Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Uino

Uino

16.12.2011

NikoTzu

Torstai illalla lähdin kaupunkiin päin, sillä oli luvassa 75minuutin hieronta NikoTzu:ssa.
Hieronnan sain Waucherin kautta ja TÄSTÄ pääsee ostamaan saman hieronnan nytten puoleen hintaan! Hinnaksi tosiaan jää naurettavat 35€  

Olin ihan innoissani kun kuulin tänne pääseväni, sillä kampaamo töiden takia yläselkä ja niskat menee tosi helposti jumiin, sekä oli ihanaa tietenkin päästä taas hetkeksi rauhoittumaan ja rentoutumaan :)
Ovi oli niin piilossa ja jotenkin pieni, etten eka meinannut löytää sitä ja hätäännyin ihan, kun en tiennyt minne pitäisi mennä.
 Liikettä vastapäätä tulee suoraan 8 ratikka ja siitä kadun toiselle puolelle. Ei tarvitse siis pitkää matkaa kävellä ja sinne löytää helposti jos osaa olla  tarkkaavainen.. mitä MINÄ en ole!

Paikka oli kivan pieni ja kodikas :)
Oli ihan pökerryttävä olo kun piti nousta ja teki kyllä mieli kovasti jäädä nukkumaan! 
Olo oli samanlainen, kuin olisi nukkunut kunnon yöunet ja herätessä mikään lihas ei ollut kipeä tai selkä kipeä. 
Voi kun saisi joka ilta tälläisen hieronnan, niin nukahtaisin kuin pieni vauva :)

Kotiin ei tehnyt yhtään mieli lähteä kun olo oli niin rentoutunut...
 ulkona satoi vähän ja kotiin oli tunnin matka. No mutta ainakin iho tuoksuu nyt ihanalta kookoselta :P

15 kommenttia:

  • 12/16/2011 9:33 ap. , Blogger Anni kirjoitti...

    Kirjoitan tän kommentin nyt kans ihan minuna itsenä enkä anonyymina :)

    Musta sun asenne on vuosien varrella muuttunut lukijoihin. Tuntuu aika turhalta kirjoittaa blogiin kommentteja, kun niihin ei bloggaaja vaivaudu vastaamaan. Tuolla on kommenttiboksit täynnä asiallisia kysymyksiä, mutta vastausta ei kuulu. Kannattaisi ottaa vähän samanlainen asenne kuin Mungolifen Annalla, kommentteihin vastaukset! Ilkeät ja närkästyneet anonyymit vähenevät ja saat itsellesikin paremman mielen. Jos joku kommentti/kysymys on mielestäsi asiaton ja et halua siihen vastata, niin älä julkaise kommenttia? Tämä käytös, kun kommentteihin ei vastaa välittyy lähinnä ylimielisyytenä tänne ruudun toiselle puolelle. Ja me lukijathan emme tunne sinua, joten emme voi tietää millainen olet blogin ulkopuolella.

    - Anni

     
  • 12/16/2011 10:19 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Kuulostaa niin ihanalta toi! Melkee vois ostaa itelle joululahjaks :D

     
  • 12/16/2011 1:52 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Tavallaan eka kommentoija Anni puhuu ihan asiaa mutta tavallaan ei. Uinohan on nyt viime aikoina alkanut vastaamaan kaikille näihin vaikka ehkä joku reilu kuukausi sitte teki sitä vielä vähemmän. Mutta tosta olen ihan eri mieltä että Mungolifen Annasta pitäis ottaa mallia. Annahan just vastaa kaikkiin asiallisiinkin kommentteihin ilkeästi ja vaikuttaa olevan kauhee bitch että tosiaan ei kannata ottaa samanlaista asennetta kun Annalla.

    Mutta kannatan kyllä sitä että Uino vastaa kaikkiin kommentteihin niin kuin onkin tehnyt tässä.

     
  • 12/16/2011 3:16 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Anonyymi: Mungolife-Anna ei vastaa kommentteihin ilkeesti!!!!

     
  • 12/16/2011 5:16 ip. , Blogger Anni kirjoitti...

    Anonyymi, tarkoitin Annamaista asennetta siihen, että kommentteihin vastataan, ihan sama mitä sisältöä niissä on :). Mielestäni Anna vastaa kommentteihin reilusti, ei todellakaan turhaan vittuile!

     
  • 12/16/2011 5:16 ip. , Blogger Anni kirjoitti...

    Niin ja sama Anni lähetti kommentin, eri profiilista vain :D

     
  • 12/16/2011 5:32 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Anna ei vastaa ilkeästi! Ainoastaan v*ttuilevasti.

     
  • 12/16/2011 6:00 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Veikkaan et toi anonyymi, joka on "tavallaan" samaa mieleltä kun Anni ja tavallaan ei. Niin on todennäkösesti joku ainon läheinen..

     
  • 12/16/2011 7:13 ip. , Blogger Pipsa kirjoitti...

    Kellekään hömllw tullu mieleen ettei ehkä ole AIKAA vastata kommentteihin? Omaa itseä varten blogia pidetään, ei muita varten, ja jos ei ehdi vastaamaan niin sitten ei ehdi, ei siinä ole mitään ylimielistä :) ei aino ole velvollinen meille mitenkään. ainouino, tähän kommenttiin ei esimerkiksi tarvitse vastata ja olet silti hurmaava :)

     
  • 12/16/2011 8:51 ip. , Blogger Anni kirjoitti...

    Pipsa, kun blogista tulee kaupallinen (eli mainostetaan asioita), niin kyllä bloggarilla on velvollisuus IMO vastata kommentteihin, koska jos blogi ei ole suosittu/ei ole lukijoita, ei ole myöskään mainoksia ja niistä tulevia mainostuottoja. Itse olet hölmö ja et tajua pointtia: IMO KOMMENTTEIHIN VOISI VASTATA, SILLÄ NIIN SE METSÄ VASTAA KUIN SINNE HUUDETAANKIN. Minä en kaipaa ketään komppailemaan kommenttejani tai haukkumaan minua hölmöksi. Sanon mielipiteeni ja ehdotuksen Uinolle.

    Ei se kommentteihin vastaaminen varmasti vie ikuisuutta. Ei tänne niin paljon KUITENKAAN tule sitä kamaa.

     
  • 12/16/2011 9:19 ip. , Blogger Uino kirjoitti...

    anni: Mä joka päivä vastailen moniin kommentteihin, niitä tulee vaan hirmu paljon etten kaikkiin pysty. Ja jos vastailen vanhempiin kommentteihin (muutaman postauksen päähän) niin sitten harmoillaan kun en vastaa heti.

    Ylimielisyys ei mitenkään liity tähän, vaan se että kommentteja tulee paljon 10 eri postaukseen päivittäin

    a: :) juuh
    a: Mä aina yritän vastaa ja monesti käytän koulun välkät siihen mutta ei mikään riitä :D Se on eri asia jos kommentteja tulisi 10-20 päivässä mutta niitä tule jopa 70 sinne sun tänne. Jos vastaan kaikkiin niin mulla menisi ehkä 2 tuntia siihen kevyesti...

    pipsa: kiitos tästä :D

    Anni: Mikä ehdotust? vastaa kaikkiin?
    Mistä voit tietää tuleeko kysymyksiä paljon, sillä kommentteja tulee 50-70 päivässä. Tää bloggeri on muutenkin niin vaikee kun mun pitää katsoo mihin postauksiin kommentit on tullu, vastata 7 eri postaukseen ja jos edes vastaan 20 kommenttiin, siinä menee jo paljonkin aikaa.
    Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta silti et voi tietää minkä verran kommentteja tulee ja sanoa vain että pitäisi vastaa kaikkiin.

    Kuten sanoin kerran että joko teen joka toinen pv postauksen ja vastaan kaikkiin kommentteihin vai teen joka päivä postauksen ja kaksi sekä vastailen parhaimpani mukaan.

    Kerran minulla oli aikaa ja päätin vastaa kaikkiin kommentteihin mihin en ollut kerennyt (tästä pari kk aikaa). En edes tiedä monta kommenttia niissä 3-4 postauksessa oliu mutta siinä meni tunti.. että kyllä siinä aikaa menee :)

    Yritän kyllä parhaani

     
  • 12/16/2011 9:19 ip. , Blogger Uino kirjoitti...

    anni: Mä joka päivä vastailen moniin kommentteihin, niitä tulee vaan hirmu paljon etten kaikkiin pysty. Ja jos vastailen vanhempiin kommentteihin (muutaman postauksen päähän) niin sitten harmoillaan kun en vastaa heti.

    Ylimielisyys ei mitenkään liity tähän, vaan se että kommentteja tulee paljon 10 eri postaukseen päivittäin

    a: :) juuh
    a: Mä aina yritän vastaa ja monesti käytän koulun välkät siihen mutta ei mikään riitä :D Se on eri asia jos kommentteja tulisi 10-20 päivässä mutta niitä tule jopa 70 sinne sun tänne. Jos vastaan kaikkiin niin mulla menisi ehkä 2 tuntia siihen kevyesti...

    pipsa: kiitos tästä :D

    Anni: Mikä ehdotust? vastaa kaikkiin?
    Mistä voit tietää tuleeko kysymyksiä paljon, sillä kommentteja tulee 50-70 päivässä. Tää bloggeri on muutenkin niin vaikee kun mun pitää katsoo mihin postauksiin kommentit on tullu, vastata 7 eri postaukseen ja jos edes vastaan 20 kommenttiin, siinä menee jo paljonkin aikaa.
    Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta silti et voi tietää minkä verran kommentteja tulee ja sanoa vain että pitäisi vastaa kaikkiin.

    Kuten sanoin kerran että joko teen joka toinen pv postauksen ja vastaan kaikkiin kommentteihin vai teen joka päivä postauksen ja kaksi sekä vastailen parhaimpani mukaan.

    Kerran minulla oli aikaa ja päätin vastaa kaikkiin kommentteihin mihin en ollut kerennyt (tästä pari kk aikaa). En edes tiedä monta kommenttia niissä 3-4 postauksessa oliu mutta siinä meni tunti.. että kyllä siinä aikaa menee :)

    Yritän kyllä parhaani

     
  • 12/17/2011 10:52 ap. , Blogger Pipsa kirjoitti...

    Ei luoja, ei ME sitä palkkaa makseta, ihan sama vaikka Aino sais tästä mitä miljoonia niin se on niiden mainostajien ongelma jos ne syytää rahaa vaikka Aino on liian kiireinen vastaamaan :D ja ne mahdolliset mainosrahat (jotka on ANSAITTUJA) tulee sivulatauksista, ei kommenttimääris.
    Aino, sä et oo millään tavalla velvollinen vastaamaan, varsinkaan minuutin varotusajalla, kaikkeen, ihmisten on vaikee vaan asettua bloggaajan kenkiin kun nähdään vaan se pilven hopeareuna eikä ymmärretä että niitä kommentteja oikeesti tulee PALJON, ja jos vastaa huolimattomasti niin siitä saa sitten kuulla nillittämistä.
    Ja anteeksi Anni ei ollut tarkoitus nimitellä :) Nyt meen hankkiin oman elämän ja lakkaan raiskaamasta tätä kommenttilootaa-->

     
  • 12/17/2011 3:21 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Vitsi kuinka törkeä tuo Anni on! Kuinka kehtaa tulla valittamaan naurettavasta asiasta, nauttisi sisällöstä eikä keskittyisi pikku virheisiin... ärsyttää tuollaiset!!!!

     
  • 12/17/2011 7:11 ip. , Blogger Anni kirjoitti...

    Anonyymi, olen tosi törkeä, kun annan ehdotukseni? Haloo, valoja päälle :D

    Kiitos Aino vastauksesta, ymmärrän toki kantasi ja sen, että aikaa ei aina ole. Musta se, että tekis vähän harvemmin postauksia lois tekstejä, jossa on vähän enemmän sisältöä. Mä en hauku Ainoa mitenkään IHMISENä, ei kuulu tapoihin haukkua tuntemattomia. Mä kommentoin sitä, miltä MINUSTA tuntuu, kun kommentteihin ei vastata. Kiitän siis Ainoa oikaisusta :)

     

Lähetä kommentti

Lue ennen kuin kysyt:

Nimi: Aino, Uino on vain ala-asteelta jäänyt lempinimi :)
Ikä: 20
Opiskelen: Helpassa parturi-kampaajaksi.
Perustin blogin: 31.10.2008
Kamera jolla kuvailen ja otan videoita: Nikon D3100
Kaulakoru joka aina kaulassa: Kultaliikkeestä (19v synttärilahja)ei ole siis GUESS:in kaulakoru.
Pituus:n.167cm
Hiukset: Teippipidennykset ja hankittu kampaamotukusta.
Rustokoru: Itse tehty hopeaketjusta ja omista korviksista.
Millä muokkaan kuvat: Paint.net (netistä ladattava)
Millä teen gifit: PhotoScape (netistä ladattava)


KYSYTYIMMÄT POSTAUKSET

Miten teen Gif animaatiot: http://uinon.blogspot.com/2011/10/siniturkoosipaita.html

Miten teen kiharani: http://uinon.blogspot.com/2012/03/kiharat-kuvina_10.html

Huoneeni:
http://uinon.blogspot.com/2012/01/huonevideo-kissa.html

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu