan tätä blogia

     
  • 1/22/2011 2:11 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Tosi hyvä postaus henkilöille jotka tommosta ammattia ajattelee! :)

     
  • 1/22/2011 7:22 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    toi ala on kyllä ihan ku luotu sua varten!=) superhieno varsinki toi sun omakeksimä lettikampaus!

     
  • 1/22/2011 8:10 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Aivan mahtavaa kun teit tälläisen postauksen! Olen itse tosi kiinnostunut alasta ja olen sitä vakavasti harkinnutkin. Ainut asia oli mikä vielä lisäksi kiinnostaa on, että mitenkä pitkään koulutus kestää? :)

     
  • 1/23/2011 10:27 ap. , Anonymous heini kirjoitti...

    ihania kuvia ! <3 oot nii ylikaunis

     
  • 1/23/2011 4:40 ip. , Blogger Loviisa kirjoitti...

    Tää oli tosi valaseva postaus! Kuulostaa ihanalta toi sun koulunkäymine ja kadehdin sitä, että saat kampaajakäynnit sunmuut ns. maksutta kun saatte ite laitella siä miten tykkäätte :) ja on varmasti kätevää ku osaa tehdä kivoja kampauksia itelleenki !

     
  • 1/23/2011 7:23 ip. , Blogger Milja kirjoitti...

    oot ihan älyttömän taitava laittaa hiuksii! :D

     
  • 1/23/2011 7:57 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    eiks sun pitäs kohta jo valmistuu?
    millon alotit ton koulun?

     
  • 1/24/2011 6:52 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    tosi epäpuhdas iho sulla tossa läheltä otetussa mustavalkokuvassa, taidat hieman joo muokata sitä postauksiin.

     
  • 1/26/2011 1:13 ip. , Blogger Audrey kirjoitti...

    oot aina niin kaunis ja laitettu. Tyylisi on upea. Oon tosi kade, koska oon ite tosi laiska laittamaan itseäni. :DD Toisekseen lopputulos on aina jotenki suttuisa. Sun pitäs tehä oma postaus miten laitat/huollat kulmakarvojasi! :D Siinä oon kaikista surkein.

     
  • 1/28/2011 6:59 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    onks tolle koululle jotku omat kotisivut? :D

     
  • 1/30/2011 5:59 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Oon alkanu kiinnostuu kampaajan työstä, ja tämä innosti vielä enemmän. Oon seiskal, keskiarvo 8.76 joten ihan hyvät on mahddolisuudetkin varmaan, jos tällä linjal pysyn. Onko mitään vaatimuksia esim. tuolla sun koulussa et pitääks osata noit kampauksii ite yhtään valmiiks, vai opetetaanko kaikki tuolla?

     
  • 2/03/2011 10:17 ip. , Blogger Jenna kirjoitti...

    Ihan jees. Itse opiskelen Keuda Tuusulassa samaa alaa ;) ja 420 e lasku napsahti ekana päivänä käteen. ja koko ajan tulee kaikkea hankittavaaa.. rahaa palaa :D mut ala on kyllä sitä mitä haluan tehdä lopun elämääni ;D

     
  • 2/09/2011 6:00 ip. , Anonymous Milla kirjoitti...

    Kiva postaus,kiitokset.
    Itse oon kuullut, ettei Pasilan parturi-kampaaja -koulussa olis parhaat mahdolliset opiskelumahdollisuudet, opettajat vaihtuisivat usein, eivätkä aina ilmestyisi edes paikalle?
    Nyt kymppiluokalla olen, ja näissä yhteishauissa ajattelin tonne pasilaan hakea, mutta kannattaako?
    Onko opetus hyvää, opiskellaanko ihan perusteellisesti, vai nopeasti asiasta toiseen?
    Iso kiitos jos vastaat.

    ^^

     

Lähetä kommentti

Lue ennen kuin kysyt:

Nimi: Aino, Uino on vain ala-asteelta jäänyt lempinimi :)
Ikä: 20
Opiskelen: Helpassa parturi-kampaajaksi.
Perustin blogin: 31.10.2008
Kamera jolla kuvailen ja otan videoita: Nikon D3100
Kaulakoru joka aina kaulassa: Kultaliikkeestä (19v synttärilahja)ei ole siis GUESS:in kaulakoru.
Pituus:n.167cm
Hiukset: Teippipidennykset ja hankittu kampaamotukusta.
Rustokoru: Itse tehty hopeaketjusta ja omista korviksista.
Millä muokkaan kuvat: Paint.net (netistä ladattava)
Millä teen gifit: PhotoScape (netistä ladattava)


KYSYTYIMMÄT POSTAUKSET

Miten teen Gif animaatiot: http://uinon.blogspot.com/2011/10/siniturkoosipaita.html

Miten teen kiharani: http://uinon.blogspot.com/2012/03/kiharat-kuvina_10.html

Huoneeni:
http://uinon.blogspot.com/2012/01/huonevideo-kissa.html

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu