Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Uino

Uino

10.7.2010

Matkaan lähden!


Ojjoi, on tuntunu ihan kivaa kuun on nyt tehnyt postauksia harvemmin, ei tunnu enään pakollisesta ja työtlä ja näin voi olla koko kesän ajan, ettei niitä tule joka päivä.  Mua edelleenkiin alkaa ottaa rinnasta kun tuun aina bloggeriin kattomaan kommentteja, tavallaan alkaa ahdistaa yms. kaikee muuta jännää.

Onneksi nykyään ei siis tuu enään ilkeitä kommentteja oikeastaan yhtään. paitsi nyt joku sanoi että koska ostin rusetti ja kukka-pannan niin matkin Nadjaa :D En aina vaan ymmärrä mitä ihmisten päissä oikein liikkuu. Onko todella joku sitä mieltä jos vaikka Rosa-Fionalla on sydän sykkikset ja joku on ostanut myös sellaiset niin otsaan saa heti matkijan leiman? 
Yläaste touhua sanon mä, silloin oli just näin että jos oli myös samanlainen hame kun toinen niin oli hirveä matkija. Sitä ei tuu ajatelleeksi että täällä suomessa on muutama miljoonaa asukasta sekä kaupassa niitä on enemmän kuin yksi pari.

Eilen aamupäivällä
Päivällä
Ja Illalla.
Oli siis Jollen synttärit ja Samppa sai hyvät kuvat mun hetken ilmeistä. ¨


Mun iso punainen matkalaukku on täynnä ja pelottaa vähän että mahtuuko ostokset sitten edes sinne. En kyllä aijo ostaa miltein mitään paitsi ehkä jos jotain erikoista löytyy. Sekä napakoru on myös hankinnassa ja aattelin ottaa vikana päivänä sen, mutta näkee nyt miten juttu etenee :)

Näkee onko tää mun vika postaus ennen lähtöä, mutta ajattelin huomenna vielä tehdä yhden ennen kun maanantaina meen töihin, sampalle yöks ja tiistaina yhden aikaa onkin sit lähtö ja 3vk Turkissa!
Toivon että löytyy ilmasia nettikahviloita Alanyassa :)

Tunnisteet:

32 kommenttia:

  • 7/10/2010 9:49 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Ihanii kuvii(: Ja kivaa matkaa sulle(:

     
  • 7/10/2010 10:12 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    kiva valkonen otsa;) tainnu ostaa vähä väärä värist meikkivoidetta:D:D:D

     
  • 7/10/2010 10:32 ip. , Anonymous ammu kirjoitti...

    "Pari miljoonaa asukasta"... Suomessa on noin kuus miljoonaa asukasta eli on kyllä muutaman kerran tuon pari :-------------------DDD Mutta mitäs pienistä.

     
  • 7/10/2010 10:32 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Oon niin kade sulle ku pääset alanyaan! Niin ihana paikka! Nauti!

     
  • 7/10/2010 10:44 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Alanya ikävä sitä paikkaa! Pidä hauskaa siel! =)

     
  • 7/10/2010 11:16 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Se on tietysti sun aktiivilukijoilles harmi, että postailet harvemmin, mutta niinhän ne sanoo että hyvää kannattaa odottaa. Kuhan malttais vaan :D

    Mutta joo, ihmiset ovat tyhmiä, ketkä tulevat jotain aukomaan :( Anonyyminä tietenkin ! Pitäis vaan muistaa olla välittämättä moisista,kun ei ne sulle koskaan livenä uskaltautuisi mitään sanomaan. Ole rohkeasti oma ihana itsesi! <3 Vietä kiva ja rentouttava loma ja sillein ajattelematta tätä blogia lainkaan :)

     
  • 7/10/2010 11:48 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    siis otat napakorun turkissa? onks siel sit nii paljo halvempaa ku suomessa? kyl voi muuten olla, ku suomes ne on kaalliiiiita!

    mut hyvä idea ottaa vikan päivän vast, ettei se tulehdu (Y)

    jatkaks töitä loman jälkeenki vai oliks tää työ tässä tältä osin?

    mukavaa lomaaa!

     
  • 7/10/2010 11:50 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    siis ootko ottamassa napakorun Turkissa? :o

     
  • 7/11/2010 12:15 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    ihania noi kuvat :-D ne vähän poikkee muista täällä nähdyistä, mut hyvällä tavalla :>

     
  • 7/11/2010 12:19 ap. , Blogger Uino kirjoitti...

    Emppu: kiitos paljon½ :))


    Anonyymi : ihan oikean väristä on ja ei se valkoinen ole :)

    Anonyymi: oi kiitos! :D


    ammu : kyllä mä tiedän minkä verran täällä on asukkaita :)

    Anonyymi : hihi, monet on kehunu!

    Anonyymi: noii, ja kesällä vaikee tehä joka pv, pitäis ottaa kuvii töiden jälkee, muokata en ehi tekee mitää muuta kun töitä ja tätä muuten :)

    Anonyymi : juu se on miltein puolet halvempaa :) joten ajattelin ottaa, kipua vaan pelkään. Töihin takaisin loman jälkeen. Kiitoksi :)

    Anonyymi: jebbb

     
  • 7/11/2010 12:57 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Voi ei, oon niin ilonen sun puolesta vietä aurinkoinen loma! :)

    niin ja hei, älä missään nimessä ota ulkomailla saatika sitten kesällä napakorua, tulehtumisriski on sillon lähes 100 luokkaa. tisitkö että jos napa tulehtuu ja alkaa mätiä siihen voi kuolla? tulehdus levii samantien vatsalaukkuun ja sitä kautta sisäelimiin. :S
    eikä ne siellä turkissa sen halvempia oo ku suomessakaa, mutta jos sua ei laatu kiinnosta vaan raha niin sit :D

     
  • 7/11/2010 11:25 ap. , Blogger ananaskala kirjoitti...

    Ihanaa matkaa!

    Terveisin -kateellinen- :D

     
  • 7/11/2010 12:31 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Ihania kuvia! Pitäkää hauskaa ja älä rusketu liikaa(t. kateellinen >:D)

     
  • 7/11/2010 12:58 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    moi sun blogi on kiva ja ennen oon pitäny sua mun lemppari bloggariin mut nyt mua on alkanu harmittaa ku vastaat nykyää kommentteihin jotenki töykeen olosesti. tai sillee töykemmiin joihinki jutttuihin ku ennen.......... :/ en vaa haluu et sul nousee kusi päähä tai mitää :) mut ooot kaunis ja ihanan aidon olonen muuten !

     
  • 7/11/2010 1:49 ip. , Anonymous maria kirjoitti...

    Voi pösilöt. Eiköhän sieltä turkistakin löydy ihan AMMATTILAISIA joilla on hygienia asiat kohdillaan ja osaavat lävistää. Löytyy turkista sitten ei niin hyviä paikkoja kunten myös suomestakin.

    Ja jos se kipu noin paljon pelottaa jo etukäteen tms ni ei sitten varmaan ees kannata harkita napakorun ottoa. Jos oikeasti sen haluat tosi paljon et välitä siitä kivusta ;)

     
  • 7/11/2010 2:30 ip. , Blogger veerra kirjoitti...

    mä oon kans lähdössä Alanyaan tosin vasta lauantaina : P

     
  • 7/11/2010 2:45 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    ei tietenkään muualta maailmasta voi löytyä hygieenista lävistysliikettä.. :D (vitsi vitsi) muistat vaan eka tarkistaa eri liikkeitä ja käyt ottaa semmosessa jossa on kaikki kondiksessa. ;) ja etit netistä ohjeet jos on kielimuuri ongelmana lävistäjän kanssa - ja huolehdi kunnolla lävistyksestäsi. :) eikä se tulehdus oo paha jos senkin vaan hoitaa oikein menetelmin pois. Nim. Rustolävistys tulehtu - olen hengissä, korva että lävistysreikä tallella :D

     
  • 7/11/2010 3:31 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    tosi mukavaa lomaa sinne sulle harmi vaan että nyt täällä suomessakin on tosi lämmintä. tää on ehk vähän jäljes mut kun olit siel laivalla nii erika näytti ihan katy perryltä ehkä punaset huulet:DDDDDDD

     
  • 7/11/2010 8:03 ip. , Anonymous Natalie kirjoitti...

    hohhoijjaa taas kerran.. ihanku turkissa ei olis kunnon lävistys mestoi.. samal tavalhan ne turkkilaisetki ottaa siel lävistyksii,eikä o kuollu sukupuuttoo.. :- Dja mikä tahansa lävistyskoru voi tulehtuu myös suomessa.. eli eiköhän nyt anneta jokaisen ite päättää missä ottaa mitäkin, ja ottaako mitään missään..:) ja ne jotka ihmettelee et " miksi aino vastaa nykyään niin tylysti joihinkin kommentteihi..:o" johtuu varmaanki siitä, että on lopeensa kyllästynyt lähettelemään iloisia hymynaamoja haukkuma viesteihin, jotka on kyl ihan turhii..kuitenki normaaleihin,ja kannustaviin kommentteihin vastaa ihan kohteliaasti,niin älkää valittako!! ja vaikka jokaisen oma asia on se että pitääkö blogii vai ei, eli ns. " pitäisi" kestää myös huonot kommentit, mut miksi muka?? ne joita ei joku asia miellytä, niin voi olla lukematta tai kattomat näit kuvii ja tekstei.. PS:HYVÄÄ LOMAA AINO! :))

     
  • 7/12/2010 12:36 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    hyvin yrität taas kääntää tuon nadjan matkimis jutun "jos ostan yhden rusettipannan niin matkinko nadjaa" ostat yliyli suuren rusettipannan, JUURI sellaisen millaisia nadja käyttää, ostelit myös kirppikseltä eiffeltorni koruja ja pääskykoruja, jotka eivät ennen ainakaan ole olleet yhtään sua/et ole niitä ostellut/ollut kiinnostunut mutta nekin ovat niiiiiiin nadjaa = matkit, kopiot

     
  • 7/12/2010 4:18 ip. , Blogger NEA kirjoitti...

    mikä objektiivi sul on ?=)

     
  • 7/12/2010 5:40 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    hyi hitto mitä kuvia, mahto samppaa hävettää

     
  • 7/12/2010 5:49 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    ei tähän aikaan vuodesta kannata mitään lävistyksiä ottaa! et voi käydä uimassa/saunassa jne

     
  • 7/12/2010 9:28 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Se sun dieettis näyttävästi on toiminut?

     
  • 7/13/2010 4:45 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    "Nim. Rustolävistys tulehtu - olen hengissä, korva että lävistysreikä tallella :D"

    Kaks pikkasen eri juttuu, rustoo voi edes verrata napaan :D
    Joo ja vaikka se napakoru vähän tulehtuiskin niin kuha sitä putsailee ei haittaa. Mutta itse en kesäkuumalla lävistyksiä oo koskaa ottanu enkä tuu ottaakkaan :D

     
  • 7/14/2010 7:49 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    näytät virtahevolta. et siis oo nii iso mut noi huulet :D

     
  • 7/14/2010 9:31 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    "Nim. Rustolävistys tulehtu - olen hengissä, korva että lävistysreikä tallella :D"

    Rustolävistyksen kanssa asia onkin hitusen eri, kuin napalävistyksen...

     
  • 7/15/2010 1:29 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    otin napakorun nyt alkukesästä jolloin ei ollut ees vielä kuuma, se tuhelhtu ja mäti niin pahasti että alkoi kasvaa ulos ja lopulta otin sen itse pois. nyt mulla on kauhee jälki mahassa. ja tosiaan se kerkes olla mulla alle viikon :D

     
  • 7/15/2010 2:06 ip. , Blogger Lisa kirjoitti...

    ei tähän aikaan vuodesta kannata mitään lävistyksiä ottaa! et voi käydä uimassa/saunassa jne << just lävistetyllä napakorulla saa uida järvessä/meressä kunha putsaa lävärin sen jälkee huolellisesti. kloorivedessä ei saa uida. ja voi kyllä, napakorulla saa saunoa vaikka se olis just lävistetty. lue faktat ensin.

     
  • 7/15/2010 11:25 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    kuka putsaa lävistystä huolellisesti uinnin jälkeen rannalla ulkomailla??
    -tuskin kovinkaan moni.
    sitäpaitsi jos paljon tulee pulikoitua niin "huolellinen puhdistus" voimakkailla aineilla monen monta kertaa päivässä ei tee lävistykselle hyvää vaan ärsyttää lävistystä ja kuivattaa ihoa ja näin paraneminen hidastuu ja on suurempi riski että lävistys alkaa kasvaa ulos.
    lisäksi lävistys pitäisi puhdistaa myös aina hikoilun jälkeen, eiköhän ulkomailla ja näillä keleillä ihan suomessakin hikoilla lähes koko ajan joten kuka oikeasti jaksaa olla koko ajan puhdistamassa lävistystään?

    summa summarum: syksyllä on paljon parempi aika lävistykselle

     
  • 7/16/2010 12:32 ip. , Blogger Lisa kirjoitti...

    kuka putsaa lävistystä huolellisesti uinnin jälkeen rannalla ulkomailla??
    -tuskin kovinkaan moni.
    sitäpaitsi jos paljon tulee pulikoitua niin "huolellinen puhdistus" voimakkailla aineilla monen monta kertaa päivässä ei tee lävistykselle hyvää vaan ärsyttää lävistystä ja kuivattaa ihoa ja näin paraneminen hidastuu ja on suurempi riski että lävistys alkaa kasvaa ulos.
    lisäksi lävistys pitäisi puhdistaa myös aina hikoilun jälkeen, eiköhän ulkomailla ja näillä keleillä ihan suomessakin hikoilla lähes koko ajan joten kuka oikeasti jaksaa olla koko ajan puhdistamassa lävistystään?

    summa summarum: syksyllä on paljon parempi aika lävistykselle << tottakai on mut muista et jos oikein kovasti haluu sen lävärin ni kyl sitä on vähä pakko jaksaa putsaakki sillon.

     
  • 7/30/2010 11:32 ap. , Blogger meri kirjoitti...

    sairaantyhmii ihmiset:-----D jossei oo mitää kivaa sanottavaa ni on siis pakko tulla aukoon.

     

Lähetä kommentti

Lue ennen kuin kysyt:

Nimi: Aino, Uino on vain ala-asteelta jäänyt lempinimi :)
Ikä: 20
Opiskelen: Helpassa parturi-kampaajaksi.
Perustin blogin: 31.10.2008
Kamera jolla kuvailen ja otan videoita: Nikon D3100
Kaulakoru joka aina kaulassa: Kultaliikkeestä (19v synttärilahja)ei ole siis GUESS:in kaulakoru.
Pituus:n.167cm
Hiukset: Teippipidennykset ja hankittu kampaamotukusta.
Rustokoru: Itse tehty hopeaketjusta ja omista korviksista.
Millä muokkaan kuvat: Paint.net (netistä ladattava)
Millä teen gifit: PhotoScape (netistä ladattava)


KYSYTYIMMÄT POSTAUKSET

Miten teen Gif animaatiot: http://uinon.blogspot.com/2011/10/siniturkoosipaita.html

Miten teen kiharani: http://uinon.blogspot.com/2012/03/kiharat-kuvina_10.html

Huoneeni:
http://uinon.blogspot.com/2012/01/huonevideo-kissa.html

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu