Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Uino

Uino

23.1.2011

Mikon syntymäpäivät

Muutamat on ihmetelleet kun ei postausta kuulunut, mutta on kokoajan ollut tekemistä eikä ole muutenkaan mitään kuvattavaa ole ollutkaan. Ollaan nukuttu, katottu leffoja, vietetty kaverin synttäreitä 

. Mutta aijon kyllä korvata tämän teille ja ajattelin tehdä huomenna kunnon pitkän videopostauksen :) Yksi lukija toivo laukun sisältöä videolla ja sen ajattelin toteuttaa ja ehtisin tekemään myös toisen videon? Oisiko jotain ideoita tai toiveita mitä haluaisitte kuulla ?

Mutta eilen illemmalla oli Mikon synttärit ja niitä sitten vietettiin Italialaisessa ravintolassa Alekstanterin kadulla.

Joo sori tyhmät poseeraukse ja kuten pari huomas, tein tokassa kuvassa nenällä tollein ihmeellisesti. Mä en oikeesti ymmärrä, sillä toi tulee joskus enkä ikinä huomss että tekisin niin! :D



Paita: GT
Karvaliivi: Vila
Nahkatakki: Seppälä
Housut: H&M
Kengät: Ellos
Laukku: Zara
Korut: Kultajousi



Mikko täytti siis 18-vuotta ja siellä ravintolassa meille oli iso pöytä. Mikko on Sampan lapsuuden kaveri ja itse tutustuin miltein tasan kaksi vuotta sitten itse Mikkoon Sampan kautta


Olin ainut tyttö koko pöydässä :D

 Mä olin ehtinyt syödä ennen lähtöä, sillä ravintolan hinnat oli aika korkeat, siihen verrattuna että rahat on nyt aika loppu. Onneksi Listalta löyty lasten annoksia ja kana ranskalaisilla täytti tosi hyvin!!
 Synttäri sankari koru
 Sitten lähdettii jätkäporukalla+ minä Sampalle päin jatkoja viettämään.
Portaiden yläpäässä oli vessa ja heti sisäänpäästyä siihen syntyikin kiva vessajono :)

Tunnisteet: , ,

43 kommenttia:

  • 1/23/2011 6:23 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Eikö muilla pojilla ole tyttöystäviä vai minkätakia sun piti ängätä mukaan?

     
  • 1/23/2011 6:27 ip. , Anonymous Fiona kirjoitti...

    kiva postaus:) uino nättinä ja samppa tosi komee! kivan näköne asu sulla oli:]

     
  • 1/23/2011 6:29 ip. , Blogger Annika kirjoitti...

    x) ihana asu!! :) kuuluuko mikko perheeseen?

    http://annika-its-all-me.blogspot.com/

     
  • 1/23/2011 6:33 ip. , Blogger Kira kirjoitti...

    oot ihan yli nätti =))


    http://kira-favouritethinks.blogspot.com/

     
  • 1/23/2011 6:33 ip. , Anonymous lilli kirjoitti...

    voi ku sä oot sillee jännästi sulonen :))) varsinki tos kuvas mikä sul on tos sivupalkissa (: ja sitte sun vanhemmat postaukset,luin ne tänää ja arvaa meinasko tulla surukurkkuun ku luin että oot ollu vuosia yksin ja ilman kavereita :((( se oli niiin koskettavaa :( oikeesti,mut oot kaunis ja nuori nainen jolla on upea poika ystävä.Tsemppiä ja onnea elämään ! <3

     
  • 1/23/2011 6:36 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    video ois uino ihana yllätys tähän työntäyteiseen sunnuntaihin. vois hetken hengähtää katsellessa sinun videoita ja kuunnella vaikka kuulumisia tai ihan mitä vain! :-)

     
  • 1/23/2011 6:41 ip. , Blogger karoliina kirjoitti...

    kuka on mikko ? :DD

     
  • 1/23/2011 6:47 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    mistä tunnet ton mikon

     
  • 1/23/2011 6:48 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    jouduitteko itse maksamaan ruokanne? :o

     
  • 1/23/2011 6:55 ip. , Anonymous rina kirjoitti...

    Nam! noi ransikset näyttää ihanille!! :)

     
  • 1/23/2011 7:04 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Hahah, aivan ihana toi jätkäjono! :D

     
  • 1/23/2011 7:14 ip. , Anonymous anni kirjoitti...

    hhhehee kiva kattoo kuvia ku suurin osa pojista oli mun luokalla yläasteella vooooi

     
  • 1/23/2011 7:16 ip. , Blogger Anna kirjoitti...

    Sun blogi on ehdottomasti paras :-) Oon alusta asti seuraillu. Nyt sit väsäsin omankin blogin ( joka ei siis näytä vielä miltään..) Mutta olis kysymys. Miten oot saanut blogin yläosan eriväriseksi.. Kun normaalisti se on sininen! Kiitos :)

     
  • 1/23/2011 7:31 ip. , Blogger Hebi kirjoitti...

    Ootte niin söpö pari! :)

     
  • 1/23/2011 7:41 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    ihanku sulla olis noussu heti hattuun, kun hengasit vähän aikaan nadjan ja lauran kanssa.
    ensinnäkään et ole ikinä maininnutkaan, että "tunnet" heidät ja postauksessa annoit sellaisen vaikutelman kuin se olisi arkipäivää, että tuollaisella kokoonpanolla hengaatte (vaikka mitä ilmeisemmin olet jäniksenä mukana)
    ja sitten noista "työjutuista". miksi jauhaa niistä, kun et kerta voi vielä mitään paljastaa?
    vai onko se niin hienoa sanoa että on koko vklpn tehnyt töitä koneella, kuten mungoannat ja nelliinat.
    plus, et enää koskaan vastaa kommenttiboksin kysymyksiin ja se on är syt tä vää. äläkä sano ettei ole aikaa, jätä sitten vaikka yksi postaus aina kirjoittamatta ja vastaa kysymyksiin se aika.

     
  • 1/23/2011 7:48 ip. , Anonymous Jaanali kirjoitti...

    sä näytät onnelliselta :)

     
  • 1/23/2011 7:52 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Älä ota tätä pahalla, vaan rakentavana kritiikkinä:

    Näytät paljon nätimmältä, kun et vedä tota nenääs tolleen jännästi, kuten tossa ekassa kuvassa! :)Toi ei nimittäin näytä luonnolliselta. :P

    Mutta, aivan mahtava blogi ja oot ihana <3

     
  • 1/23/2011 7:53 ip. , Blogger Uino kirjoitti...

    en mä angennyt mukaan, vaan mikko mut pyysi paikalle itse :D Mikko on sampan lapsuuden ystävä ja pojat kaikki tunnen sampan ja mikon kautta

    ja sinä yksi vihainen anoynyymi, mä en oikeasti ehdi vastaamaan kaikkiin kun mulla on töitä ja koulua, EHDIN TEKEMÄÄN JUST JA JUST POSTAUKSIA JA KUTEN SANOIN VIIME POSTAUKSEESA, HE LIITTYVÄT UUTEEN TYÖHÄN JISTA EN VOI KERTOA VIELÄ :)
    oho.. caps tuli vahingossa, mutten jaksa kirjottaa alusta.

     
  • 1/23/2011 7:57 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Taidan olla samaa mieltä tuosta nenän "vetämisestä" :) Ihan vain lukijan vinkkinä!hih (:

     
  • 1/23/2011 8:24 ip. , Anonymous karoliina kirjoitti...

    Voi että olet ollut tyylikkäänä ja kauniina liikenteessä :) Blogisi on ihan mahtava, jatka samaan malliin!

     
  • 1/23/2011 8:27 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Et osaa ottaa vastaan kritiikkii ;S

     
  • 1/23/2011 8:49 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Minkälaisia jatkoja vietitte, kun et ilmeisesti käytä alkoholia?:D

     
  • 1/23/2011 8:49 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Miksei samppa tarjonnut sulle tuola ravintolassa jos rahat oli vähissä? :)

     
  • 1/23/2011 9:29 ip. , Blogger Unknown kirjoitti...

    Ootte tosi kaunis pari! :)

     
  • 1/23/2011 9:30 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    videooo? vois tulla koht. eihä täs oo venattu ku koko viikko..

     
  • 1/23/2011 9:52 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    miks sit postaat niin usein jos ei oo aikaa, mielummin postaat harvoin, mutta vastaat boksin kysymyksiin! tuntuu turhalta aina yrittää laittaa kysymystä uudelleen ja uudelleen eikä siihen silti vastata..

     
  • 1/23/2011 9:52 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Miks et poista muuten koko kommentti boksia?

     
  • 1/23/2011 9:54 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Oi kuinka ihania kuvia ja ihania kavereita sulla. Sulla on tosi ihania lukijoitakin.

     
  • 1/23/2011 10:07 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Kyllä mä ainakin haluun et Aino tekee mielummin postauksia kuin vastaa kysymyksiin,ja Ainohan voi tehdä myöhemmin heti kun on aikaa kokonaisen kysymyspostauksen ! älkää olko ihmiset malttamattomia,tiedän itse miten kiireistä on kun käy koulussa ja töissä. Kavereittenkin näkeminen jää huomattavasti harvemmaksi..

     
  • 1/23/2011 10:55 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    ihanku sulla olis noussu heti hattuun, kun hengasit vähän aikaan nadjan ja lauran kanssa.
    ensinnäkään et ole ikinä maininnutkaan, että "tunnet" heidät ja postauksessa annoit sellaisen vaikutelman kuin se olisi arkipäivää, että tuollaisella kokoonpanolla hengaatte (vaikka mitä ilmeisemmin olet jäniksenä mukana)
    ja sitten noista "työjutuista". miksi jauhaa niistä, kun et kerta voi vielä mitään paljastaa?
    vai onko se niin hienoa sanoa että on koko vklpn tehnyt töitä koneella, kuten mungoannat ja nelliinat.
    plus, et enää koskaan vastaa kommenttiboksin kysymyksiin ja se on är syt tä vää. äläkä sano ettei ole aikaa, jätä sitten vaikka yksi postaus aina kirjoittamatta ja vastaa kysymyksiin se aika.


    ^Helppo se on anonyyminä tulla dissailemaan!:D

    Mietippä vaan anonyymi miksi uinoa ei ehkä hirveästi huvita vastailla tuollaisiin ala-arvoisiin kommentteihin.

     
  • 1/23/2011 11:17 ip. , Anonymous Jonnaponna kirjoitti...

    Luin tänään sun almost kaikki postaukset, vaikka olen alkanut seuraamaan blogiasi jo pari kuukautta sitten, ja täytyy sanoa että vanhojen postauksen (en ollut siis selannut kaikkia läpi, tänään tein sen.) perusteella susta aukes vielä enemmän ja oikkeesti, pidän sinnuu tosi kivan olosena ja hauskana tyttönä!:))
    + sekä sinä oot mielettömän nätti, ja sulla on myös hyvännäköinen poikaystävä! :D Hehee, mutta siis, pitää vaan kehua (ekaa kertaa ees kommentoi, vitsivie!) että keep going, you rock girl! :))

     
  • 1/23/2011 11:26 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Argh, mitä anonyymejä. Mut hei! Voisitko tehdä tässä ihan lähiaikoina pienen postauksen tekoripsien käytöstä? Oon katsonut että sulla on aina jotenki kovin nätin näkösesti ne, ja ois kiva ennen helmikuisia vanhojentansseja saada sulta vähän vinkkejä :) jookojooko PLIIS!

     
  • 1/24/2011 1:33 ap. , Blogger Uino kirjoitti...

    tästä on ollut sikaka keskustelua, että enemmän postauksia vai että vastaan jokaisiin kysymyksiin :) Mutta tritän kyllä välillä vastaills, mutta postausten hurmoksessa se välillä unohtuu valitettavasti, voin yrittää tässä parantaa tapani heti kun stressi vähän laskee, sillä on ollu kaikkea nyt meneillään ja tuntuu oikeasti että pää räjähtää.
    Silti tiedän vuoksi yritän tehdä koko ajan postauksia.

    Mutta kiitos kaikille kommenteista ja lupaan huomenna oikeasti tehdä sen videon, joka yksi päivä unohtui, jos tulee hyviä ideoita, niin ehkä kaksikin!! :DD

     
  • 1/24/2011 8:35 ap. , Anonymous JaninaMaria kirjoitti...

    "karo sanoi...
    kuka on mikko ? :DD

    Anonyymi sanoi...
    mistä tunnet ton mikon"

    Eikö ihmiset ihan oikeasti vaivaudu lukemaan koko postausta, vai mikä siinä on? Siellä kyllä lukee näihin molempiin vastaus.
    Ja en ymmärrä myöskään tätä "sulla on noussut kusi päähän"- juttua :DD
    Jotain rajaa tuolle nillittämiselle jokaisesta asiasta.

    Jatka Aino samaan malliin! Innolla odotan lisäinfoa tästä sun uudesta työjuskasta :)

     
  • 1/24/2011 9:01 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Eiköhän se ole niin, että Aino pitää blogia ensinnäkin itsensä vuoksi, tarkoitan että pitää blogia koska tykkää siitä. :)

    Eli Aino tekee postauksia jos tekee, ja jättää vastaamatta tänne kommenttiboksin kysymyksiin jos jättää :) itsekkin tekisin niin.

    Aino luultavasti pitää blogin pitämisestä, niin paljon mielumminhan niitä postauksia tekee kun vastailee täällä kaikenmaailman idioottien ahdasmielisten ihmisten vihaisiin kysymyksiin :)

    Jotkut vois jättää edes vähäksi aikaa Ainon sättimisen :)

    Ja Aino, kiva postaus jälleen! :)) Tykkään sinun blogista hirmusesti.
    Muistahan sitten ilmotella niistä työ hommeleista sitten kuukauden päästä haha :D

     
  • 1/24/2011 11:20 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    kerro tämän viikon suunnitelmistasi tulevassa videopostauksessa :)

     
  • 1/24/2011 3:38 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Heihei ihmiset älkää ny alkako kysellä tollasia ihme kysymyksiä et minkälaiset jatkot vietitte jos et käytä alkoholia ja miksei samppa maksanu sulle yms.!! Mua ainaki ottais päähän!! En itse todellkaan ehtisi tehdä joka päivä postauksia vaikka minulla on vain koulu, joten ollaan hei kitollisia näistä kaikista postauksista ja silleen, eikä tulla kommentoimaan mitään negatiivista/henk.kohtasta. Kiitos uino ihanasta blogista ja oot ihana ja kaunis nenän asennosta huolimatta<3

     
  • 1/24/2011 5:09 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    hei janinamaria,
    muuten hyvä, mutta ei ainolla ensin lukenut noita mistä tunsi mikon ja mitä kautta. lisäsi, kun täällä alettiin kysellä.
    ja aino voisit aina laittaa jotain edit. merkintää kun muokkaat näitä postauksia jälkeenpäin.

     
  • 1/24/2011 6:50 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    kivan avonaisen paidan oot valinnu tollaseen poikien iltaan.

     
  • 1/24/2011 10:51 ip. , Blogger Girl in a million kirjoitti...

    hei aino. jos joku päivä päätät alkaa inhoamaan noita kenkiä niin kaatopaikka löytyy täältä minun luotani. kiitos.

    tarkoitin siis, että olen rakastunut niihin! hehe:)

     
  • 1/25/2011 6:52 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    aino! et välitä nuista tyypeistä jotka kommentoi jotaki paskaa tänne! :D huvittaa tuommonen. aivan ylilapsellista. voitta mennä itteenne oikeasti jos ei oo muuta elämää! oot aino iha mahtava tyyppi ja jatkat vaa samaa mallii :) kiva lukea tätä!

     
  • 1/27/2011 11:31 ip. , Anonymous nata kirjoitti...

    voi tsiisus mitä jengii.. on ehkä urpoimpia kommentteja mitä oon koskaan missään blogissa nähny, keski-ikä ehkä joku 14! tyypit kyselee jatkoista koska ite ei oo ollu yksilläkää haha! siinä vaiheessa kun bloggaajan elämästä tulee niin mielenkiintoista, että jaksaa kysellä ruoan maksamisesta tai kommentoida nenän asentoa, niin voisi hankkia sen ihan ikioman elämän.. ottaa päähän, miten joku voi oikeesti takertuu tollasiin mitättömyyksiin. sitä varten on BB ja iltalehden keskustelufoorumi, mis voi nimettömänä haukkua tuksua tai päivitellä jonkun suoliston toimintaa.

     
  • 2/09/2011 7:00 ip. , Anonymous terkkujaa :) kirjoitti...

    Aww toi Mikko (ja se toinenki Mikko siinä,jos en väärin muista) oli meidän koulus ennen :)

     

Lähetä kommentti

Lue ennen kuin kysyt:

Nimi: Aino, Uino on vain ala-asteelta jäänyt lempinimi :)
Ikä: 20
Opiskelen: Helpassa parturi-kampaajaksi.
Perustin blogin: 31.10.2008
Kamera jolla kuvailen ja otan videoita: Nikon D3100
Kaulakoru joka aina kaulassa: Kultaliikkeestä (19v synttärilahja)ei ole siis GUESS:in kaulakoru.
Pituus:n.167cm
Hiukset: Teippipidennykset ja hankittu kampaamotukusta.
Rustokoru: Itse tehty hopeaketjusta ja omista korviksista.
Millä muokkaan kuvat: Paint.net (netistä ladattava)
Millä teen gifit: PhotoScape (netistä ladattava)


KYSYTYIMMÄT POSTAUKSET

Miten teen Gif animaatiot: http://uinon.blogspot.com/2011/10/siniturkoosipaita.html

Miten teen kiharani: http://uinon.blogspot.com/2012/03/kiharat-kuvina_10.html

Huoneeni:
http://uinon.blogspot.com/2012/01/huonevideo-kissa.html

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu